Miehet ja hyväntekeväisyys?

Viime keväänä Turussa järjestetyillä Puutarhan Kevät Messuilla,  sain käsiini esitteen Kapuan toiminnasta. Päässäni oli jo aiemmin pyörinyt ajatuksia itseni haastamisesta äärirajoille sekä henkisesti että fyysisesti. Nyt tunsin löytäneeni väylän toiveeni toteuttamiseksi.  Onneksi tulin valituksi mukavaan ryhmäämme. Tunnen itseni motivoituneeksi kiipeämään korkealle sekä keräämään rahaa tärkeisiin hyväntekeväisyyskohteisiin – nuorille ja kehitysvammaisille Nepaliin.

Kapua Nepal 2020 ryhmään valikoitui 20 persoonaa tasaisesti ympäri Suomea. Meitä miehiä tällä kertaa on mukana vain kaksi. Mies hakijoitakin oli vähän.

Innostuin tulevasta suuresta seikkailusta yhtään ajattelematta sopivuuttani ryhmään tai mitä sukupuolta kapuajakaverini ovat. Tässä vaiheessa projektiamme olemme tavanneet ainoastaan kerran. Ryhmämme vaikuttaa erilaisia persoonia pursuavalta motivoituneelta joukkueelta, joka on ottanut minut mutkattomasti vastaan. Tunnen  olevani yksi muiden joukossa.

Keräystavoitteeni koetan saada pitkälti kasaan omalta yritysverkostoltani, joka saattaa varsinaissuomalaisena maanviljelijänä poiketa muiden ryhmämme jäsenien vastaavista verkostoista.

Lähi-Tapiolan teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset lahjoittavat maltillisesti, mutta säännöllisesti hyväntekeväisyyteen. Hyvätuloiset luonnollisesti lahjoittavat hiukan enemmän muihin verrattuna, mutta kuitenkin kaikkein suurituloisimmat tekevät tästä poikkeuksen.

Samaisen tutkimuksen mukaan kerääjäorganisaation maineella sekä imagolla on suuri merkitys siihen, miten paljon luotetaan rahan päätymiseen tarkoitettuun kohteeseen.

Kapua Nepal 2020 projektin pääyhteistyökumppanit ovat Väestöliitto ry, Taksvärkki ry sekä Kynnys ry. Nämä kaikki järjestöt ovat luotettavuudessaan Suomen huippua. Mielestäni meillä Suomessa pitäisi olla luotettavuussertifikaattijärjestelmä, jonka avulla edellämainitun tapaiset rehelliset toimijat voisivat erottautua epäilyttävistä tahoista näkyvästi.

Vakuutusyhtiön kyselyyn osallistuneista naisista peräti 60 % kertoi lahjoittavansa hyväntekeväisyyteen säännöllissti, vastaava luku miehistä on ainoastaan 43 %. Myös ihmisen ikääntyminen lisää motivaatiota lahjoituksille.

Miksei meitä miehiä kiinnosta extremen ja hyväntekeväisyyden yhdistäminen? Ajatellaanko hyväntekäisyyden vievän liikaa aikaa ja haluamme eriyttää seikkailunhalumme hyväntekeväisyydestä? Tai onko syynä se, että auttaminen ajatellaan tulevan hoidetuksi muulla tavoin kuten yhteiskunnan puolesta?  Tosiasia on, ettei meistä kukaan tiedä milloin avuntarve kohdistuu itseemme. Uskon meidän miesten olevan hiukan konservatiisempia kuin naiset näissä asioissa, mutta tulemme varmasti päivittämään toimintatapamme.

Haluan omalla esimerkilläni rohkaista jokaista suomalaista miestä toteuttamaan suuriakin haaveita seikkailuista ja tekemään samalla hyvää niille jotka oikeasti apua tarvitsevat.