Matkalla lujan lempeästi

Niin sitä on saanut itsensä mukaan johonkin sellaiseen, mikä ei ole tuttua taikka turvallista. Aluksi Nepal-projekti tuntui, että yes, tätähän just tarvinkin. Täydellinen juttu, jossa ei tarvitse miettiä uraansa, parisuhdetta, tai elämää yleensä. Saa keskittyä muuhun kuin itseensä!

Epäilyksen siemenet omasta riittävyydestä alkoivat kuiten saman tien itää, ja osallistumisen peruuttaminen tuntui väistämättömältä. Miten minä, jolla on koko ajan tulipalokiire ja kädet täynnä tuhat asiaa, ehtisin hyväntekeväisyyttä konkretisoimaan arjessani!? En selviäisi uusista tuulista kuuna päivänä, kun vanhatkin puhurit ovat aivan liian energiasieppareita.

Kuitenkin infotilaisuudessa tajusin selkeästi ja syvästi; kyllä! Kyllä tämä on mun juttu, just tässä ja nyt. Hengitän siis sisään, hengitän ulos. Keinot löytyvät. Asiat loksahtelevat paikoillensa. Esteet ja vuoret on handlattavissa.

Kyllä tässä kaikenlaiseen on jo yrittänyt sekaantua. Leipominen piiiitkästä aikaa miehen työpaikalle, QR-koodin luominen, retriiteillä vihershottien kauppaaminen, yrityksiin itsensä tyrkyttäminen, arvonnan järjestäminen, tapahtuman luontia… Hyväntekeväisyys saa kyllä kummasti uutta virtaa liikkeelle! ”Köyhän on pakko keksiä” on ollut sanontani ennenkin mutta nyt sitä kekseliäisyyttä vasta tarvitaankin. Pienistä puroista se hyvä virtaus lähtee, näin uskon.

Ihan alkutaipaleella vasta kömyän tässä mutta ihaninta on ollut perheeni tuki ja kannustus. Alun vastahangasta kun selvittiin niin yksi suunta on vain ollut: kohti tavoitetta, kohti Nepalia. Hyvissä energioissa on  ihana uurastaa. Yhdessä kaikki on mahdollista.