Matkaa kohti -uskaltaisiko jo täysillä unelmoida?

Tämän kuun alussa oli Nepalin matkamme loppusumman deadline. Matkan maksettuani ja matkalle lähtevien whatsapp-ryhmän myötä annoin itselleni varovaisen luvan aloittaa taas, (neljättäkö kertaa jo), haaveilun matkalle lähdöstä. Iso osa hankinnoista on jo tehty, mutta vielä uupuu ainakin kunnon thermomakuualusta ja kaikki mahdolliset lääkkeet kaiken mahdollisen ja mahdottoman varalle. En uskalla kuitenkaan ihan täysin rinnoin vielä heittäytyä matkan suunnitteluun, sillä tuntuu edelleen suurelta ihmeeltä, että itseni lentokoneeseen maaliskuussa saisin. Etten sairastuisi juuri ennen lähtöä tai saisi jossain matkan varrella positiivista testitulosta, jos testejä jossain välillä vaadittaisiin. Tai ettei lentohenkilökunnan sairastumisten takia peruta lentoja laajassa mittakaavassa. Hartain toiveeni on päästä Nepaliin, enää ei ole mitään merkitystä sillä, saavutanko tavoitellun huipun vai tulenko helikopterilla alas jo reilun 3000 m jälkeen pahoissa vuoristotaudin oireissa tai vuosisadan ripulissa (josta sainkin jo uuden vuoden kunniaksi esimakua kotimaisen noron muodossa). Kunhan edes hiukan onnistuisin nauttimaan helikopterikyydistä, jos näin kävisi. Mutta nyt siis kaikki peukut pystyyn, että pääsisimme vihdoin Nepaliin.

Matkakuume on aina ollut kiusanani ja nyt jos mahdollista vielä entistäkin enemmän. Viimeksi kävin huikealla Afrikan reissulla heinäkuussa 2019, sen jälkeen pandemia torppasi kaikki aikomukset, myös suunnitellun kapua-matkamme, useaan kertaan. Listasin tässä matkailuhaaveissani mielenkiinnosta, monessako eri valtiossa on tullut käytyä. Sain listalleni karttaa ja muistojani selaamalla tasan 30 eri valtiota, joista mm. Ruotsi, Norja, Italia ja Saksa ovat olleet kohteena useita kertoja. Kaukomaareissut ovat syöpyneet syvälle sydämeen, ehkä koska kulttuuri ja ihmiset ovat olleet niin mieleenpainuvia, kaikki kunnia kuitenkin Euroopallekin. Matkakohteesta riippumatta saan kuitenkin joka kerta saman vahvistuksen; saan asua maailman parhaassa valtiossa ja olen todella onnekkaaseen asemaan syntynyt. Koti on aina koti.

Myönnän auliisti, että olen niin huono ihminen, että en aio (ainakaan tällä hetkellä arvioiden) lopettaa matkustelua ilmastonmuutoksen takia. Matkustelu on mielestäni paras asia, mihin rahaansa voi käyttää. Uudet ja erilaiset kulttuurit on koettava paikan päällä, vaikka kuinka globalisaatio ja digitalisaatio ovatkin maailmaa jo kaventaneet ja supistaneet kulttuurien kirjoa. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin astuminen lentokoneesta, mielellään vielä niin, että Suomessa on kylmää, märkää ja pimeää, ihanan lämpöisen tuoksuiseen etelän ilmaan. Olen loputtoman utelias ihmisiä ja maailmaa kohtaan, eikä tämä maailmanjanoni näytä sammumisen merkkejä. Osasyy on tietysti myös se, että matkalla voin aina niin hyvin. Saan tyydyttää uteliaisuuttani, kokea kaikkea uutta, ymmärtää asioita ja saada niihin uusia näkökulmia. Toivon, että onnistun näitä uusia haalimiani ulottuvuuksia jakamaan myös omaan vaikutuspiiriini matkojeni myötä. Lisäksi matkusteluun yhdistyy tärkeä asia, jonka oikeastaan hoksasin vasta nyt. Ulkomailla ja matkustaessa elää aina käsillä olevaa hetkeä, ja sehän on se kaikkien mindfullness-oppaidenkin kantava oppi; onni löytyy hetkestä ja hetkessä elämisestä. Ulkomailla se tapahtuu ilman sen kummempaa keskittymistä asiaan. Kaikki aistein havaittava on uutta ja erilaista, jolloin silmät, nenä ja korvat reagoivat kaikkeen ympärillään imien itseensä saatavilla olevat vaikutteet ja nauttien niistä täysillä ja kokonaisvaltaisesti, juuri siinä hetkessä.

Pidetään peukut pystyssä, että seurueemme pääsisi maaliskuussa Nepaliin, koko matkalle aikova porukkamme. Tämä matka tuntuu niin kovin erityiseltä, monesta syystä. Tästä tulee ensimmäinen ulkomaanmatka, jonka aikana sydäntä ei korvenna järkyttävä ikävä Roco-koiraamme, jonka ajatteleminen matkalla täytyi aina pitää minimissä. Ja se suuri jälleennäkemisen riemu matkalta paluun jälkeen jää nyt kokematta. Tällä matkalla Roco askeltaa matkassa mukana ja jokainen vastaantuleva koira läikähtää Rocon muodossa sydänalassa. Pandemian takia tullut katveaika matkusteluun ylipäätään tietenkin vaikuttaa, mutta koskaan aiemmin en ole lähdössä maahan, johon olisin kerännyt ihanien lahjoittajieni avustuksella huikean summan rahaa tärkeisiin hankkeisiin ja osin koronahätärahastoon. Raha on ohjautunut sitä todella tarvitseville. Kiitos vielä lämpimästi kaikille kapuamisessa mukana olleille. Toivotaan, että seuraavaksi saan täällä kertoa, miten matka meni ja välittää kuvia huikeista hetkistä. <3