Matka Tadžikistaniin on alkanut
Varsinainen matka on vasta syyskuussa, mutta valmistelut ovat alkaneet.
Moni on minulta kysynyt, miksi päätin lähteä tälle matkalle. Elämäntilanne oli sellainen, että kaipasin retkeä, jota kohti ponnistella. Mietin Grönlannin halki hiihtämistä, mutta tänä keväänä se olisi ollut liian pian ja parin vuoden päästä liian kaukana. Siihen kohtaan mainos vuoristovaelluksesta Tadžikistanissa tuli juuri oikeaan hetkeen.
Olen harrastanut vuorikiipeilyä Norjassa, mutta mieleen jäänyt kytemään ajatus korkeammista vuorista. Itseäni on kiinnostanut tietää, kuinka reagoin korkeaan ilmanalaan. En nyt varsinaisesti toivo saavani vuoristotautia, mutta odotan mielenkiinnolla, miten elimistöni reagoi kapuamiseen 3800 metrin korkeuteen. Voinko lähteä tavoittelemaan korkeampia vuoria?
Kapuan toiminta oli minulle tuttua ja tuntui hyvältä lähteä hankkeeseen, johon liittyi pyrkimys tehdä hyvää. Tasa-arvotyö Tadžikistanissa tuntui juuri sellaiselta kohteelta mielelläni kerään rahaa. Juuri nyt maailma ei näytä muuttuvan parempaan suuntaan, joten tuntuu hyvältä omalta pieneltä osaltaan pyrkiä kääntämään sitä parempaan suuntaan.
Vaikka retkeilen paljon, olen ympäristösyistä pyrkinyt välttämään lentämistä ja löytämään retkikohteeni lähempää paikoista, joihin voi matkusta maitse. On helpompi perustella lentämistä itselleen, kun siihen liittyy hanke, mikä pyrkii parempaan.
Kaksi viikkoa sitten kokoonnuimme ensimmäistä kertaa, jolloin tutustuimme järjestöjen hankkeisiin Tadžikistanissa ja aloimme tehdä suunnitelmia avustussummamme keräämiseen. Sen jälkeen olen tehnyt suunnitelmia siitä, miten tuon summan keräisin. Mitään kristallinkirkasta ajatusta minulla ei siitä vielä ole, mutta ajattelin hyödyntää osaamistani eräoppaiden kouluttajana ja monien luontoliikuntalajien osaajana. Aika näyttää, mitä niistä tulee.
Fyysinen kunto ei ehkä ole vielä ihan sillä tasolla, mitä toivoa saattaisi. Kantasoluhoidosta, mikä romautti kunnon alas, on aikaa reilut kolme vuotta. Sen jälkeen olen toki melonut ja retkeillyt paljon, jonkin verran myös kiipeillyt, mutta reilusti sykettä nostava liikunta on jäänyt liian vähäiseksi. Syksyllä Ahvenanmaan rinkkavaelluksella saatu sitkeä jalkakipu on estänyt kävelyn ja juoksun liikuntana, mutta jouluna sain lainaksi kuntopyörän, mitä olen nyt polkenut muutamia tunteja viikossa. Kyllä se autonrenkaan kiskominen ja tunkkauskin (=Vuorikiipeilijöiden treeni, missä kävellään reppu selässä jyrkkää mäkeä ylös alas.) saadaan pian aluilleen.
En pidä itseäni kovin fanaattisena lintuharrastajana, mutta retkilläni olen aina tarkkaillut lintuja ja retkiin liittyvissä muistoissa niillä nähdyt hienot lintuhavainnot ovat aina olleet merkityksellisiä. Siispä olen päättänyt tutustua alueen linnustoon etukäteen. Tilasin Keski-Aasian lintuoppaan ja vaimoni haki netistä Tadžikistanin lintulistan suomalaisine nimineen ja nyt olen selaillut sitä, minkälainen lintulajisto maassa on.
Karu vuoristoinen maa näyttäisi pitävän sisällään paljon siemeniä syöviä pikkulintuja sekä petolintuja, joiden lajisto on huomattavasti Suomea rikkaampi. Sen sijaan vesilinnustossa ei ole montaakaan lajia, jota en olisi Suomessa nähnyt. Jos yksi laji pitäisi nimetä, jonka erityisesti toivoisin näkeväni, niin ehkä paratiisimonarkki olisi kyllä aika upeaa nähdä. Toki kyllä se riittää, että näkee sen mitä tulee vastaan, eiköhän siellä kuitenkin jotain ole, mitä en ennen ole nähnyt.
