Koko asian ydin: varainkeruu

Lähdettyäni mukaan Kapua-vuoteen oletin, että haastavin osuus olisi fyysinen matka ja kunnon kohotus. Mutta nopeasti kävi ilmi, että matkahan alkaa jo ennen kohdemaata tai vaellusta – ja haastavampi osuus saattaakin olla itse varainkeruu. (Kysykää tätä kuitenkin vielä uudestaan 66 km:n vuoristovaelluksen jälkeen.)

Rehellisesti sanottuna 5000 euron kerääminen on joskus tuntunut ylivoimaiselta. En ole koskaan aiemmin tehnyt vastaavanlaista varainkeruuta. Aiempi kokemukseni on urheilujoukkueen hyväksi tehtyä myynti- ja talkootyötä, ja viimeisenä pelivuotenani taisin nämäkin kulut kuitata suoraan omasta pussista. En ollut koskaan pyytänyt rahaa muilta ihmisiltä – ainakaan tällä tavalla. Tietyllä tavalla lahjoitusten pyytäminen jännitti ja joskus jopa nolotti. Ajatukset ovat vaihdelleet moneen suuntaan: ”Entä jos kukaan ei lahjoita?” tai ”Mitä jos ihmiset pitävät minua tungettelevana?”

Mutta jo projektin alusta alkaen mielessäni on ollut ajatus: ”Jos tämä on joskus itselleni epämukavaa tai epäluontevaa, niin kaiken kaikkiaan minulla menee todella hyvin. Tuolla on ihmisiä, joiden epämukavuus on jotain ihan muuta. Tasa-arvoisemman ja paremman maailman eteen haluan tehdä hyvää – ja olen valmis tuntemaan tätä omaa, naurettavan pientä epämukavuuttani.”

Jokainen euro menee kehitysyhteistyöhön: koulutukseen, terveyteen, mahdollisuuksiin. En pyydä itselleni, vaan annan omilla kasvoillani ja touhuillani ihmisille mahdollisuuden osallistua johonkin merkitykselliseen.

No, miten sitä rahaa ihan oikeasti sitten kerätään?

Keinot ovat monet. Alusta alkaen tiesin, että pystyn luottamaan tuttuihin, ihaniin ystäviini ja läheisiini. Ihmisillä lähelläni on myös halu tehdä maailmasta parempi.

Mutta riittäneekö tämä? Työkaverini konkretisoi kommentillaan: riittää, kun saan 500 ihmistä lahjoittamaan 10 euroa. Se sai tavoitteen kuulostamaan realistisemmalta – mutta samalla myös valtavalta haasteelta. Enhän minä tunne tai edes tiedä viittäsataa ihmistä.

Yksi iso merkitys on myös yrityssponsoreilla. Jo yksikin suuri lahjoitus voi viedä pottia reilusti eteenpäin, ja tästä en voisi kiitollisempi olla. Kapua tarjoaa yrityksille hyvän keinon tehdä hyvää ja saada myönteistä näkyvyyttä. Siksi tuntuukin kuin märältä rätiltä kasvoihin, kun sponsoripyyntöihin ei tule edes vastausta. Vaikka kaikki ei olekaan näin mustavalkoista – monet yritykset saattavat jo tehdä hyvää monella muulla tavalla.

Kaiken muun varainkeruun lisäksi pyrin laittamaan myös oman osaamiseni tiskiin. Vaikka aluksi mietin, mitä minä voisin tehdä tai ohjata – enhän ole minkään alan ammattilainen, ja kuka siitä edes maksaisi? Lopulta oma osaaminen voikin olla juuri sitä, minkä tekemisestä itse nauttii. Kuten kukkaseppeleiden tekemistä tai korttien askartelua.

Vuosi on kääntynyt yli puolen välin, kuten myös keräyspotti. Varainkeruu jatkuu kohti tavoitetta!

Kapua on siis paljon muutakin kuin vaelluksia ja huippuja. Se on yhteisö, sitoutumista ja uskoa siihen, että pienillä teoilla on merkitystä.