Kapua-terveiset, päivät 4 ja 5

Tulivuori ei päästänyt helpolla

Siirryimme Chichicastenangon ja Quetzaltenangon kautta kohti San Marcosin kylää, josta aloitimme kapuamisen kohti Guatemalan ja Keski-Amerikan korkeinta vuorta Tajumulcoa (4220 m).

Jo vaellus leiriin otti naisesta mittaa. Neljään kilometriin noustiin nopeasti, paikoin varsin jyrkkää reittiä ja oireet ilmaantuivat osalle illan ja yön aikana;sormien pistelyä, päänsärkyä, huonoa oloa ja horkkamaista vilua.

Tällä kertaa vuori otti vastaan viisi urheaa Kapujaa ja kaksi ryhmästä jäi pitämään leiriä pystyssä. Kannustus oli kuitenkin kova klo 4:50, kun ryhmä lähti pimeässä tähtitaivaan alla kohti tulivuorenhuippua.

Reitin ensimmäiset 50 minuuttia noustiin kivikkoista polkua ja eteneminen tapahtui kirjaimellisesti kivi kerrallaan. Vuorenrinteestä erotti kerrallaan otsalampun valokeilan kokoisen kaistaleen ja edessä vaeltaneen Tuijan selän.

Huippuharjanteen tullessa näkyviin olo keveni. Tuonne! Viimeiset askeleet ja sitten halauksia, tuuletuksia, liikutustakin. Huippu oli pilvessä sinne saapuessamme, mutta keli aukesi auringon noustua.

Kosteus ja vilu hiipivät kehoon, oli pakko lähteä alas. Paluureitti kulki tulivuoren kraaterin harjannetta pitkin, aurinko lämmitti selkämystä ja puhe pulppusi kun pääsimme takaisin leiriin.

Kapua-matkamme toinen tavoite oli onnellisesti saavutettu.

Teksti: Terhi ja Heljä