Huipennus KAPUA vuoteen!

KAPUAjat ovat kotiutuneet ja matkapäiväkirja pursuaa kuvia – ajatuksia ja mietteitä, joita pikkuhiljaa osaa ehkä jäsennellä ja tallentaa voimavaraksi sekä mieleen, että varsinkin sydämeen.

Matkamuistoja on PALJON, mutta ne eivät täyttäneet kasseja ja tuoneet lisäpainoa lennoille – paremminkin päinvastoin parin viikon kokemukset ovat keventäneet mieltä, avartaneet katsettamme – ja tuoneet elämään kokemuksia, joita ilolla jakaa kiinnostuneille ja ”tyrkyttää” vähemmän kiinnostuneillekin… yrittää herättää ajattelemaan maailmaa isompana kokonaisuutena.

Lähtö Malawille meni vähän jännittäväksi, sillä lentokentälle suoraan sanottuna karattiin Tyksin ensiavusta. Lääkäri olisi halunnut vielä seurata laapistuksen onnistumista – sillä toisen osapuolen nenäverenvuoto ei loppunut  kotikonstein, vaan ensiavussa vierähti aamupäivän pakkaamisista nelisen tuntia. Spongostania ja nenäsuihketta  apteekista reilusti matkaan ja sullomaan kaikki kasseihin – oli todellakin tunne, että mitähän kaikkea unohtui??!! Lääkäri ei suositellut lentomatkustamista lainkaan, pyysi vaihtamaan jos vain mahdollista toisenlaiseen matkustustapaan. Heh, ei kyllä kerrottu kohdetta, eikä sitäkään että paineenvaihteluita nousuineen ja laskuineen olisi kolme. Kaikkea fyysistä rasitusta piti vältellä, mutta sehän teki vain kirjoittaneen lihaksille hyvää
– kun roudasin meidän molempien matkatavaroita ja myönnettäköön, ajoin ylinopeudella kohti Seutulaa.

Lennot meni hyvin – laapistus oli onnistunut ja kohtalo astui peliin helpottaen kassien roudaamista. Sillä oma kassini oli jäänyt Etiopiaan.
Ensimmäiset päivät vietin kanssaKapuajani boksereissa – tuli jotenkin heti sellainen urheilullinen ja energinen olo.
Päästyämme hotelliin, nenä alkoi vuotaa… klups… Selvittiin koti-, tai paremminkin hotellikonstein!! Piccolot kantoi jäitä ja huolehti ihanasti!
Huonekin järjestyi ihan respan vierestä, ja illallinen nautittiin kaksin huoneessa. Hyvin nukuttu yö… joten aamulla, ei muuta kuin kohden seikkailua-nenä kuivana!

Ensimmäiset päivät sisälsivät tapaamisia paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Vierailimme avustuskohteissa: kouluilla, keväällä Malawilla riehuneen cyklonin tuhoamassa kylässä ja terveysasemalla!

Pieniä hetkiä Malawilaisen elämän arjessa! Pääsimme maalaamaan, siivoamaan, jakamaan ruoka-apua, leikkimään/pelaamaan lasten kanssa ja yritettiin opettaa lapsille jopa letkajenkkaa!

100 oppilaan luokat ilman pulpetteja, opettajien kuukausiansio n.60-80€ vetivät hiljaiseksi!
Lasten into ja motivaatio oppia, aurinkoisuus, hyväntuulisuus vakuuttivat, että emme todellakaan ole tehneet varainkeruutyötä turhaan!
Kaikki kerätyt eurot päätyvät todelliseen tarpeeseen ja ovat osaltaan toivottavasti auttamassa muutokseen, asenteeseen varsinkin tyttöjen ja naisten osalta.

Konkreettista työtä olisi mielellään tehnyt enemmänkin – sillä se tarjosi juuri niitä oikeita kohtaamisia, eli mahdollisuuksia jutella, olla läsnä ja viettää aikaa yhdessä tehden paikallisten kanssa. Kokea edes hetkisen elämää Malawilaisittain.

Ensimmäiset päivät antoi paljon, mutta toki sitä odotti ”Triatloniakin” – olihan sitä liki 10 kuukautta tehty myös itsensä eteen hyvää, eli kohotettu kuntoa, että voisi nauttia myös fyysisistä haasteista Malawilla.

 

 

Triatlon käynnistyi pyöräillen. Startatessamme opasteen Monkey Bay 128km näytti kyllä aika hurjalta! Mutta varsin nopeasti selvisi, että pyörät ovat loistavat ja ympäristö houkuttelevan ennennäkemätön ja -kokematon.
Fillarithan rullasi lähes itsekseen!! Kertakaikkisen upeaa polkea läpi lukuisten kylien, ihailla maisemaa baobab puineen, riemuita lasten vilkutuksista ja rupatella jokunen sana paikallisten kanssa ohittaessaan heitä (meidän pyörät oli niin paljon paremmat kuin heidän pyörät).

Kiinnostus/kannustus meitä kohtaan oli Tour de Francen luokkaa… ja sehän olikin Tour de Malawi!! Unohtumaton ja niin mieluisa kokemus, ettei fillarointia olisi halunut lopettaa lainkaan.

Reilun 8tunnin polkemisen jälkeen matkamittari näytti 130,3 km ja meidät ”pakotettiin” autoon! Ymmärrettävää, aurinko oli jo laskemassa ja seuraavien öiden majapaikkamme oli Malawijärven suurimmassa saaressa Domwella – meloen se ei enää onnistunut, vaan meidät kuljettiin sinne veneellä.

Pilkko pimeällä saareen saavuttiin, että vasta aamulla paljastui missä herättiin!
Upea-upea Domwe!!
Rantaan iskeytyvät aallot kuulosti enemmän meren- kuin järven ääniltä. Endeemisten kalalajien vuoksi UNESCO on nimennyt järven maailmanperintökohteeksi.

Triatlonin toiselle osuudelle, eli kajakkeihin päästiin iltapäivällä kun aallokko ja virtaukset sen sallivat!
Melontaosuus jäi vähäiseksi kruisailuksi, mutta ei huolta, saari tarjosi esimakua Kapuamiselle. Huiputimme sen korkeimman kohdan, n.400m järven pinnasta! Ei pitkä, mutta jyrkkä. Upean Bao Bab puun alta löytyi kekseliäin kuntosali ikinä!

Kaksi yötä saimme viettää saarella ja neljä safariteltoissa Liwonden kansallispuistossa, siis keskellä villiä luontoa.
Ensin kaksi Kutchiressa ja toiset kaksi Chimwala Bush campissä!

Telttoihin kurkki välillä isommatkin kaverit, samaiset joiden uimista ei olla koskaan aiemmin koettu! Hetkinen, me oltiin Malawilla, eikä Loch Ness -järvellä!!

Silmiinsä oli vaikea luottaa, kun taitavasti kärsäänsä snorkkelina käyttävä eleffantti kolmikko eteni vastarannan heinikkoon dinnerille. Sanonta: ”Ruoho on vihreampää pitää näköjään paikkaansa myös Malawilla.

Oli aika jättää safarit ja villi luonto siirtyäksemme kohti eteläistä Malawia, Mount Mulenjeen vuoristoa.
Edessä oli Triatlonin huipennus, Kapuaminen Mt Mulanjeelle, sen korkeimmalle kohdalle Sapitwa Peakille (3002m)

Neljä päivää ja 43,44km. Vesiputouksia, tarpomista keskellä pilviä ja niiden yläpuolella.
Kylmiä ja  märkiä telttaöitä, upeita auringonlaskuja ja -nousuja!

Läpi kiven, eli useammankin luolan ja huiputuspäivä lähes kokonaan nelivedolla siirtäen pois mielestä,
että alaskin sieltä on jotenkin päästävä! Ja päästiin-sekä huipulle, että alas!

Ilman aivan mieletöntä opas-tiimiä, heidän kannustustaan/neuvojaan mihin jalkansa, peppunsa ja kätensä on järkevä siirtää ei olisi onnistuttu!

Upein ja vaikein trekki ikinä!

Moni onkin nyt palattua kysynyt, että: ”Vastasiko matka odotuksiamme?”

Vaikea vastata, sillä lähdimme niin avoimin mielin,  ei yksinkertaisesti osannut asettaa odotuksia.

Toivoi vain pystyvänsä olemaan avoin ja vastaanottavainen kaikelle kokemalleen, oppivansa kokemuksista ja siihen vastaus on: ”KYLLÄ!”
Yksi opettavaisimmista seikkailuista ikinä!!

Tällaiseen pitäisi jokaisella olla mahdollisuus ainakin kerran elämässään,
eli KAPUA-kokemus, hakekaa mukaan!! Heittäytykää ja ette arvaakaan mitä kaikkea saatte kokea – nämä kokemukset ja ”matkamuistot” on tallennettu sekä sydämeen, että mieleen!!

Täällä valmistellaan jo uutta ”Mulanje-trekkiä” olohuoneeseen telttoineen viikonlopuksi, että lapsenlapsetkin pääsevät kokemaan edes osan huikeista hetkistä. Tavoitteena, että maailman eripuolilla asuvien lasten elämästä osaisi edes hippusen pystyä jakamaan omalle jälkikasvulleen.
Tuliasiena kuvia ja yritystä elää hetkiä yhä uudelleen ja uudelleen…. uskomme, että lapsenlapset osaavat esittää juuri niitä oikeita kysymyksiä ja saamme ihmetellä ja elää hetkiä uudelleen. Viikonloppua odotellen!!

Ja vielä sekin, että nenä ei enää vuotanut sen ekan Malawissa vietetyn illan jälkeen…
Kaikella on tarkoituksensa ja varsinkin sillä, ettei väliä kuinka paljon elämässä on päiviä
– mielumminkin sillä, kuinka paljon päivissä on ELÄMÄÄ!!

Niin kiitollisia tästä kokemuksesta!!