Kapua 2020 Nepal

Heinolasta Himalajalle

Vuoristomaisema Nepalissa

En tehnyt uudenvuoden lupausta, mutta asetin itselleni teeman. Tämän vuoden teemanani on rohkeus, sillä en ole pitänyt itseäni erityisen rohkeana ja halusin miettiä, jätänkö jotain kiinnostavaa tai tärkeää jopa tekemättä sen vuoksi. Päätin olla rohkea ja hakea Kapuaan, joka sopiikin monella eri tavoin tämän vuoden teemaani.

Hain mukaan siitäkin huolimatta, että projektissa jännitti ja jännittää edelleenkin moni asia: uusiin ihmisiin tutustuminen ja yhteistyön tekeminen, itselleni täysin uudenlaiseen projektiin osallistuminen, varainkeruu ja siinä itsensä likoon heittäminen sekä marraskuussa yhteinen matkamme Nepaliin ja etenkin vuorivaelluksemme Himalajalla.

Onneksi rohkaistuin, sillä olen jo nyt vakuuttunut siitä, että tästä vuodesta tulee mieletön seikkailuvuosi niin itselleni kuin koko meidän Kapua-ryhmälle!  Matkamme ryhmän kanssa alkoi viikko sitten yhteisellä viikonlopulla Heinolassa. Parin päivän aikana saimme tuhdin tietopaketin: paljon tietoa projektista, Kapuan yhteistyöjärjestöistä ja heidän työstään. Oma lähtötasonihan on luokkaa “en edes tiedä mitä tarkoittaa kehitysyhteistyö”, joten  aloitusviikonlopun opit tulivat todella tarpeen ja tämä koko vuosi on varmasti täynnä uuden opettelua.

Kapua 2020 ryhmäkuva
Meidän energinen jengi!

Mutta mikä antoisinta, viikonlopun aikana pääsimme myös tutustumaan toisiimme ja voi kuulkaa – meillä on ihan hillittömän hyvä tiimi! Kaikilla tuntuu olevan aina mieletön motivaatio, ja olemme mukana suurella intohimolla ja ilolla! Porukassa on rutkasti erilaista osaamista ja tietoa, jota päästiin jakamaan jo ensimmäisessä viikonlopussa ja tullaan varmasti tarvitsemaan meidän kaikkien omaa osaamista tämän vuoden aikana.

Juuri nyt, Kapua-ryhmämme yhteisen vuoden ollessa aivan alussa meillä on superkutkuttava vaihe menossa: itselläni luonnoskirjan sivut tursuavat ideoita, niin kuvia kuin tekstejä siitä, millä kaikin tavoin varainkeruutyötä aion vuoden aikana tehdä. Facebookit ja instat kilkattaa notifikaatioita, kun Kapua-kaverit tohkeissaan päivittävät kuulumisia, kysyvät mielipiteitä ideoilleen ja kannustavat ja kommentoivat toistensa päivityksiä. Niin hauskaa!

Kiitos jo nyt muille rohkeille seikkailijoille ryhmässämme! Pidän erityisen merkityksellisenä ja tärkeänä sitä, että meillä on juuri tällainen porukka, jossa voi turvallisesti olla ja kerätä rohkeutta, ja suunnata kohti jännittäviä, uusia kokemuksia. Ainakin itselläni on tänä vuonna edessä vielä monta rohkeaa tekoa ja askelta.

Ja kiitos viime viikonlopusta yhteistyöjärjestöille sekä Suville, meidän tuelle, turvalle ja mahdollistajille! Annoitte hyvät eväät aloitusviikonlopussa, tästä meidän on turvallista jatkaa seikkailua Heinolasta aina Himalajalle asti!

Rohkeaa Kapua-vuotta meille – ja tervetuloa kaikille seuraamaan seikkailuamme!


Eeva

Partiolainen, järjestötyöntekijä, maalari, pyöräilijä ja innostuja

Vaeltaja Nepalin vuoristomaisemissa
Edellisellä matkallani Nepalissa kävimme vaeltamassa Annapurna Circuit -reitillä. Nyt kapuamme suunnilleen samoihin korkeuksiin, aina 5420 metrin korkeuteen asti.

Lue lisää

Kuvat: Eeva Helle

26.1.2020 Eeva Helle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top