Ajatuksista tekoihin
Globaalia hyväntekemistä ja kiipeämistä upeissa vuoristomaisemissa – tämä kuvailu Kapua-hankkeesta osui ja upposi itseeni välittömästi.
Olen kauan sitten ollut mukana silloisen opinahjoni kehitysyhteistyöjaostossa ja matkasimme silloin 15 hengen porukalla Swazimaahan, jossa sijaitsi jaostomme avustuskohde, koulu HIV- ja AIDS-lapsille. Matkallamme autoimme rakentamaan uuden koulurakennuksen perustuksia – työ oli fyysisesti hyvin raskasta, mutta erittäin palkitsevaa. Yhdessä tekeminen, konkreettisen kädenjäljen näkeminen rakentamisessa sekä koulussa käyvien lasten aurinkoisuus olivat ainutlaatuinen ja korvaamaton palkinto matkallamme. Koko matka oli ainutkertainen kokemus, joka jäi vahvasti mieleen. Olen moneen kertaan vuosien varrella miettinyt, että haluaisin tehdä jotain samankaltaista vielä uudestaankin, vapaaehtoistöitä ulkomailla tai ihan Suomessa. Tai jotain hyväntekeväisyyteen liittyvää ylipäänsä. Aina se on kuitenkin tuntunut hankalalta sovittaa omaan arkeen monestakin eri syystä. Mutta sitten eräänä joulukuisena päivänä Kapuan somemainos lävähti silmieni eteen ja se tuntui oikealta. Eli tässä sitä nyt ollaan mukana vuoden mittaisessa Kapua-matkassa tekemässä hyvää.
Koska matkustaminen, uudet kulttuurit ja luonto ovat suuri intohimoni, oli Kapuan ajatus vuorille kiipeämisestä ihan huikea lisä projektiin hyväntekeväisyysaspektin lisäksi. Olen tehnyt jonkin verran 1-4 päivän vaelluksia ympäri maailmaa. Tadžikistanissa en ole käynyt, mutta vuonna 2021 vierailin Uzbekistanissa ja Kirgisiassa, joista jälkimmäisessä tein myös 2 päivän vaelluksen 3800 metrin korkeuteen upealle Ala-Kul -vuoristojärvelle. Tadžikistan tulee siis olemaan uusi maa ja sen Fann-vuoristo uusi valloitus, mutta jos maisemat ovat yhtään sitä luokkaa kuin naapurimaa Kirgisiassa, niin upeaa tulee väkisinkin olemaan.
Aluksi Kapuaan mukaan lähteminen mietitytti, koska kokemusta varainhankinnasta ei ollut. Nyt, melkein 3kk ensimmäisen tapaamisviikonloppumme jälkeen, on tullut tehtyä hankkeen ja varainhankinnan suhteen paljon eikä se enää tunnu vieraalta tai pelottavalta. Mutta töitä se vaatii, sillä harva asia tässä maailmassa tulee ilmaiseksi. Omalta osaltani olen toistaiseksi keskittynyt hankkimaan varoja joogan, brunssien sekä kirppismyyntien kautta. Ja taas on tullut todettua se, että kun on konkreettinen tavoite, joka on vielä varsin korkea, tekee tavoitteen eteen sitoutuneena myös töitä vähintään ajatuksen tasolla melkeinpä koko ajan. Ja taas huomaa myös sen, että kun asettaa itsensä uuden eteen ja epämukavuusalueelle tähtäämään kohti tuntematonta, oppii matkan aikana väkisinkin uutta – niin uusia taitoja kuin uutta itsestäänkin. Ja se, jos mikä, on erittäin palkitsevaa.
Tällä hetkellä eniten pohdituttavia asioita projektiin liittyen ovat syyskuun matkaa varten tarvittavat varusteet (joista itsellä ei suurinta osaa ole) sekä oma kunto seitsemän päivän vaellukselle. Molempien edistämiseen on onneksi vielä hyvin aikaa. Oma kunto ei huolettanut yhtään ennen parin viikon takaista kuntotestiä rappusissa – ei mennyt ihan niin putkeen kuin olisin odottanut. Kokonaan en voi pitkittyneen flunssan piikkiin laittaa, mutta osittain. Pääosin on kuitenkin katsottava itseään peiliin ja mentävä taas sinne omalle epämukavuusalueelle eli aloitettava säännölliset porrastreenit aurinkoisten kevätiltojen saattelemana – piti porrastreeneistä ja sykkeennostatuksesta tai ei.
David Gogginsin sanoin: “I don’t stop when I’m tired, I stop when I’m done.”