Aamun auringonsäteiden paistaessa nautimme matkamme maistuvimman aamiaisen Cobacabanan rannan tuntumassa sijaitsevassa hotellissa. Tarjolla oli suomalaisten jo kaipamaa kahvia, erilaisia mehuja papaijasta banaaniin ja perintestä paahtoleipää hillolla lisättynä joko kananmunalla tai juustolla. Yö oli nukuttu paksujen peittojen alla tunnelmallisessa huoneessa ja suihkustakin tuli lämmintä vettä. Parempaa aamua ei siis olisi voinut toivoa.
Päiväretken kohteenamme oli inkakulttuurin syntysija Isla del Sol. Rannalta hyppäsimme veneeseen, joka kuljetti meidät Titicaca-järven pienten aaltojen saattelemana Auringon saarelle. Osa nautti venematkan sisätiloissa ja osa tuulisella kannella ei niin tukevien kaiteiden ympäröimänä. Pari kertaa auringon mennessä pilveen, pohdimme olimmeko suututtaneet jumalat tai Cobacabanan neitsyen, mutta ilman uhrauskia tuli aurinko esiin pilven takaa ja paistoikin sitten koko loppu päivän. Perillä ihastelimme Inka-raunioiden pieniä huoneita ja löysimme kiven joka sinetöi tunnelin läheiselle Kuun saarelle. Saimme kuulla tarinoita saarien synnystä ja inkojen uskomuksista. Matkalla seuraavaan kylään ja venepoukamaan nousimme rinnettä ylös hitaasti ja puuskutusta tasaillen. Pengerrettyjä viljelmiä, matkamuistoja myyviä pikkutyttöjä, henkesalpaavat maisemat järvelle, kaukana siintävät lumihuippuiset vuoret, meitä helliittiin oikein kunnolla. Kotiin taisi lähes jokaisen kaulassa lähteä kalenterikoru jos toinenkin. Nautimme lounaaksi perunoita, 
kalaa, kanaa, maissia, juustoa, ym mitä eteemme kannettiin kangasnyyteissä. Sitten oli hetki nostaa jalat aidan reunalle ja nauttia auringon lämmöstä ja huikeasta näköalasta. Lopuksi portaita alas kohti nuoruuden lähdettä, josta muutama uskalsi maistaakin kirkasta järvivettä. Venerannassa odotti veneemme ja paluumatka Coobacabanalle.
Iltapäivä oli vapaata oleskelua ja osa otti ilon irti paikallisista matkamuistopuodeista ja mukaan tarttui pipoja, huiveja, kukkaroita ja koruja. Osa lähti kiipeämään läheiselle kukkulalle. Itse lähdin polkuveneilemään järvelle. Kielivaikeuksien johdosta ihmettelimme kallista 150 bolivianon polkuvenekyytiä, mutta päätimme kuitenkin ottaa veneen ja ennenkuin huomasimmekaan oli päällämme pelastusliivit ja istumme pienessä katoksellisessa paatissa, jonka mama työnsi järvelle. Ohjaus oli mitä oli, mutta nautimme silti 
auringon säteistä, vesilinnuista ja muista vesilläliikkujista: veneilijöistä, melojista, kelluvista ilmatäytteisistä tyynyistä, jonne pääsi sisälle juoksemaan ja toisista polkuveneilijöistä. Rannalle ja jopa oikeaan laituriin löydettyämme pikkupojat auttoivat meidät maihin. Lopuksi selvisi että kyyti maksoikin vain 15 boliviaanoa (noin 2 euroa). Eli se siitä riistohinnasta ja espanjan kielen taidostamme.
Päivä oli kaikenkaikkiaan ihanan leppoisa välipäivä ennen huomista siirtymistä vaellukselle. Voi olla että ilta kuluu pakatessa kamoja ja miettiessä päivärepun sisältöä ja päälle laitettavaa vaatetusta. Monen bussilla-ajelupäivän ja venematkailun jälkeen oikein odotan vaellusta ja teltassa nukuttavia öitä. Toivottavasti nauru raikaa kuten tänäänkin ja auringon ja kuun jumalat ovat meille armollisia ja tarjoavat hyvän sään.