Lähes puoli vuotta on vilahtanut ensimmäisestä blogistani, talvipakkasissa kirjoitettu, tammikuun pimeydessä, ja nyt kesäkuun lämpimin viikko pohjoisessa, valoa yötä päivää..
Kiitän tämän puolen vuoden aikana Kapuan tukijoistani: Oulun Kiipeilykeskusta kiipeilyillan tapahtumasta, Talvikylän väelle vohvelinpaistotilasta talvitapahtumassa, Kempeleen Mielipaikan Joogatapahtumasta ja ystäville ahertamisesta Kapuan hyväksi ja sukulaisille kärsivällisyydestä.
Nyt on aika syventyä toukkana kirjallisuuteen, kulttuuriin, historiaan, ajankohtaisiin tapahtumiin Kirgisiassa. Meidän on aika ja ilo elokuussa kirjoittaa omat näkemyksemme, mihin keräysvaramme suuntautuvat; kohteista, tunnelmista, ihmisistä, maisemista. Krasivyi Kirgisia..
Enlantilainen matkakirjojen tekijä Colin Thubron kohtasi Keski-Aasian matkallaan tyytyväisen kirgiisimummon Issyk-Kuljärven rannalla, joka kertoi kasvattavansa kirsikoita, pähkinöitä, perunaa. ”Aurinko paistaa, maa on hyvää ja talvet ovat täällä leutoja. Elämä on ihanaa! Mikseivät ihmiset voi olla tyytyväisiä?”
Norjalainen journalisti Erika Fatland kertoi Kirgisian matkansa aikana niin saksanpähkinämetsien syntytarinoista kuin kotkamiesten perinteistä. Mukaan mahtuu myös valkoisen huivin perinne, joka lienee jo mennyttä (onneksi).
Kirgisialainen kirjailija Tsingiz Aitmatovin Valkoinen laiva kosketti tarinana pienestä pojasta, jonka karun elämän pelastaa mielikuvitus: sarvekas hirviemo poikasineen saapuu pojan luokse vuoristosta.
Ja me, Marco Polon mukaan, tulemme Rosian maasta, joka on erittäin kylmää seutua ja se ulottuu aina Pohjoiseen valtamereen saakka..
Minkälainen on meidän tarinamme Kirgisiassa?