Torstai on suomalaisille tuttu hernekeittopäivä, mutta tänään koimme jotain muuta, sillä EWDNAn tiloissa juodaan torstaisin etiopialaiseen perinteeseen kuuluvat torstaikahvit. Aamu alkoi kuitenkin jo tutuksi tulleella hotelliaamiaisella ja vanhainkotityylisin kysymyksin, että ”Kuinkas tänään voit?” Reissu alkaa vaatimaan jo verojaan, kun vatsanpohjat alkavat kurnimaan enemmän tai vähemmän. Lähes kaikki kuitenkin pakkauduimme tuttuihin vuokra-autoihin keskelle sekavaa aamuruuhkaa, joka tosin ei rauhoittune kuin yön pikkutunteina. Liikennekaaoksessa autolehtiä lukevan silmään pistää tuhannet vanhat Hiacet ja muut japanilaiset unohtamatta taksina toimivia sinivalkoisia Ladoja. Hiacen takaikkunasta löydettiin myös 80-luvun tyylinen teksti ”TOYOTAlla Suomi kuljettaa”.
Aamupäivän vietimme ensin tutustumalla tähän Addis Abebassa toimivan vammaisten naisten järjestön Ethiopian Women with Disabilities National Association toimintaan. EWDNA on toiminut noin kymmenen vuotta ja tänä aikana toiminta on mm. vahvistanut vammaisten naisten itseluottamusta. Saimme kuulla ja myös nähdä, että tiloihin saapuneet naiset kokivat paikan kodikseen, jonne he voivat tulla kaikissa elämäntilanteissa niin itkemään kuin nauramaan. Tänään homma meni enimmäkseen naurun puolelle.
EWDNAn jäsenet halusivat innokkaasti kertoa omista taustoista ja kokemuksista järjestön toiminnassa sekä kuulla KAPUA -ryhmältä, että miten asiat ovat Suomessa hoidettu. Tässä kohtaa Tero otti tuttuun tapaan tilanteen haltuun ja kertoi niin kuulumiset Suomesta, kuin myös KAPUA -hankkeen faktat. Tämän virallisen, mutta vapaan aamupäivä vierailun lopuksi luovutettiin Suomesta tuodut siniset suklaat. Kun eilen Minna-ope heltyi pikkutyttöjen kanssa, niin tänään tekniikan insinöörinä sain kokea vastaavaan, kun poislähtöämme tuli seuraamaan kaksi vuotias Dagmawi -niminen poika, enkä olisi siitä malttanut millään lähteä pois.
Lounaan jälkeen palasimme takaisin EWDNAn tiloihin iltapäivän kahviseremoniaan, jonka kunniaksi sisäänkäynti ja tilojen lattiat oli koristeltu tuoreilla heinillä. Paikalla oli jo kiivas puheen sorina, kun meidän ja Kynnys ry:n porukoiden lisäksi sinne oli tullut noin 50 henkilöä järjestön toiminnassa olevia ihmisiä. Kahvia valmistettiin salin sisätiloissa pienellä avohiilloksella, jossa operaatio alkoi tuoreiden kahvipapujen paahtamisella.
Kahvin paahtumisen ja -keittämisen ohessa saimme kuulla monenlaisia tarinoita paikalle tulleilta. Suomen, englannin, amharan ja viittoman säestyksellä käydyissä keskusteluissa naurettiin ja iloittiin. Taisi koskettavien tarinoiden lomassa myös jokunen silmäkulmakin kostua. Täällä jos missä sai kokea konkreettisesti yhteisöön kuulumisen tärkeyden ja sen antaman tuen merkityksellisyyden ihmiselle.
