Tien päällä taas

Tänään lähdettiin taas tien päälle, kohti Tengbotchea. Vähän kävi mielessä että kuinkahan meidän etana-porukkalaisten käy kun matkaan kuuluu taas 2,5 tunnin loppunousu. Toisaalta se on puoli tuntia vähemmän kuin matkalla Namcheen.

Tiellä näimme jo kunnioitettavaan ikään yltäneen Pasang sherpan joka on vuosikymmenien ajan kunnostanut pitkää kinttupolkua tasaisen ihanaksi reitiksi. Kerrankin pystyi etenemään ilman jatkuvaa varpaiden katsomista ja sai ihailla huikeita maisemia. Muun muassa taivaanrannassa näkyvää Everestiä. Pasang istuskeli tiellään varjon alla ja tervehti trekkaajia. Vieressä oli vapaaehtoinen lahjoitusloota, johon jätimme ilolla muutaman rovon kiitokseksi helpoista askelista.

3600 metrin korkeudessa pidettiin teetauko. Sanottakoon, että vaikka inkivääritee on yhä hyvää, se ei ehkä ole ihan niiiiin hyvää kuin ensimmäisinä päivinä. Eilenkin laskeskelen juoneeni noin 2,5 litraa tuota juomaa joka auttaa kaikkeen ja helpottaa ilmanalaan tottumista. Juomasuositus 4 litraa päivässä alkaa sujua jo kivutta.

Matka jatkui alamäkeen ja paikallisoppaat käskivät vetää tuubit naaman eteen khumbun laakson aiheuttaman yskän estämiseksi. Ilma on kuivaa ja vaikka aurinko paistaa varjossa alkaa olla jo vähän viluisaa. Hiekkakivisessä alamäessä paikallisoppaamme RK päästeli toistuvasti ”ei ei”- kiljaisuja kun kapuajien jalat lipsuivat mäessä.

Lounasta syötiin jossain. Kuolemaksenikaan en muista paikan nimeän, mutta ainakin siellä oli kivat sapuskat ja aurinko paistoi. Opimme siellä, että kaikki pinkki ei ole söpöä ja tyttömäistä. Paikan pikki vessa oli nimittäin aika kaukana söpöstä. Ei siitä sen enempää.

Tänään nähtiin myös ekat jakit. Ne ovat isompia, karvaisempia ja suloisempia kuin nakit.

Se nousu 3860 metriin, Tengbotcheen oli lopulta mukavampi kuin Namchen vastaava, mutta silti raskas. Osa porukasta merkkasi vähän reviiriä, mutta kaikki päästiin kuitenkin perille omin jaloin ja ennen pimeän tuloa.

Huomenna on taas uusi päivä ja huhun mukaan astetta kevyempi. Tiedä sitten puhuvatko Tommi ja Otto taas pehmoisia. Nimimerkillä vieläkin vähän katkera niistä Oton mainitsemasta ”ei niin jyrkästä ja portaattomasta” noususta Namcheen.

Tässä vaiheessa iltaa eniten jännittää se kuinka paljon saan taas nenille Annilta, Rekolta, Petriltä ja Tiinalta Sieben siegel -korttipelissä. Aiempien iltojen tulos on nimittäin viitannut vahvasti onneen rakkaudessa.

Lopuksi vielä isosti hyvää isänpäivää kaikille isille ja erityisesti meidän Kapuaja-iskille Rekolle ja Petrille.