Pois kaupungin hälinästä

Vihdoinkin kaikki Kapua-siskot koolla!! Pakkasimme laukkumme ja suuntasimme kohti inkakulttuurin synnyisijoja ja Copacobanaa. Tosin katastrofin ainekset olivat valmiina jo aamusta kun 15 nälkäistä naista nousi bussiin mutta loistavalla asenteella bussin täytti taas nauru ja uuden päivän tuomien seikkailujen odotus. Kaupungin ja siellä leijuvan pakokaasun hyvästelin mielelläni, kuten myös jatkuvan liikenteen melun.

Pari tuntia bussissa ja saavuimme  Tiwanakuun missä tutustuimme Inkakulttuurin syntyyn. Aurinko paistoi jälleen kirkkaalta taivaalta ja sen loiste sai meidät kaikki piiloutumaan hattujen ja lasien taakse. Museokierros avasi taustoja ja kiertely raunioilla sai mielikuvituksen liikkeelle. Useasti huomasin katsovani vaan kaukaisuuteen ja kuvittelin olevani osa paikan historiaa. Lounaaksi saimme paikallista keittoa sekä laamaa, kalaa, nautaa tai munakasta. Täydet pisteet kokille!

Matka jatkui kohti Copacabaanaa. Matkan varrella oli jännittävä venematka Titicaca-järvellä. Bussi ajettiin lossin kaltaiseen alukseen ja meidät kuljetettiin moottoriveneellä. Järvi oli kaunis ja suuruudessaan puhutteleva. Nähtäväksi jää pulatavatko kaikki Kapua-siskot maailman korkeimman järven syleilyyn. Ennen hostelliin menoa tutustuimme vielä paikalliseen kirkkoon ja kävimme sytyttämässä kynttilät kiitollisuutemma kohteille. Kiitin ihanista ja rakkaista lapsistani, perheestäni sekä tästä mahtavasta porukasta minkä kanssa saan olla mukana tärkeässä työssä näiden lasten ja perheiden auttamisesa.  Copacabanan hostelli sai meidät kaikki huokailemaan. Paikka on sanoinkuvaamattoman kaunis ja saasteisen kaupungin jälkeen keuhkojan hivelevän raikas.

Itselläni tunnelma hieman ristiriitainen. Maisemat ovat kauniita mutta paikallinen kulttuuri roskaa ja saastuttaa sitä. Itseni on niin vaikea ymmärtää moista ja toivoisinkin että kehitysyhteistyöhankkeet ottaisivat lasten ja perheiden tukemisen rinnalle ympäristökasvatuksen.