Olen luokanopettaja ja tällä hetkellä opetan ihanaa kolmosluokkaa Helsingissä. Koulu, jossa olen töissä, on monikulttuurinen ja värikäs, oppilaita tulee monista erilaisista perheistä.
Meidän luokassa on tapana, että joka perjantai katsomme Helsingin Sanomien toimittamia lasten uutisia. Lasten uutisissa puhutaan ajankohtaisista ja vaikeistakin asioista lapsille sopivalla kielellä.
Tämän viikon perjantaina uutisten yhtenä aiheena oli pakolaisuus. Uutisten katselemisen jälkeen keskustelimme oppilaiden kanssa. Muutama oppilas kertoi esimerkin, kuinka heidän perheensä on tutustunut pakolaiseen. Oppilaat kuulivat, että eräs lapsi oli tullut ilman vanhempia Suomeen. Asia aiheutti hämmennystä, miten on mahdollista, että lapsi on paennut sotaa ilman vanhempia? Puhuimme siitä, että ihmisillä on eri maissa erilaiset oltavat. Sanoin heille, että me kaikki tässä luokassa olemme todella rikkaita. Kuten voitte kuvitella, lause herätti vastarintaa, ei meillä ainakaan ole rahaa! Selitin, että Suomessa suurin osa ihmisistä on rikkaita verrattuna muiden maiden ihmisiin. Vältän viljelemästä lauseita joiden tarkoitus on pakottaa lapset olemaan kiitollisia siitä, että heillä on asiat niin hyvin. Nyt oli kuitenkin pakko sanoa, että koulunkäynti on suuri etuoikeus, useat lapset joutuvat tehdä raskasta työtä elättääkseen itsensä. Tällä kertaa lasten suusta ei kuitenkaan kuulunut vastalausetta ja pulinaa siitä, kuinka työnteko olisi siistiä koska siitä saisi paljon rahaa.
Eilisessä Kapua tapaamisessa tutustuimme Väestöliiton toimintaan. Väestöliitto on yksi Kapuan kumppaneista eli meidän Kapuajien keräämiä varoja käytetään Väestöliiton kehitysapukohteisiin. Tapaamisessa keskustelimme Nepalista ja varsinkin seksuaalioikeuksista. Surullista on, että nepalilaisista alle 18-vuotiaista tytöistä jopa 41% joutuu avioliittoon. Varsin usein kyseessä ovat suuret ikäerot, 12-vuotias saattaa joutua naimisiin varakkaan 70-vuotiaan miehen kanssa. Lapsiavioliittoihin päädytään koska perheillä ei ole varaa elättää tyttöjä. Selvää on, että kyseessä ei ole rakkausavioliitto ja seuraukset tytön elämään ovat mittavat. Valitettavaa on, että kun tyttö ei pääse kouluun ja opiskelemaan, seuraa sama kohtalo uusia sukupolvia.
Kapuan avulla pyrimme siihen, että myös nepalilaiset tytöt pääsisivät hyvän kierteeseen. Siihen, että he saavat koulutuksen, tietoa omista oikeuksistaan, työpaikan ja sitä kautta mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään. Kapuan keräämillä varoilla koulutetaan nuorista asiantuntijoita jotka jakavat vertaisilleen tietoa seksuaalioikeuksista ja ehkäisystä sekä seksistä, johon kuuluu rakkaus – ei pakottaminen.
Palataan takaisin helsinkiläiseen alakouluun. Kuullessani tarinoita lapsiavioliitoista ja menetetyistä lapsuusvuosista, en voi kuin tuntea kiitollisuutta siitä, että tytöt saavat luokassani opiskella. He oppivat tärkeitä taitoja välittävässä ympäristössä. Suurin ongelma koulupäivän jälkeen on, pelataanko jalista vai mennäänkö uimaan. Lasten kohdalla sen pitää mennä juuri näin. Lapsen kuuluu leikkiä, ei olla seksuaalirikoksen uhri.