”Mun on pakko trekkaa, että saisin fyrkkaa…”
Tämä Tuiskun Antin trekking versio Twerkkaa biisistä on soinut korvamatona viimeiset päivät. Pakkohan tämä vaellus ja varainkeruuseen ryhtyminen ei suinkaan ole, vaan vapaaehtoisesti ja sydämestämme olemme tässä projektissa ja mukana myös tällä vaelluksella.
Vaikeuksien kautta voittoon
”Niina, miten menee? Miten voit? Mikä on olo nyt?”
Nämä kysymykset ovat korvamadon hetkeksi väistyessä sadelleet suuntaani viimeiset kaksi päivää tiimitovereiden suusta. Vaellus ei alkanut osaltani niin kuin olisi toivonut. Viimeisen yön Katmandussa ennen vaellukselle lähtöä valvoin kivistävän vatsan kanssa ja juoksin aamupalalta suoraan vessaan ja oksensin kaiken ulos. Tavara tuli ulos molemmista päistä.
Lähtökohdat eivät siis olleet parhaat mahdolliset. Tästä syystä en lakkaa ihmettelemästä sitä, miten ihmeellisesti kaikki kuitenkin lopulta johtautui. Uskon, että korkeammat kädet ovat olleet järjestelemässä tätä kaikkea. Se, että lento oli kolme ja puoli tuntia myöhässä ja aiheutti puolestaan sen, ettemme voineet kävellä ensimmäisenä päivänä matkaa, joka olisi ollut juuri myöhästyneen lennon mittainen, oli minun kohdallani onni ja siunaus. Siihen ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia ripulissa ja maha kipeänä. Tai jos olisin sen sinnitellyt, ei olisi ollut mitään asiaa matkaan seuraavana päivänä. 
Kolmen tunnin porrastreeni
Ensimmäinen vaelluspäivä oli varmasti yksi elämäni rankimpia. Sekä henkisesti että fyysisesti. Nousua päivän aikana oli 1300 metriä ja ensimmäiset kolme tuntia pelkkää nousua. Porras portaan perään. Kolme tuntia portaita. Voimat olivat vähissä jo alkumatkasta. Aamupalalla ei oikein mikään tahtonut mennä alas, olo oli väsynyt ja voimaton.
Jo alkumatkasta toinen oppaamme otti rinkkani kannettavakseen. Se puolestaan otti henkisesti koville. ”Ei tartte auttaa” asenteella, kun on tottunut kulkemaan ja jeesaamaan muita sen sijaan, että ottaisi itse apua vastaan ei ole helppoa nöyrtyä autettavaksi. Moneen kertaan matkan ja päivän ja illan aikana nousi kyyneleet silmiin siitä huolesta ja välittämisestä, jota sain osakseni. Muut tsemppasivat, kun en olisi itse jaksanut. Tämän tiimin kannettavana oleminen on ollut jotain ihmeellistä. ”It’s not easy to be weak.” sanoin hitaasti joukon jatkona taivaltaneelle oppaallemmekin.
”Kuka on pelin heikoin lenkki?”
Tämä joukko on täynnä vahvoja naisia. Vahvoja moni myös fyysisesti, mutta ennen kaikkea siinä, että kaveria ei jätetä.
Tässä tiimissä ei äänestä ulos sitä, joka on kullakin hetkellä heikoin lenkki. Tässä tiimissä ei käännetä kenellekään selkää tai jätetä selviytymään yksin. Tässä tiimissä kannetaan. Ei kerätä pisteitä omaan pussiin, vaan pidetään huoli siitä, että jokainen pääsee maaliin.
Ihmeitä tapahtuu
Omalla kohdallani tapahtui ihmeparantuminen. Eilen illalla oli happisaturaatio 85, sykkeet lähes levossa 125, nukkumaan kädessä kuumetta 38,7. Olin huolissani olostani ja niin oli moni muukin.
Päätin, etten lähde aamulla valloittamaan muiden kanssa Poon Hilliä – tosin luulen, ettei minua olisi päästettykään vaikka olisinkin halunnut. Aamulla 10 tunnin unien jälkeen kuume oli kuitenkin poissa ja olo kuin uusi.
Olen muiden puolesta niin iloinen ja ylpeä, että he aamu 4.30 reippaasti nousivat ylös ja lähtivät nousemaan 400 metriä jyrkkiä portaita kohti Poon Hillin huippua ja laskeutuvat sen jälkeen aamupalalle. Hyvä team! 💪🏻
”Ihana nähdä kun naurat ja olet niin hyvinvoiva ja hyvällä tuulella. Oli jo ikävä.”
Jo mennessä olen saanut osakseni täysin ansaitsematonta huolenpitoa. Se saa kyyneleen silmiin joka kerta, kun sitä ajattelen.
Jakakaa toistenne kuormat
Matkalla vastaan tulevat milloin muulit kantamuksineen, milloin toiseen suuntaan kulkevat vaeltajat tai koululaiset. Elämä on yksinkertaista, mutta mitään ei puutu. Tänään lounaalla joku totesi, että ”Elämä on hyvää.” Sitä se on. Meille on annettu paljon ja meille on annettu paljon, jotta voimme jakaa sitä myös muille ympärillämme.
Siksi myös me olemme täällä. Jakamassa kaikkea sitä hyvää ympärillemme mitä olemme osaksemme saaneet. Sitä jakamista on varojen kerääminen niille sokeille ja kuuroille lapsille, joita tapasimme ennen vuorille lähtöä, mutta sitä on myös hyvien sanojen jakaminen jokaiselle vastaan tulevalle.
Jaetaan ystävät sitä hyvää. Ja jaetaan myös toistemme taakat.
Mutta silti: huomenna aion kantaa oman reppuni.
Voimia kaikille