No kannattiko?

Vuosi sitten näihin aikoihin odottelin jännittyneenä viestiä Kapua-valintojen tuloksista. Se taisi olla juuri ennen joulua, kun ryhmällemme ilmoitettiin valituksi tulemisesta. Vuosi on toisaalta hujahtanut käsittämättömän nopeasti ja toisaalta tuntuu olevan ikuisuus siitä, kun tiimimme kanssa ensimmäistä kertaa kokoonnuimme Heinolassa. Väkisinkin on ajatuksissaan alkanut käymään kulunutta vuotta läpi; olen huomannut miettiväni, että jos olisin tiennyt vuoden olevan tällainen, olisinko uskaltanut hakea mukaan?

Saanko olla rehellinen? Jos totta puhun, olisi saattanut jäädä hakematta, jos olisin tiennyt, että kapuaminen tuo tullessaan näin paljon stressiä, paineita ja unettomia öitä. Varainkeruu on ollut monesti turhauttavinta, mitä olen ikinä joutunut tekemään. Monesti olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Helppoa tämä ei todellakaan ole ollut, kun jo muutenkin uuvuttavan arjen keskellä on joutunut painimaan tämän, käytännössä lähes täysipäiväisen, lisätyön kanssa. Valehtelematta voin sanoa, että eroon Kapuaan liittyvistä ajatuksista en ole päässyt päiväksikään.

Olen kuitenkin onnellinen, etten etukäteen tiennyt mitä vuosi tuo tullessaan, etten osannut pelätä. Niin paljon on vuodesta saanut iloa ja onnistumisen kokemuksia, että ne ovat mennen tullen peitonneet kaikki kurjat tuntemukset. Vaikeimmillakin hetkillä jostain on aina tullut se pieni potku, joka on saanut jatkamaan. Se on saattanut olla läheisen kannustava kommentti, yllättävä lahjoitus tai vieraan tahon ryhtyminen yhteistyöhön hankkeen hyväksi.

Erityisen onnellinen olen ollut lähipiirin pyyteettömästä mukanaelämisestä, tutuista kasvoista tapahtumissa, siitä että hyvä ystävä polkee vaikka loppusyksyn vesisateessa kaupungin halki ollakseen mukana. Todella kiitollinen olen ollut niin monesta asiasta vuoden aikana, erityisesti ihmisten halusta auttaa. Nämä ja monet muut positiiviset kokemukset ovat saaneet jatkamaan. Eivätkä ne bolivialaisten lasten kasvot ole vielä unohtuneet ja tuskin koskaan unohtuvatkaan, sen verran ikimuistoinen ja kaiken rahan sekä vaivan arvoinen matka Boliviaan oli.

Ehkäpä kokonaiskuvan tästä kokemuksesta hahmottaa vasta vähän ajan päästä, kun kaikki urakointi on ohi ja asioihin on saanut etäisyyttä. Tällä hetkellä ajatuksissa pyörii vielä viimeiset tempaukset keräyksen hyväksi ja moni tuntuu todella aktivoituneen vielä joulukiireiden keskellä. Yksi ompelee ompelukone sauhuten joululahjoja myyntiin, toinen on joulumyyjäisissä myymässä Kapua-tuotteita ja kolmas järjestelee Viattomien lasten päiväksi tapahtumaa, muutamia mainitakseni. Kannattaakin vilkaista joulukuun tapahtumat Kapuan sivuilta http://www.kapua.fi/tulevia-tapahtumia/. Itselleni viimeinen isompi ponnistus on yhteistyössä Teatteri ILMI Ö:n kanssa järjestettävä lasten joulunäytelmä ”Riimipuu on rakennettu” Helsingissä lauantaina 19.12, jonka avulla toivon saavani oman keräystavoitteeni täyteen ja samalla ryhmämme lähemmäs sadantuhannen euron tavoitetta.

On muuten jännä, kuinka nuo tavoitteet tuntuivat alkuvuodesta niin kovin hurjilta, mutta kumpikin on tällä hetkellä lähes kosketusetäisyydellä ja saavutettavissa. Toivottavasti tekin jaksatte vielä innostua ja olla mukana kanssamme kapuamassa vielä vajaan kuukauden verran rahavuoren huipulle!

Ja vastauksena otsikon kysymykseen: todellakin kannatti!