Heinäkuun alussa 2012 olemme pyöräilleet mieheni kanssa Hiidenmaalta Saarenmaalle. Kostean kuumana iltana kuljeksimme meren rannalla, jota reunustavat jylhät Pangan kalliot. Kuvailemme kauniita rantamaisemia, minä matkapuhelimellani….
Jossakin vaiheessa katson saapuneita viestejä puhelimestani. En ole vilkaissut niitä viikkoon. Sitten huomaan sen. Luen sen muutaman kerran. Totta se on. Olen päässyt Kapua valintatilaisuuteen. Hymyilen, tuijotan rauhoittavaa merimaisemaa. Poimin vielä muutaman kiven taskuuni. Jospa toisivat vaikka onnea….
Kohta ympyrä sulkeutuu. Maa näyttäytyy lumen alta. Varainkeräyksemme on loppusuoralla. Edessä matka, joka näyttää osittain toteen sen, minkä vuoksi olemme tehneet työtä, ja mihin te ystävät, työtoverit , tutut ja tuntemattomat olette apuanne antaneet.
Syksy ja talvi ovat menneet nopeammin kuin koskaan. Kapua on kulkenut rinnalla. Se on ollut osa minua. Ei sitä ole voinut poiskaan pyyhkäistä, enkä ole tahtonutkaan. Kapua on tuonut elämääni onnistumisen iloa, kiitollisuutta, turhautumistakin. Se on vienyt välillä energiaa, ja taas kohta tuonut sitä kaksinverroin takaisin.
Haen makuupussin varastosta. Laitan sen parvekkeelle tuulettumaan, Vatsassani alkaa olla perhosia.