Kirpputoria, ravintolahommia, messuja, jumppaa, joogaa, säärien sokerointia, lantakauppoja ja eukonkantoa. Mitäpä me kapualaiset emme tekisi.
Yhteensä Kapua Etiopia -pottiin on kerätty jo yli 45 000 Euroa, mikä on ihan huikea summa. Etenkin tällaisena taloudellisena aikana, kun Eurot ovat tiukassa. Muutama kapuaja on jo ylittänyt oman varainkeruutavoitteensa, mikä on myös kunnioitettava saavutus. Raha ei nimittäin kasva puussa, ei maassa, eikä pensaassa.
Minulta on usein kysytty, että menevätkö keräämäni rahat minun matkani kustannuksiin. Eivät mene. Kapualaisten keräämät varat ohjataan hankkeisiin Kapua Etiopian kumppanijärjestöjen kautta. Jokainen kapuaja maksaa matkansa ja kaikki siihen kuuluvat kulut ihan itse, omasta pussista. Kyseessä on siis melkoinen investointi myös taloudellisesti, johon jokainen kapuaja on sitoutunut harkitusti, jokainen omista lähtökohdistaan. Monelle meistä matka Kapuan kyydissä tarkoittaa auttamista, osallistumista, seikkailua, jännitystä, itsensä ylittämistä tai haaveen toteutumista. Kyseessä on siis monin tavoin suuri juttu.
Meistä moni on tehnyt Kapuan matkassa jo nyt asioita, joita ei koskaan olisi kuvitellut tekevänsä, astunut esiin ja loikannut epämukavuusalueelleen uusia asioita kokemaan ja oppimaan. Nostan hattua kaikille teille ja meille, jotka ovat ottaneet rohkeita askelia. Se suurin loikka meillä on vielä edessä.
Minun elämässäni Kapua on ollut läsnä nyt puoli vuotta. Siellä se raksuttaa koko ajan takaraivossa; mistä saisi varoja, mitä voisi tehdä. Olenpa viettänyt myös unettomia öitä asian äärellä. Keräystavoite on minulle vakava juttu ja tavoite, jonka haluan saavuttaa. Lisäksi pitää tahkota töitä, jotta oma matka tulee maksettua. Kaiken kukkuraksi pitäisi vielä olla aikaa ja rahkeita treenata. Tunnustan, välillä iskee stressi.
Toisinaan mietin, mahtaakohan lähipiirini jo olla ihan kyllästynyt. Ajattelevatkohan lähimmät ihmiseni, että ”tuolla se taas menee ja vauhkoaa sitä Kapuaa”? Minkäs teet. Kapua on matka, joka vie koko käden. Kuluneen puolen vuoden aikana olen lunastanut sumeilematta palveluksia ja kerännyt itselleni uutta kiitollisuuden velkaa. Kiitos teille ystävät ja läheiset. Koittakaa jaksaa vielä toiset puoli vuotta kanssani. Ja kukapa sen tietää, seuraavan vuoden kapuaja voi olla joku teistä.
Kaikesta stressistä, valvotuista öistä ja kiireestä huolimatta, Kapua on jo nyt palkinnut minua monin tavoin. En osaa edes pukea sanoiksi sitä tunnetta, joka valtaa mielen ja kehon onnistuneen tilaisuuden jälkeen. ”Kiitollisuus” on kaiketi sana, jolla tätä tunnetta voi parhaiten kuvailla. Lähtö Etiopiaan on muutaman kuukauden päässä. Voin vain kuvitella, millaisia ajatuksia ja tunteita meissä kaikissa pulppuaa, kun kohtaamme lentokentällä. Tämä on se voima, jonka avulla jaksaa. Salaa mielessäni jo pelkään, mitä minulle tapahtuu Kapuan jälkeen. Mitä sitten teen?
Palataanpa nyt kuitenkin tähän hetkeen, kun fyysinen matka on vasta edessä. Henkinen matka on jo alkanut.