Herätys uuteen aamuun alkoi jo reippaasti ennen viittä. Herätyskellona toimi comorant-linnut. Tosin vartija tuli jo viiden maissa herättämään myös, kun oli lähtö kävelysafarille. Kun astuin pihalle, oli vastassa joen rannalla kaksi hippoa, mitä luultavammin äiti ja pentu. Taas sai huokailla. Osa ryhmästä lähti autosafarille kävelyn sijasta. Itsestä tuntui kävely luontevalta, kun tiedossa oli pitkä ajomatka Likhubulaan. Käveltiin pusikoissa, jossa näimme jälleen elefantteja, buffaloita, impaloita ja vesiantilooppeja. Mukana meillä oli aseistettu vartija oppaamme kanssa.
Tutkimme myös erilaisia jalanjälkiä, joita kuvasimme takamukset pystyssä ja opas vastaili rauhallisesti sekä kertoili kaikenlaista, jopa ulosteista, joita löytyi paljon erikokoisia. Huom: maistaa eikä haistella tarvinnut. Näimme myös virtahevon luurangon, joka oli n. kolme vuotta vanha. Näpsin ja räpsin kuvia sen, kun vain kerkesin. Halusin, että jokainen hetki muistuisi myöhemmin, kun kuvia katsoisin, vaikka nämä maisemat ovatkin silmäkalvoihin jo piirtyneet.
Miten ihana oli kävellä rauhassa, hiljaisuudessa ja hengittäen puhdasta ilmaa. Metsää rakastavana ihmisenä olisin halunnut mieluusti jäädä kauemmaksi aikaa pusikkoon. Siihen ei vain ollut aikaa tällä kertaa. Sitten menimmekin suoraan aamupalalle, joka on muuten ollut upea. Olen yllättynyt, miten hyvin täälläkin sain gluteenittomia ruokia. Nopeasti suihkuun ja tavarat kasaan ja odottamaan aulaan, että vene saapuu. Samassa hotellin etupihalta heräsi tontin reunasta yksinäinen virtahepo, jota kaikki jäivät ihailemaan. Uskomaton hetki, kunnes hippo päätti vauhdilla hypätä jokeen.
Mvuu Camp ja Liwonden kansallispuisto vei palasen sydämestäni ja lumosi kauneudellaan, puhtaudellaan ja ystävällisyydellään. Miten upea tietp kaikilla oppailla oli ja kärsivällisesti jaksoivat meille kertoa kaikesta.
Linja-autossa oli aikaa miettiä tunteitaan, joita pyörii paljon niin päässä, kuin sydämessä. Kontrasti oli valtava muiden paikkojen kanssa verrattuna tähän kansallispuistoon. Niin puhdas ja hiljainen. Karu ja pehmeä.
Paluu todellisuuteen, istuin linja-autossa, jossa olikin jo ääntä. Saati kun saavuimmr Zombaan, jossa piti pysähtyä vain pikaisesti, venyikin hyvin äkkiä melkein kahden tunnin pätkäksi, mutta mitä muuta voi odottaa, kun ”kanalauma” pääsee vauhtiin, niin aikataulut alkavat mättämään. Lauma säntäili paikasta toiseen ostoksia tehden kuin viimeistä päivää. Sääli tuli meidän muutamaa kukkoa, jotka joutuivat odottamaan.
Matka meni ripeästi Ainon ennustaessa muutamille henkilöille ja bussissa raikui nauru. Itse torkkuen pää ikkunaan nojaten. Pikkuhiljaa alkoi bussin ikkunasta näkymään Mt. Mulanjen ääriviivat ja jokainen havahtui, miten massiiviselta se näytti. Alkoi vilkas keskustelu vuoresta, ihailua ja kauhua.
Vihdoinkin pääsimme perille 800 metrin korkeuteen seuraavaan paikkaan, missä olemme yön ja siirrymme aamulla kavuten 2300 metriin, jossa yövymme ja sitten yritämme huiputtaa Sapitwa Peakin.
Kaikki tähän asti kokemani on vain varmistanut sen, että haluan tehdä jatkossakin tällaista työtä ja auttaa muita. On ollut upeaa olla yksi Kapuajista!
Nyt illalliselle!