Vuorilta löytyneen mielenrauhan sai pidettyä yllä pari viikkoa Suomeen paluun jälkeen. Ja silloinkin piti tietoisesti roikkua siinä kynsin hampain. Arki vie mennessään, niinkuin sen toisaalta kuuluukin. Täydet päivät ja touhuaminen sopivat minulle ja niitä itselleni tietoisesti järjestän mutta lokakuista stressitöntä olotilaa kaipaan. Kiire ja stressaaminen eivät auta mitään asiaa vaan luovat lapsilleen tiuskivia vanhempia ja rytmihäiriöitä.
Vaikka etiopialaiset ovat useimmilla mittareilla erittäin huonossa asemassa vaikka meihin suomalaisiin verrattuna niin löydän heidän elämästään myös asioita, joita ainakin päällisin puolin tällaisen länsimaisen ihmisen on helppo kadehtia. Yksi näistä on stressittömyys. En tiedä onko se vain oma tulkintani, mutta yleisesti ottaen varsinkin maaseudulla ihmisistä huokui sellainen hyväksyvä läsnäolo. Hyväksymisellä tarkoitan heidän sen hetken askareen hyväksymistä, sään hyväksymistä, asioiden tilan hyväksymistä.
Katsellessani huiputusaamuna vuoren yli kiipeäviä, raskaita kattotarvikkeita selässään kantavia miehiä, ensimmäinen tunteeni oli sääli. Palattuani Suomeen ja tehdessäni kolmea eri asiaa töissä samaan aikaan kun vastasin puhelimeen ja kirjoitin sähköpostia sekä yritin järjestää lapsen kyytiä harrastuksiin tulin ajatelleeksi, ettei noiden miesten tehtävä ollutkaan ehkä niin raskas. Fyysisesti kyllä mutta muilta osin kadehdin heitä. Miehillä oli muutamalle päivälle täysin selkeä tehtävä: kävele vuoren yli suurempaan kylään, osta kattotarvikkeita ja kanna ne takaisin. Ei multitaskingia, kännyköitä, somea, repeämistä moneen paikkaan vähintäänkin henkisesti. Vaan tossua toisen eteen.
Juttelin viisaan ystäväni kanssa matkastani ja hän oli pohtinut etiopialais-suomalaisen ystäväperheensä kanssa kulttuurieroja. He olivat huomanneet, kuinka perustavanlaatuisen erilailla suhtaudumme huomiseen. Meillä länsimaisilla on virheellinen oletus kaikkivoipaisuudesta eli siitä, että voimme vaikuttaa valtaosaan tulevaisuuden tapahtumista. Tästä seuraa myös se, että suunnittelemme, murehdimme ja stressaamme huomista niin paljon. Etiopialaisiin on sisäänrakennettu ymmärrys siitä, että huominen on epävarmaa ja siksi kannattaa pysytellä tässä hetkessä, eikä itkeä tai iloita huomista.
Joulu lähestyy ja saan lähes ärsytysihottumaa tästä kulutusjuhlasta, jota erityisesti lapsille joka tuutista työnnetään. Tavaravuoret kaatuvat kotona jo nyt niskaan ja joulupukille kirjoitettuja kirjeitä lukiessa meinaa tulla hengenahdistus. Mutta vedän syvään henkeä. Laitan tonttuhatun päähän ja tartun yhteen asiaan kerrallaan. Imuri kädessä on hyvä elää hetkessä.
