Jäimme siis Stand-Up lupauksemme Jyrin blogin saattelemana vielä eilen Arlandan kentälle. Matkaa jatkoimme Ethiopian Airlinesin kyydillä yön yli Addis Abebaan, jossa olisi muutama tunti vaihtoaikaa ennen Malawiin jatkamista. Yölennon aikana henkilökohtaisesti ehkä hieman kadehdin niitä meistä jotka ostivat muhkeat ”niskatukityynyt” kentältä. :)
Etiopiassa sijaitsevan Addis Abeban vaihdon jälkeen oli siis vuorossa lento Afrikan yllä. Ryhmässämme on mukana niin Afrikan ensikertalaisia kuin kokeneita tämän mantereen kävijöitä. Itselleni matka Afrikan mantereelle on ensimmäinen, ja koneen ikkunoista katselin valtavan erilaista maisemaa mitä ikinä aikaisemmin olen nähnyt. Vaikka en Marsissa ole käynytkään, loputon punertavana aaltoileva hiekkamaa, joka muodosti samantyyppistä kuviota kuin lehtipuun lehti – hiekka selvästi joskus ajelehtineena muodostaen säteittäisiä sävyeroja ja joenuoman paikkoja (jotka kuitenkin nyt olivat kuivia) ja haaraumia jotka haarautuivat uudelleen – toivat minulle Marsin kamaran mieleen. Puita – tai mitään muutakaan vihreää – ei näkynyt missään. Lähimmäs minun kokemista maisemista pääsee Australian keskusta. Talot, joita oli harvassa, erottuivat vaivoin sillä katot olivat pääosin ruoho/olkikattoja. Vau. Mielessä toistui vau siitä että saan olla täällä.
Jos maisema lentokoneesta teki vaikutuksen, niin vielä suuremman sykäyksen antoi vastaanotto Lilongwessa! Paikallismedia oli meitä vastassa, ja Aino antoi sellaisella esiintymisvarmuudella haastattelun että me muut pakahduimme ylpeydestä vieressä! Paikalla oli myös paikallisen ”Centre for youth empowerement & civic education” järjestön edustaja Mr. Lucky. Vastaanotto kaikenkaikkiaan kaikkien tapaamiemme henkilöiden osalta oli valtavan lämmin ja tervetulleeksi toivottava. -Lentokenttäkuljetuksen bussinkuljettajasta lähtien. No okei, täytyy sanoa että viisumien tekijät kentällä ei paljoa toivotelleet, tai suupieliään liikauttaneet muutoinkaan. :) Viisumiprosessi kentäll muutoinkin oli, sanoisinko mielenkiintoinen. Maahan saavuttaessa jonotetaan viiden ”luukun” kautta jossa jokaisessa suoritetaan yksi vaihe – yhdessä maksu, yhdessä hakemus, yhdessä leimaus jne. Meidän viisumihakemukset otti pienissä erissä jonkinlainen asiainhoitaja, joka olikin hyvä homma sillä päädyimme olemaan jonotushallissa viimeiset. :D Odotellessa oli hyvää aikaa seurailla aulassa pyörinyttä Malawin esittelyvideota – afrikkalaista tanssia, melontaa Malawijärvellä, perinteisiä juhlia, ruokaa – teemana ”Malawi-Heart of Africa”, mielessä mahtava tunne siitä mitä kaikkea matkalla saakaan vielä nähdä, joten tunnin odottelu ei juuri haitannut.
Bussimatkalla Lilongwesta Salimaan matkasimme läpi kylien, ja mm. tupakkateollisuusalueen. Maisemasta mieleeni nousi sanat ”savanni nukahtaa”. Paikallisoppaaltamme (Miko, ihan mahtava tyyppi!) saimme paljon mielenkiintoista tietoa: maissi on pääasiallinen viljelystuote, tupakka isoin vientituote (sen lisäksi kahvi ja tee – mekin olemme hankkeen hyväksi myyneet Malawilaista kahvia! :)), kylissä tehdään tiilikasoista kootuilla uuneilla hiiltä, kaikki jäte poltetaan – joka kyllä pienenä katkuna oli huomattavissa. Kylissä kulki paljon naisia värikkäissä hameissa kantokorit päiden päällä, usein pieni lapsi kantoliinassa selässä. Monta kysymystä nousi matkalla mieleen väestönkasvusta ja ihmisten pärjäämisestä – mutta myös kuva yhteisöllisyydestä joka täällä vaikuttaa kantalta voimalta. Tulevien päivien aikana tuntuu hienolta saada perehtyä näihin kysymyksiin ja tulevaisuuden rakentamiseen paremmin, ja oppia voimme varmasti molemmin puolin. <3
Päätän lauantain 22.9. raportin tähän – yhteiseltä illalliselta Salima Beach Hotellilta, jossa olen saanut nauttia mm. Tuulikin kertakaikkiaan mainioista tarinoista niin Meksikosta kuin Moskovastakin. Tällä reissulla tutustuu Malawiin ja upeisiin malawilaisiin – mutta myös joukkoon upeita suomalaisia! <3
P.S. Jessicalle tuotiin juuri valtava syntymäpäiväkakku malawinkielisen onnittelulaulun saattelemana – nyt syömään!