Ekaa kertaa messuilla

Kapua lähtee innoissaan ensimmäistä kertaa mukaan matkamessuille. Kapuajat uskovat vahvasti, että vapaaehtoistyömatkailu on tulevaisuuden juttu. Jo pitkään on povattu, että ekomatkailun jälkeen kokemuksellisen aktiivimatkailun trendi kasvaa. Reissaajat ovat kuulema kyllästymässä rantalomiin. Onko todella näin?

Matkamessuilla on aiempina vuosina ollut valtavasti vilinää, sen keskellä on mielenkiintoista tunnustella, kuinka moni olisi todella valmis tekemään yhdessä hyvää. Aikaisempien vuosien kapuajat ovat hakeneet hyväntekeväisyysreissusta erityistä yhdessä tekemisen kokemusta. Löytyykö messuilta kenties muita samankaltaisia?

Mitä siellä sitten tapahtuu?

Konkarikapuajat kertovat Kapuan messupisteellä omista huippukokemuksistaan ja vapaaehtoisreissuistaan. Tulevaisuuden kapuajat voivat lähettää haaveensa tuulille ripustamalla oman toiveensa yhteiseen rukouslippunauhaan.

Rukousliput ovat vuoristomatkaajille tuttuja buddhalaisuuden kulttivälineitä. Kutsuloitsuja sisältäviä lippunauhoja ripustetaan korkeille paikoille ja tärkeisiin kohtiin, kuten tienristeyksiin, temppeleiden ja kotien yhteyteen sekä puiden ja pensaiden oksille.

Sanotaan, että rukousliput tuovat onnea, pitkän iän ja hyvinvointia lippujen ripustajalle ja heille, jotka ovat niiden läheisyydessä. Mitä enemmän lippu liehuu tuulessa, sitä enemmän tuuli toistaa rukousta.

Kapuan pisteellä voi tutustua myös Oma Kapuaan, joka on tarkoitettu niille, jotka ehkä ovat jo matkustaneet paljon ja joita kutkuttaisi jatkossa vaikkapa kiivetä vuorelle, vaeltaa Afrikassa taikka pyöräillä Aasiassa. Kapuan pisteellä voi tutustua rauhassa, miten matkustaa omalla porukalla hyvän asian puolesta. Oma Kapuan kautta on helppoa kanavoida hyväntekeväisyysvarat kotimaisten järjestöjen kautta turvallisesti perille.

Mukana Kapuan ständillä myös Väestöliitto, Taksvärkki ry ja Kynnys ry. Järjestöjen edustajat ovat tavattavissa seuraavasti:
Kynnys ry: pe 18.1. klo 13-17
Taksvärkki ry: pe 18.1. klo 13-17 ja la 19.1. klo 12-16
Väestöliitto: su 20.1. klo 12-16

Näin löydät Messukeskukseen ja Kapuan ständille 6f81. Matkamessut ovat avoinna yleisölle pe 18.1. klo 12 -19, la 19.1. ja su 20.1. klo 10 -18.

Kuvia ja tunnelmia messuilta päivitetään Kapuan Facebook -sivuille.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top