Kaikki vaikuttaa mahdottomalta, kunnes se on tehty. – Nelson Mandela
Miten Kapuamaan päätyy?
Briteissä asuessani kuulin kapuasta ekan kerran kaverilta, joka oli ollut siinä mukana vuoden 2011 Nepalin keikalla. Idea jäi siitä takaraivoon kummittelemaan, mutta katosi kunnes se kaivettiin naftaliinista toisen kaverin Facebook-postauksen avustuksella. Pohdin, että olisikohan meikäläisellä jotain annettavaa tässä ja mitkä ne omat motivaatiot Kapuamiseen on?
- Elämän peruspremissiä on hyvä yrittää sekoittaa aina silloin tällöin tahallaan. Suurimmalla osalla on duuni mihin uppoaa suurin osa päivästä ja sitten se vapaa-aika jaetaan erinäisten asioiden kesken, eri päivinä vähän eri tavoin, mutta isossa kuvassa kuitenkin aika samoin elkein. Joku voi sanoa Kapuaa irtiotoksi, mitä se varmasti onkin, mutta mulle se on pitkälti perspektiiviä. Halu nähdä, että minkälaista se elämä on oikeasti muualla. Noista itselleen tuntemattomista jutuista kumpuaa uusia ideoita ja perspektiivejä, eli juuri sitä mitä jokainen tarvii!
- Kapuan kautta joutuu pistämään itseään vähän likoon, funtsimaan miten keräykseen saa rahaa ja katseltua samaa asiaa 19 muun ihmisen vinkkelistä. Samalla pääsee näkemään Taksvärkin, Väestöliiton ja Kynnys Ry:n kaltaisten kohteiden toimintaa, jotka paikoitellen ovat jo ala-asteelta tuttuja toimijoita ja nyt sitä varsinaisesti vasta jaksaa käsittää mitä nuo oikeasti tekevät – ja millä resursseilla.
- Meillä kellään on tuskin mitään oikeaa hajua siitä minkälaista on elää niissä maissa mitkä pärjäävät muiden maiden tuella – itse en edes yritä kuvittelevani ymmärtää sitä vaan luotan asiantuntijoihin ja lahjoitan näiden edustamiin hyväntekeväisyysjärjestöihin. Nyt on hieno mahdollisuus nähdä tuo efekti itse!
- Kapuan kautta pääsee reissuun jonnekin, mikä on ollut kiikarissa jo vuoden päivät.
Tuntuu myös epäreilulta, että kehitysavusta leikataan brutaalisti. Se tuntuu todella lyhytnäköiseltä. Paras tapa saada maa raiteiltaan on mennä niiden luo joilla ei ole toivoa, tarjota ripaus jotakin toivon kaltaista ja samalla kylvää radikalismin siemen. Nykypolitiikan varjossa varainkeruu ja avunanto tuntuu juuri todella tarpeelliselta asialta!
Heinola, Tammikuu
Meidän vuosi alkoi aika hyisissä -26C tunnelmissa 2016 tammikuussa ja tuntuu, ettei siitä olisi kuin muutama kuukausi aikaa. Vuoden varrella on saanut Kapuan keksineelle Suville nostella hattua aika monta kertaa, mutta näin jälkeenpäin täytyy taas ihmetellä miten Suvi sai rankattua hakijoiden joukosta näin mahtavan ryhmän. Meiltä puuttuu kaikenlaiset päällepäsmärit ja jengi vaan tekee mitä pitää.
- Avantomme!
Saksalassa tutustuttiin toisiin niin tutustumisleikeillä kuin pistämällä ryhmässä kasaan esityksen tämän vuoden projektista. Rima oli aika korkealla heti alkuun kun päätettiin näytellä kertaheitolla koko vuoden anti, haastatteluista valintoihin, varainkeruuseen ja Nepalin matkaan, mutta ehkä se vaan kertoi siitä, että tämä porukka ei ihan vähään tyydy. Koko homma alkoi konkretisoitumaan toisena päivänä jolloin vanhoilta kapuajilta alkoi tippumaan jo pieniä lahjoituksia meille uusille ja yht’äkkiä jengi hokasikin, että tässähän tämä varainkeruu alkoi. Itse pistin Facebook-sivut pyörimään ja pientä mainontaa päälle samantien.
Kirsikka kakun päälle oli vanhan kotiseudun tarjoama aivan mahtava talvinen sää mikä jo sellaisenaan jäi tästä vuodesta pysyvästi mieleen. Siitä on pitkä aika kun niin kirpakassa pakkasessa on tullut heiluttua ja ihailua herätti myös noin 30 senttinen jää mihin sahattiin avanto.
Toinen tapaaminen, maaliskuu
Maaliskuussa nähtiin väestöliiton tiloissa (muistaakseni) ja käytiin läpi heidän fokustaan hankkeessa. Kasassa oli jo omalta osalta 2400 euroa ja jonkinlainen valo alkoi näkymään tunnelin päässä. Tahti oli keräyksessä kaikilla tosi hieno ja jengi oli järkännyt kaikenlaista tapahtumaa jääkiipeilystä joogaan.
Rahankeräystä, huhtikuu
Keräyksessä oli mukava huomata kuinka pyyteettömästi tuntemattomat, tutut ja firmat oli mukaan lähteneet ja nähdä, että verkostoituminen kannattaa aina. Vuosien ajan ihan huvikseni pitämät puheet ja presikset eri yhteyksissä, ilman hintalappua oli nyt hyvä rahastaa takaisin puhekeikkoina joissa palkkio maksettiin hyväntekeväisyyteen. Etsin pitkästä aikaa myös tussit käsiini ja aloin askartelemaan ihmisille postikortteja ties mihin tarkoituksiin – ihan hauskaa puuhaa, vaikkei oikeastaan miltei 10 vuoteen ole kunnolla piirtänyt niin aika hyvin se sujuu silti.
Varainkeruuta, toukokuu
Joskus aikanaan varainkeruu on suomessa ollut helpompaa. Firmat lähtee isommilla sponsseilla mukaan ja palavereista lähdetään tonnin setelit taskussa. Tätä nykyä meno on hankalampaa – kaikkialla kiristetään budjetteja ja varmasti moni voi nähdä johonkin julmetun kauas tehdyn varainkeruun ihan humputuksena kun muutakin tekemistä olisi. Meidän ryhmän kapualaisilla on hienoja voittoja, mutta myös kovia vastoinkäymisiäkin. Joskus sponssin kanssa sovitut tavarat jää odottelemaan matkahuollon tiloihin siksi viikonlopuksi kun niitä pitäisi olla myymässä tapahtumissa. Joskus suullisesti sovittu sponssi katoaakin samantien kun se varsinaisesti pitäisi solmia kasaan.
Omalta osalta oli silti hauska huomata kuinka positiivinen vaikutus hyväntekeväisyydellä on ihmisiin. Keväällä oltiin mukana perinteisessä Herttoniemen katukirppiksessä ja Kapua tienasi jotain 300 euroa kun myin kaikenlaista ylimääräistä tavaraa. Olen aina tykännyt pyytää kirppareilla yms hieman isompaa hintaa jos olen myymässä jotain minkä tiedän hyväksi. Ne, jotka tietävät mitä ostavat, tietävät kuitenkin saavansa hyvän diilin ja mieluummin jätän myymättä jos kaveri ei tunne tavaransa arvoa. Aika vähän näitä tapauksia tuli ja Kapuan tili kohosi hienosti.
Ding, maali!
Olin pitkin vuotta käytellyt sosiaalista mediaa meikän seikkailuista kertomiseen – järkkäsin kaikenlaista haastetta, pidin videoblogia ja muutenkin mölysin sitä kautta. Kriittisesti katsottuna voisi sanoa, että esim. maksamani mainosrahat eivät välttämättä suoraan kerryttäneet Kapuan kassaa, koska Facebook näyttää ilmaiseksi postauksiasi vain muutamalle prosentille koko yleisöstä ja rahalla tuo määrä sitten kasvaa – jotta tuo muutama prosentti koko yleisöstäsi sisältäisi ihmisiä, jotka haluavat maksaa hyväntekeväisyyteen, pitää sen varsinaisen seuraajamassan olla aika iso.
Sen lisäksi jengille tarvii kehitellä uusia postauksia vähintään yksi per viikko tahdilla, mieluusti enemmänkin tai muuten Facebook alkaa rankkaamaan saittiasi epäaktiiviseksi, jolloin yksittäiset postaukset ei sieltä niin kamalasti nouse. Noh, itsensä haastamista tämä on ja ainakin meikälle avautui someilun haasteet. Diggasin itse ihmetellä miten Youtubeen jaksoja saa, funtsia miten saisi tehtyä jotain mikä olisi mielenkiintoista ja huomata, että niihin menee ihan pirusti aikaa.
Sosiaalisen median myötä sain kuitenkin paljon tuttuja mukaan kamppikseen vaikken sitä mitenkään aggressiivisesti rummuttanut ja hankkeen isoin, yksityinen lahjoitus (päälle tonni) tuli ihan sattumalta kun eräs henkilö päätti kuroa koko puuttuvan summan kerralla umpeen, minkä seurauksena Seriously (pääsponsori) tuplasi potin.
Videoita voi muuten tsekata tästä.
Varainkeruuta, Heinäkuu
Sen lisäksi, että tulee paukutettua 1200 metriä yhtäjaksoista nousua 30 metrisellä mäellä, on myös tärkeä rikkoa itsensä pyöräilemällä älyttömiä matkoja. Kuten yhdellä videolla lupasin, otin lahjoituksia vastaan pieneen Brevetiin, joka lopulta päätyi yli 200 kilsan pituiseksi reissuksi välllä Helsinki-Turku, jota eräs kaveri ehdotti. Hienostihan se meni – keskiöstä karkasi rasvat puolessa välissä matkaa jolloin loppumatkan sai nauttia kellomaisen tarkasta ja kovasta nakutuksesta. Tämän taisteluparilla oli kaikenlaista muutakin hauskaa – niskat jumissa niin ettei pää noussut ylös, punaiseksi hinkkaantunut takapuoli, nestevajausta ja ties mitä. Jääköön kuitenkin salaisuudeksi kummalle nämä oireet iski enemmän :)
Giilavärri, Norja, Syyskuu
Kaikkien aikojen kapua nosti päätään syksyllä ja hienoahan se oli – messissä oli kapuajia jokaisesta päähankkeesta 10 vuoden ajalta ja paljon oma kapualaisia. Se on aina jännää miten yksi yhteinen tekijä saa oikeastaan kaikki tuntumaan lähestulkoon vanhoilta kavereilta – lähestyminen on aika helppoa kun kaikilla on yksi yhteinen asia taustalla.
Haltin reitti oli bussille sen verran tukossa, että piti tehdä viime hetken säätöjä niin kuin asiaan kuuluu. Oikeastaan ei reissu olisi paremmin voinut mennä, leirintäpaikasta muutaman kilsan päässä oli Giilavärrin huippu, joka pysyi näppärästi Norjan puolella ja josta näkyi näppärästi Lyngenin alpit – huikeasti parempi vaihtoehto kuin Halti. Yhdessä muun tuomariston kanssa kuitenkin moitimme Norjalaista lainsäädäntöä, jonka mukaan ravintolassa ei voi tilata pelkkää olutta vaan ruoka on otettava messiin. Tuomaristomme suhtautui kuitenkin myöntäisesti lakia koskeviin rimanalituksiin ja paikallinen kiinalainen rafla myikin yhtä kappaletta kevätkääryleitä, joka sopi oluen kanssa mainiosti!
Lisää Giilavärrin seikkailuista voi lukea meikäläisen blogista.
Läpivuotista tavaraihmettelyä
Varainkeruun yhteydessä saatiin myös infoa pitkin vuotta kamoista. Varmaan noin puolen tusinaa ihmistä osasi kertoa mitä tavaraa tarvii + ihmisillä oli omia kontaktejaan joiden pohjalta saatiin kehitettyä hieno tavarasekoilun verkosto, missä joku ehdottomasti halusi makuualustaa mukaan ja toisen mielestä se on ihan turhaa tilaa, toisella taas oli tarvetta vessakengille koska Nepalissa kahlataan polvia myöten paskassa, toisen mielestä vessat on mahtavassa kunnossa. Tähän samaan syssyyn vielä ihmisiä jotka eivät korkealla ole ikinä käyneetkään + kekeilyä siitä kuinka kylmä siellä tulee ja kuka jäätyy ja mihin niin tavaroista oli erittäin helppo olla aivan solmussa koko vuoden.
Hieno juttuhan tässä on toki se, että oli kamat valmiina tai ei, lentolippu oli sähköpostissa ja kone lähtisi vartin yli kuusi illalla perjantaina. Jokaisen oli pakko keksiä jotain ja loppu olisi ns. Hail mary -heitto. Ainakin reissulta palataan viisaampina! :)
Reissu lähenee, lokakuu
Aikanaan kun tammikuussa tavattiin, taidettiin jo sopia, että saadaan keräysmaali kasaan ennen reissua. Taisi joku pidellä jotain lappuakin, missä oli koko hankkeen lopullinen keräyssumma. Tämähän miltei meni kuten ennustettu, sillä maalihan oli saavutettu jo ennen vuoden loppua – tätä kirjoittaessa kasassa on 105004.36 euroa, eli jo hyvin yli maalin. Meidän porukassa on kovia kerääjiä, mutta myös niitä kunnon työmyyriä, jotka rakentaa pienistä puroista ison virran.
Reissun alkuun on täsmälleen 24 tuntia aikaa ja lopulta päästään sinne minne ainakin osa rahoista menee. Vaikkei kaikkia keski-aasian kohteita nähdä niin nähdään ainakin Nepalin tilanne ja miten siellä autetaan. Olen sen verran pragmaattinen kaveri, että en kuvittele tietäväni mitään tilanteesta vaikka näistä asioista viikoittain tulee jotain luettua. En osaa odottaa yhtään mitään ja otan kokemuksen vastaan avoimin sylin. Tiedän, että tykkään vuorista, fyysisistä haasteista, mutta en silti osaa arvata mikä Nepalissa tulee vaikuttamaan kaikista eniten. Hassua silti on, että vaikken maassa ole vielä käynyt, tunnen silti jo sen lumon ja tiedän ettei tämä reissu jää viimeiseksi mitä tuohon maahan tulee tehtyä.