Aasilla kavuten korkeuksiin

Oppaamme Omad päätti, että keskiviikon solanylityspäivänä lähdetään ajoissa liikkeelle, niinpä kokoonnuimme aamiaiselle aamuhämärissä. Olin ollut sairaana ja syömättä jo kaksi vuorokautta, joten opas katsoi parhaaksi järjestää minullekin aasikyydin.

Taipaleen alussa ehdimme hetkeksi pelästyä, kun valtava, innokas paimenkoira puski itsensä läpi suljetusta portista päästäkseen peräämme. Karvaturre osoittautui onneksi leppoisaksi tyypiksi, koira seurasi meitä koko matkan seuraavaan laaksoon. Aamupäivän noususta yli puolet nuokuin siis aasin selässä, jyrkimmät kohdat köpötin aasien rinnalla.

Ennen puoltapäivää saavutimme solan korkeimman kohdan, noin 3600 m! Huipulla navakassa tuulessa otettiin ryhmäkuvia ja riemuittiin reitin korkeimmalle kohdalle kapuamisesta. En vieläkään pystynyt syömään, joten käytin lounastauon nukkumiseen. Onneksi iltapäivän laskeutuminen sujui osaltani ihan kohtuullisesti. Maisema alas smaragdinvihreille järville oli huikea! Pölyisen päivän jälkeen oli mahtavaa päästä järvelle peseytymään.

Vaikka itse lähinnä kapusin aasin selkään, oli ihanaa seurata kanssakapuajien tyytyväisyyttä onnistuneen kapuamispäivän päätteeksi.