Päivä yhdeksän – polkujuoksu- ja järviterapiaa
Aamu valkeni valtavan tuulisen yön jälkeen Kulikalonin järvien läheisyyteen pystytetyllä leirillämme. Paikka oli kuin ihmeellinen golfviheriötä muistuttava vehreämpi keidas keskellä karuja, kuivia ja hiekkaisia vuorenrinteitä, jotka nousivat joka puolella ympärillämme. Leirin läpi solisi kapea puro ja se laski aivan lähietäisyydellä olevaan Kulisiyokh-järveen (jossa olin pulahtanut ja samalla peseytynyt ensimmäistä kertaa koko vaelluksen aikana eilen leiriin saavuttuamme, fresh).
Heräilin ja kömmin ulos teltasta ensimmäisten joukossa. Nopeat aamutoimet vielä varjon puolella olleessa leirissä, minkä jälkeen riensin hieman etäämmälle auringon syleilemälle pellolle aloittelemaan päivää pienellä venyttelytuokiolla. Edellinen vaelluspäivä ei juurikaan tuntunut lihaksissa, mutta oli ihana tietää, että tänään päiväohjelman saa muovata täysin mukaisekseen, eikä tiedossa ole pakollisia siirtymiä.
Vapaaehtoisena ohjelmana oli pari päiväretkeä kauniissa lähiympäristössä, alueen turkoosinkirkkaisiin järviin tutustuen. Ensimmäisen toteutimme heti aamupalan jälkeen. Matka oli mieluisa, tasainen ja rento ja määränpäässä odotti ihanan raikas Dushaka-järvi, johon myös uikkarit leiriin jättänyt meitsi yllytettiin pulahtamaan.
Vierestä nousi muun muassa 5 489 metriä korkea Chimtargan vuorenhuippu ja kakkosoppaamme Shazoud sivisti meitä muiden päivien tavoin vuorten ja solien nimistä ja korkeuksista yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta. Seurueemme oli ensimmäisten päivien jäljiltä energisemmällä tuulella ja intoa olisi ollut Chimtargan valloitukseen (myös allekirjoittaneella), mutta ensi kertaan!
Sain erikoisluvan hölkätä ensimmäiseltä retkeltämme takaisin leiriin ja ennätin tehdä pientä ekstralenkkiä, ennen kuin seurueemme palasi leirikoiramme johdolla omalta matkaltaan. Polkujuoksu Fann-vuoristossa – ehdottomasti jatkoon!!! <3
Leirissä lounastettuamme suuntasimme valloittamaan varsinaisen Kulikalon-järven. Pirkan smoothiepussi maistui erityisen hyvälle.
Kaikkiaan Tänä höntsälepopäiväksi merkattuna torstaina kilometrejä tuli gps-kellon mukaan 12,2,. Toisen päiväretken jälkeen pysähdyimme leirimme lähijärven äärellä olleen ”retkimaja-ravintola-baariin” fantalle ja olusille, mikä tuntui myös absurdilta näissä korkeuksissa.
Vuoristopäivien rytmi on muodostunut myös itselle kovin mieluisaksi: kello 7–8 aamupala, kello 12 lounas, kello 16 teeaika ja kello 19 illallinen. Nukkumaan ennen yhdeksää ja sekös on ollut ihanaa. Tänään ainoa nukkumista viivyttänyt tekijä oli aivan järjettömän upea tähtitaivas tähdenlentoineen (ja hämäävine satelliitteineen), jota jäimme ihastelemaan ylimääräiseksi hetkeksi.
Mukana kulkeneeseen GPS-seurantalaitteeseen kirjailmenani viestitervehdys kokosi vielä päivän annin:
”Jaoimme tänään rahaa (tippiä) humalaisille miehille. Tähtitaivas on UPEA! Viela mennaan! ! ! ¡❤✨👍” Virtaa ja intoa riittää, kun huomenna edessä on viimeinen vaelluspäivä!
