Oma Kapua 2025 TANSANIA

Tule mukaan edistämään pienviljelijöiden asemaa

Food and Forest Development Finland FFD ja Kapua yhdistävät voimansa Tansanian pienviljelijöiden puolesta. FFD:n Oma Kapua -tiimiin haetaan juuri nyt vapaaehtoisia maailman muuttajia, jotka ovat valmiita tempaisemaan hyvän asian puolesta. Kapuajat keräävät varoja pientuottajien työn ja toimeentulon edistämiseksi sekä tutustuvat työhön paikanpäällä eteläisessä Tansaniassa.

Myyntikojun laaja valikoima Igwachanyan kylässä, Tansania. Kuva: Jenny Öhman / FFD

Huhtikuussa 2025 Kapua-tiimi matkaa Tansaniaan tutustumaan paikallisiin pienviljeilöihin ja tekemään vapaaehtoistyötä viljelyn parissa Njomben alueella. Tiimi vierailee myös Afrikan upeissa luonnonpuistoissa nauttien safareista. Matkan päätteeksi on mahdollisuus tutustua upeaan Sansibarin saareen.

Kapuajat keräävät vuoden ajan varoja itse valitsemillaan tavoilla ja tiedottavat samalla tärkeistä kehitysteemoista. Kunkin Kapuajan keräystavoite on 2500 euroa. Kapuajat saavat täyden tuen ja välineet varainhankintaan.

Oma Kapua 2025 Tansania -kampanjalla tuetaan eteläisen Tansanian Njomben alueen pienviljelijöiden työn ja toimeentulon vahvistamista. Pientuottajat ovat merkittävässä asemassa turvaamassa koko maailman globaalia ruokaturvaa. He joutuvat jo nyt sopeutumaan haastaviin olosuhteisiin, joita ilmastonmuutos aiheuttaa. Pidentyneet ja lisääntyneet kuivuusjaksot, toisaalta taas rankkasateet, tulvat ja myrskyt tuhoavat satoa sekä omaisuutta, ja viljelijöiden resurssit sopeutumiseen ovat usein puutteellisia.

Tämä kaikki tekee viljelystä epävarmaa ja vaikuttaa negatiivisesti ihmisten toimeentuloon ja ruokaturvaan. Heikentynyt toimeentulo näkyy lisääntyneenä köyhyytenä, puutteellisena ravitsemuksena sekä vaikeuttaa perheiden mahdollisuuksia lähettää lapsiaan kouluun. Ilmastokestävyyttä parantamalla voidaan vahvistaa ihmisten toimeentuloa, ravitsemusta ja yleistä hyvinvointia merkittävästi.

Naisviljelijä-ryhmä Tansanian Njombessa kokeilevat peltometsäviljelyä, ja ryhmä on juuri perustanut oman taimitarhan. Kuva: Jenny Öhman / FFD

Tansaniassa Njomben alueella viljelijät edustavat erilaisia ryhmiä: naisia, miehiä, nuoria, vammaisia ja vähemmistöryhmiin kuuluvia henkilöitä. Viljely ja maatalous ovat heidän ensisijaisia tulonlähteitään. FFD:n hankkeissa ensiarvoisen tärkeää on mahdollistaa kaikkien viljelijöiden mahdollisuus osallistua sopeutumiskeinojen kehittämiseen. Jokaisella tulee olla yhdenvertainen mahdollisuus harjoittaa kestävää ja tuottoisaa maataloutta, saada tähän tarvitsemansa resurssit, neuvontaa ja tukea.

Vuodesta 2006 alkaen yli 300 vapaaehtoista kapuajaa on kerännyt jo yli 1,2 miljoona euroa maailman köyhimpien maiden tukemiseksi ja matkannut 15 maassa tutustumassa varoilla toteutettaviin hankkeisiin.

Kuka voi hakea kapuajaksi?

Mukaan voivat hakea kaikki täysi-ikäiset, globaalin oikeudenmukaisuuden edistämisestä kiinnostuneet henkilöt. Odotamme kykyä itsenäiseen varainhankintaan ja valmiutta esiintyä julkisesti Kapuan puitteissa. Arvostamme positiivista otetta sekä tiimityötaitoja. Aiempaa kokemusta varainhankinnasta ei tarvita.

Osallistumiskulut

Osallistujat maksavat itse matkan Tansaniaan sekä muut osallistumisesta aiheutuvat kulut. Osallistumismaksu Oma Kapua -tiimiin on 250 euroa. Osallistumismaksu sisältää:

– Kaksi tutustumis- ja koulutuspäivää lähipäivinä ennen matkaa
– Säännölliset etätapaamiset
– Materiaalit ja tuen varainhankintaan koko vuoden ajan
– Tuen oman kampanjan markkinointiin ja tiedotukseen
– Oman varainhankintasivun
– Kapua t-paidan
– Kapuan tuki ry:n vuoden jäsenyyden
– Henkilökohtaisen Konkarikapuajan tuen. Konkarit ovat aiemmin Kapuaan osallistuneita vapaaehtoisia, jotka toimivat vertaistukena uusille Kapuajille.

Tiimin ensimmäinen koulutuspäivä järjestetään sunnuntaina 18.8. Helsingissä. Osallistumismaksu ei sisällä matkakuluja koulutustapaamisiin.

Matkaohjelma

Lähde mukaan hyvää tekevälle seikkailulle!

Matkan aluksi tutustumme kolmen päivän ajan Kapuan tukemaan FFD:n kehitysyhteistyöhankkeeseen Tansanian Njomben alueella, Njassajärven pohjoispuolella. Tämän jälkeen yövymme kaksi yötä Mikumin kansallispuistossa ja tutustumme puistoon safariajoneuvolla ja jalan. Matkan lopuksi tutustumme Dar es Salaamin kaupunkiin ja matkaa on mahdollisuus jatkaa vielä upealla Sansibarin saarella rentoutuen.

ALUSTAVA MATKAOHJELMA:

PÄIVÄ 1 – LENNOT HELSINGISTÄ DAR ES SALAAMIIN

PÄIVÄ 2 – DAR ES SALAAM – MOROGORO
Saapuminen Dar es Salaamiin ja kuljetus hotelliin. Aamiaisen jälkeen aloitamme ajomatkan kohti Lounais-Tansaniaa, Njomben aluetta. Majoittuminen puolimatkassa hotelliin Morogorossa. (A)

PÄIVÄ 3 – NJOMBE
Siirtyminen autolla Morogorosta Njombeen, missä majoittuminen hotelliin. (A, L, I)

PÄIVÄT 4 – 6 NJOMBE
Vierailut avustuskohteessa. Auto ja opas käytettävissä päivän ajan. (A, L, I)

PÄIVÄ 7 NJOMBE – MIKUMI
Aamiaisen jälkeen siirtyminen Mikumin kansallispuistoon, missä yöpyminen kahden päivän ajan. Mikumin kansallispuisto rajoittuu etelässä Selousin suojelualueeseen, ja nämä kaksi aluetta muodostavat ainutlaatuisen ekosysteemin. Mikumin maisemaa verrataan usein Serengetin maisemaan. (A, L, I)

PÄIVÄ 8 MIKUMI
Puistoajelu Mikumin kansallispuistossa. Puiston kasvillisuus koostuu savannista, jossa kasvaa akaasiaa, baobabia, tamarindia ja harvinaisia palmuja. Eläimistöön kuuluu monia Afrikan savannille tyypillisiä lajeja, kuten kirahvit, norsut, seeprat, impalat, kudut, eri antiloopit, paviaanit, gnut ja puhvelit. Puistossa on tavattu yli 400 eri lintulajia. (A, L, I)

PÄIVÄ 9 MIKUMI – DAR ES SALAAM
Teemme puistokävelyn auringon noustessa, jonka jälkeen palaamme majapaikkaamme aamiaiselle. Siirtyminen autolla Dar es Salaamiin. (A)

PÄIVÄT 10 – 11 DAR ES SALAAM
Vapaata aikaa Dar es Salaamissa. (A)

PÄIVÄ 12 SANSIBAR/HELSINKI
Kuljetus lentokentälle ja lento Helsinkiin.
Halukkaat voivat jatkaa matkaa vielä Sansibarille. Kuljetus hotelliin. (A, I)

PÄIVÄ 13 SANSIBAR
kokopäiväretki paikallisesti rakennetulla dhow-veneellä, joka vie sinut ympäri Sansibarin etelärannikkoa. Pysähdymme hiekkarannalla, jossa voit snorklata, ottaa aurinkoa ja uida. Mukanamme on kokeneita snorklausopettajia, jotka voivat opettaa sinulle koralliriutoista ja trooppisesta merielämästä. (A, I, I)

PÄIVÄ 14 – LENNOT SANSIBAR HELSINKI
Kuljetus lentokentälle lennot Istanbulin kautta kautta Helsinkiin.

ATERIAT: [A] AAMIAINEN [L] LOUNAS [I] ILLALLINEN

MAJOITUKSET:
Morogoro, Cate Hotels, http://moro.catehotel.co.tz
Njombe, Hillside Hotel, https://www.hillsidehotel.co.tz
Mikumi Camp Basting, https://www.campbastian.com
Dar es Salaam, Hotel Slipway, https://www.hotelslipway.com/the-hotel/
Zanzibar, Ocean Paradise Resort & Spa, https://oceanparadisezanzibar.com

Matkan hinta ilman Sansibaria:
Min. 4 hlö, 3630€, majoitus 2hh huoneessa
5-16 hlö, 3540€, majoitus 2hh huoneessa

Matkan hinta Sansibarin lisäpäivillä:
Min. 4 hlö, 4220€, majoitus 2hh huoneessa
5-16 hlö, 4090€, majoitus 2hh huoneessa

MATKAN HINTAAN KUULUVAT:
Matkan hinta sisältää lennot kohteeseen, kaikki maan sisäiset lennot, lentokenttäkuljetukset, majoitukset, kaikki matkaohjelmassa mainitut kuljetukset, matkaohjelmassa mainitut retket, sisäänpääsymaksut opastetuilla kierroksilla, englanninkielisen paikallisoppaan palvelut, matkaohjelmassa mainitut ateriat ja lentokenttäverot.

MATKAN HINTAAN EIVÄT KUULU:
Matkavakuutusta, viisumeita, matkaohjelmassa mainitsemattomia aterioita, ruokajuomia, henkilökohtaisia kuluja, tippejä, paikallisia hotelliveroja 5 USD/yö.

Tansanian viisumin saa lentokentältä maahan saavuttaessa. Tarvitset viisumia varten vähintään 6kk matkan jälkeen voimassa olevan passin, sekä 50 USD käteistä. Lisäksi tarvitset keltakuumerokotuksen, joka on pakollinen Tansaniaan matkustettaessa. Rokotustodistus tulee ottaa mukaan matkalle.

Safareilla on tapana maksaa juomarahaa kuljettajille ja oppaille. Voit varata paikallisoppaiden ja kuljettajien tippeihin noin 10 euroa/vrk. Muista myös viisumikulut.

Tiimissä on tilaa vielä korkeintaan kolmelle Kapuajalle – ole mukana! Täytä alla oleva lomake ja lähetä se meille mahdollisimman pian. Käsittelemme hakemukset saapumisjärjestyksessä.

Oma Kapua 2025 Tansania hakulomake

Täytä lomake ja lähetä se meille, niin olet mukana ryhmän valinnassa! Tarkistathan, että lomakkeen kaikki kentät on täytetty ennen lähetystä. Lähetämme kopion hakemuksestasi antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Tarkastathan roskapostikansion, mikäli viesti ei tule perille. Onnea valintaan!

  • Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, pdf, gif, Max. tiedoston koko: 2 GB.
    Voit halutessasi liittää valokuvasi mukaan hakemukseen.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Scroll to Top