Näkökulmia Suomesta Bosnia-Hertsegovinaan
Tammikuun alussa luin Helsingin Sanomista jutun Kalliossa sijaitsevasta kahvilasta, jossa leivotaan bosnialaisia ja balkanilaisia herkkuja. Olin myös aiemmin poikennut Helsinginkadulla sijaitsevassa Meli Cafe & Bakeryssä, mutta en ollut tiennyt leipomokahvilan tai sen yrittäjän taustasta. Hesarin juttu kertoi kuinka yrittäjä Ervin Softicin vanhemmat ovat kotoisin Bosnia Hertsegovinasta, Zenican kaupungista. Kahvila kantaa Ervinin Meli-äidin nimeä, joka on aina tuttavien keskuudessa ollut tunnetta leipomisistaan ja ruuanlaitosta.
Ajattelin, että Softicin perheeltä voisin oppia paljon ja saada tietoa Bosnia Hertsegovinasta ennen Kapua-matkaamme. Päätin kävellä Meliin ja kysyä olisiko Ervinillä aikaa jutella ja vaihtaa ajatuksiani kanssani. Sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle ja Ervin kertoi mielellään niin Bosniasta, oman perheensä taustasta kuin myös ajatuksistaan maan poliittiseen tilanteeseen liittyen. Vapaaehtoistyön tekeminen oli meille molemmille yhteinen arvo. Meitä yhdisti kokemus siitä, että vapaaehtoistyössä ei ole kyse vain toisten auttamisesta vaan se palkitsee aina myös tekijänsä.
Softicin perhe on tehnyt vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyyttä niin Suomessa kuin Bosniassa. Ervin kertoo, että joka päivä kahvilan hävikkiruoka lahjoitetaan Andreas-kirkon kautta vähävaraisille perheille. Ervin kertoo, että kyse ei ole vain avun antamisesta vaan heistä on tullut läheisiä myös kirkon työntekijöiden kanssa. Ervin kertoo, että kun hän tarvitsee apua niin kirkon työntekijät auttavat myös häntä ja usein myös pitävät yhteyttä ja soittelevat kysyäkseen kuulumisia. Ervin uskoo siihen, että hyvän tekeminen aina kertaantuu ja saa myös toiset tekemään hyvää. ”Se minkä antaa toiselle, saa kymmenkertaisena takaisin”, hän sanoo. Ervin kertoo myös esimerkin vanhempiensa kotikaupungista Zenicasta. Kun eräs nainen oli jäänyt miehensä lähdettyä kahdeksan lapsen kanssa yksin, Ervinin vanhemmat olivat olleet ensimmäisenä tarjoamassa apua perheelle. Vähitellen muut seurasivat perässä ja tarjosivat myös apuaan. Ervin kertoo, että ihmisten avulla oli suuri merkitys kyseisen perheen tulevaisuudelle ja sille, että perheen lapset ovat päässeet esimerkiksi opiskelemaan.
Kerroin Ervinille Kapua-projektistamme ja keräävämme varoja vammaisten oikeuksia edistävään työhön. Osa keräyksemme tuotosta ohjautuu suomalaisen Kynnys ry:n kautta Bosnia Hertsegovinan Tuzlassa toimivalle vammaisjärjestö IC Lotokselle. Kerroin, että kesäkuussa matkustaisimme tutustumaan Lotoksen työhön sekä kiipeämään Maglic-vuoren huipulle.
Ervin kiinnostui heti projektistamme ja kertoo, että vammaisuus on koskettanut läheltä myös heidän perhettään. Ervinin äidin isä oli sotainvalidi, ja hän kuoli ollessaan vain 57-vuoden iässä. Ervin kertoo, että koska vaarin vammautuminen tapahtui sodassa, siihen suhtauduttiin eri tavalla kuin muuhun vammaisuuteen. Ervin mukaan Bosniassa vammaisuuteen liittyy suurta häpeää. Perheillä on usein ajatus siitä, että vammaista perheen jäsentä pidetään kotona ja häntä suojellaan näin ulkomaailman pahoilta katseilta. Ervin kertoo, että Bosniassa ongelmana on se, että ihmiset eivät saa tarvitsemaansa pitkäjänteistä tukea eikä ihmisille anneta mahdollisuuksia.
Vaikka Ervin kiinnostui heti projektistamme, varainhankinnan suhteen hän myös varoitti maan korruptiosta. Keskustelumme kääntyikin vapaaehtoistyöstä nopeasti maan historiaan ja poliittiseen tilanteeseen, joka on tällä hetkellä hyvin jännittynyt.
Vaikka Bosnian sodasta on kulunut jo kolmekymmentä vuotta, Ervin kertoo, että sen jäljet näkyvät edelleen vahvasti ihmisten ajattelussa eikä eri ryhmien välillä ole yhtenäisyyden tunnetta. Ervin kuvailee korruptoituneessa maassa ihmisillä olevan rahan nälkä, jolloin ei osata asettua toisten asemiin. Ervin kertoo, että kokee olevansa onnekas, sillä on itse kasvanut sukuun, jossa eri uskonnot ja kansanryhmät ovat sekoittuneet keskenään. Hänet on opetettu katsomaan kaikkia samalla viivalla. Ervin tiedostaa, että sodan jäljet näkyvätkin monien ihmisten ajattelussa juuri siten, että ihmisiä on opetettu vihaamaan ja asettumaan toisia ryhmiä vastaan. Rauha on tällä hetkellä vain hiuskarvan varassa, hän sanoo.
Jännittyneestä tilanteesta huolimatta Ervin nostaa hattua kapua-tiimille ja toivoo, että tiimin tuki jättää ison jäljen Bosniaan ja menee perille sinne missä apua tarvitaan. Ervin uskoo, että toiminnallamme motivoimme myös muita auttamaan. ”Se auttaa Bosniaa kun muutkin kuulevat maasta, ja on muita maita ketkä haluavat auttaa”. Ervin toivoo, että heikommassa asemassa olevat ihmiset, kuten vammaiset saisivat oman äänensä yhteiskunnassa paremmin kuuluviin.