Pekka Sauri sen sanoi: ”Me suomalaiset olemme alle 0,1 % ihmiskunnasta. Me olemme suurin piirtein ihmiskunnan parhaiten koulutettu eli maailmasta eniten ymmärtävä joukko. Jos lopetettaisiin joutava riitely keskenämme ja ryhdyttäisiin tekemään parasta mahdollista tulevaisuutta lapsillemme ja kaikille maailman lapsille ja jälkipolville.”
Elämänkatsomuksia on monenlaisia, kaikki yhtä tosia. Minun elämänkatsomukseni mukaan on täysin sattumaa, että juuri minä olen syntynyt Suomeen ja perheeseen, jossa minusta on pidetty hyvää huolta. Minut on kasvatettu siihen ymmärrykseen, että sattumanvaraisesti valikoituneella sukupuolellani ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä voin, osaan tai saan elämässäni tehdä. Olen saanut kasvaa turvassa, käydä koulua, opiskella minulle mieluisan ammatin ja tehdä elämästäni itseni näköisen. Toisaalla, vaikkapa Etiopiassa asuvan ikäiseni naisen elämäntarina voi olla hyvin toisenlainen.
Kehitysyhteistyö on ollut minulle tärkeä teema elämässäni, jo ennen kuin oikeastaan tiesin mitä se tarkoittaa. Vuonna 2010 sain mahdollisuuden matkustaa ensimmäistä kertaa kauas Afrikkaan. Tansaniassa näin ja koin asioita, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen ja voisipa sanoa: asioita, jotka muuttivat elämäni kulun. Kehitysmaiden naisten ja tyttöjen asioista on tullut entistä suurempi osa elämääni. Siksipä Kapua Etiopian kutsu oli minulle vastustamaton.
Me kapualaiset olemme olleet varainkeruutouhuissa jo muutaman kuukauden. On ollut liikuttavaa huomata, miten ystäväni, sukulaiseni ja tuttavani ovat olleet mukana työssä. Kiitollisuus on vallannut mieleni useaan otteeseen. Toivottavasti olen muistanut sanoa sen myös ääneen riittävän usein tässä hektisessä arjessa. Omassa lähipiirissäni olen huomannut myös mukavan yhteisöllisyyttä lisäävän piirteen varainkeruutyössä. Myyjäisiin menevien leipien leipominen ja kaikenlainen puuhailu yhdessä on ollut kivaa.
Minulta on kysytty usein, miksi teen tällaista työtä, miksi uhraan kallisarvoista vapaa-aikaani asialle, joka on valtavan suuri ja vaikea. Tähän vastaan: koska koen sen velvollisuudekseni ihmisenä. Asian toinen puoli on se, että saan työstä myös paljon iloa. Minun ystäväpiirini on kansainvälinen. Hyviä ystäviä ja minulle tärkeitä ihmisiä elää myös kehitysmaissa. Kehitysyhteistyössä, etenkin lasten kanssa, on tasavertaisuus tärkeää. Ihmiset ovat kuitenkin ihmisiä ja erityisiä ihmissuhteita syntyy, halusi sitä tai ei. Minulle tärkeä Noela tyttö asuu Tansaniassa. Ajattelen usein mielessäni hänen tulevan elämänsä kulkua. Tällä hetkellä Noela käy alakoulua pienen mutta pippurisen suomalaisen yhdistyksen avustuksella. Hän on yksi onnekkaista.
Koulunaloitusikä on kehitysmaan tytölle kriittistä aikaa. Moni tyttö jää koulutuksen ulkopuolelle. YK:n vuosituhattavoitteiden määräajan umpeutuessa 2015 maailmassa arvioidaan olevan vielä noin 750 miljoonaa lukutaidotonta aikuista. Heistä kaksi kolmannesta on naisia. Näiden naisten mahdollisuus vaikuttaa omaan tai lastensa elämään on häviävän pientä. Tämä joukko naisia on usein poissa myös ympäröivien elinolojensa kehittämisestä, mikä on tappio koko yhteisölle. Muutosta ei tapahdu ilman miehiä. Haluankin haastaa miehet mukaan hyvään työhön myös täällä Suomessa.
Raha on tärkeä vaihdon väline, sitä ei käy kiistäminen. Mutta osallistua voi myös muilla tavoilla. Asioiden esille nostaminen ja niistä puhuminen ovat tärkeitä keinoja viedä sanomaa eteenpäin. Haluan haastaa ihmisiä, naisia ja miehiä, myös tekemiseen. Pienillä teoilla on merkitystä ja pienikin ele voi olla jonkin suuremman asian alku tai käänteentekevä hetki jonkun toisen elämässä.
Eteenpäin siis, kiitollisin mielin! Kesää odotellessa ja Ras Dashenin huippu tähtäimessä.