”Villiä melskettä, helinää helskettä…” sitä tämä on todella ollut siitä lähtien, kun san tiedon pääsystä Kapua-projektiin. Viestin saatuani en ensin meinannut itse uskoa silmiäni ja myöhemmin oli sukulaisten, kavereiden ja tuttavien vaikea uskoa asiaa todeksi. Mutta totta sen on, kohti Ras Dashenin ja toivottavasti myös Rahavuoren huippua ollaan menossa!
Olen käynyt kerran aikaisemmin Etiopiassa. Työnteon ohella sain tutustua moniin ihaniin paikallisiin ihmisiin. Läheisimmäksi muodostui perhe, johon kuuluivat tytär Fitzum, poika Linus ja isä. Vielä kymmenen vuoden jälkeen muistan elävästi kahvin tuoksun, kun Fitzum kotinsa lattialla jauhoi pavut ja keitti kahvin seremonian mukaisesti. Kahvin kyytipoikana tarjoiltiin maan tapaan pop cornia. Nämä olivat varmasti elämäni parhaimmat kahvit!
Tuolla reissulla minulle kävi hyvin selväksi, miten erilaisiin olosuhteisiin minä ja Fitzum olimme syntyneet. Meillä oli kuitenkin paljon yhteistä huolimatta suuresta ikäerosta ja erilaisista lähtökohdista. Minulla oli unelmani, mutta niin myös Fitzumilla. Tuosta lyhyestä, kuukauden mitaisesta tapamisestamme huolimatta ehdin oppia Fitzumilta paljon. Pitää uskaltaa unelmoida ja mennä unelmiaan kohti. Ja aina voit auttaa niitä, joilla asiat ovat huonommin kuin sinulla.
Fitzum ei ehtinyt toteuttaa kaikkia unelmiaan, mutta minulla on mahdollisuus tehdä jotain, mitä olen aina halunnut. Olen siitä kiitollinen. Lähden tavoittelemaan Rahavuoren ja Ras Dashenin huippua nöyrin mielin. Jo nyt olen kiitollinen myös kaikille niille ihmisille, jotka ovat halunneet auttaa minua tässä projektissa. Ja heitä on paljon. Kiitos!