Milleniaalin eläkeikäinen reissusielu löysi merkityksen kehitysavusta

Parissa asiassa olen melko tyypillinen milleniaali. Olen paljon matkustanut maailmankansalainen, ystäväni asuvat kuka milläkin mantereella ja pidän heihin yhteyttä sosiaalisen median kautta toivoen joskus vielä tapaavani heidät jossain päin maailmaa. Olen onnekas saatuani jättää palan sydäntäni kaikkiin niihin paikkoihin ja ihmisiin, joiden kanssa olen seikkailuni kokenut. Osa-aikatöistä tienestini keränneenä opiskelijana olen toteuttanut reissu-unelmani useimmiten reppu selässä minimibudjetilla milloin missäkin bussinrämässä istuen, toisinaan vaihto-opiskelun ohessa hortoillen ja kerran myös laamafarmilla vapaaehtoishommia tehden.

Erityinen unelma Nepalin vuoristosta on jäänyt elämään ystäväni kerrottua, kuinka hän happivajeessa kuumeisena vaelteli pitkin Cho La Passin kanjonia vuoristomaisemia ihaillen. Tuonnehan se ois mahtava päästä. Henkinen reissuminäni tuntuu kuitenkin jo eläkeikäiseltä ja huomaankin nykyään haikailevani kaukomatkoja enemmän tutuille pohjoisen vaellusreiteille, tuntureihin ja Käsivarren jylhiin maisemiin. Lieneekö syynä lentomatkustelun helppous ja sen myötä viehätyksen katoaminen, ilmastoahdistuksen aiheuttama syyllisyydentunne vaiko yksinkertaisesti kauniit maisemat ja se, että ne saavuttaakseen joutuu näkemään hieman fyysistä vaivaa?

Olen lähiaikoina väittänyt useamman kerran, että olen nyt saanut tarpeekseni reissaamisesta. Ehkäpä liioittelin, mutta kaipaan siltä nykyään syvempää merkitystä ja mahdollisuutta olla hyödyksi paikallisyhteisöille. Kun kuulin Kapuasta ja Nepalin nuorten ja vammaisten hyväksi kehitysyhteistyönä toteutettavasta keräyksestä, tiesin heti tämän olevan sellainen merkityksellinen matka, missä voin tehdä moninkertaisesti hyvää ja samalla saada vaellusreissua syvemmän syyn matkustaa tuolle unelmieni reitille. Tavatessani Kapua Nepal 2020 -tiimin ensimmäistä kertaa en voinut olla tyytyväisempi päätöksestäni lähteä mukaan. Tämän tiimin kanssa ei vain heitelty ilmaan hulluimpia hyväntekeväisyysideoita mitä kuvitella saattaa vaan myös ystävystyttiin, innostuttiin ja haaveiltiin tulevasta.

Meistä jokaisella on suuri palo parantaa maailmaa ja jokainen meistä pystyy siihen pieni palanen kerrallaan. Paljon on jo tehty ja kehitysyhteistyö on onnistunut muuttamaan sekä ihmisten arkea että yhteiskunnallisia asenteita. Tiesitkö, kehitysyhteistyön ansiosta peruskoulun aloittaa jo yli 90 % maailman lapsista? Myös äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus maailman väestöstä on puolittunut 25 viime vuoden aikana ja yhä suuremmalla osalla on saatavilla puhdasta vettä. Jopa yksi Nepalin räikeimmistä tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia sortavista epäkohdista – chhaupadi, eli naisten ja tyttöjen eristäminen alkeellisiin savimajoihin kuukautisten ajaksi – on kriminalisoitu ja kuukautisten epäpuhtauteen liittyviä tabuja on alettu rikkoa hurjaa vauhtia. Tähän ja moneen muuhun positiiviseen muutokseen suurena vauhdittajana on ollut juuri kehitysapu.

Hurjan suuri kiitos jokaiselle, joka on lahjoituksellaan avittanut meitä matkallamme!

Henkilökohtainen keräystavoitteeni on euro jokaisesta metristä vaelluksen korkeimmalle huipulle – yhteensä 5420 euroa.

Lahjoituksellasi saadaan:
5 € – Yhden päivän elämäntaitokurssi vammaiselle naiselle
10 € – Sosiaalityöntekijän kotikäyntikonsultaatio viidelle vammaiselle naiselle/ seksuaaliterveystunti 15 tytölle
15 € – kolmen päivän koulutus vaikuttamistaidoista yhdelle nuorelle
25 € – Vertaistukiohjelma seksuaalioikeuksista kahdelle vammaiselle ihmiselle
100 € – Tukioppilaskoulutus 14 oppilaalle
500 € – Vuoden koulutukset toimeentulomahdollisuuksien kasvattamisesta 360 naiselle