Auttamisesta arkipäivää

Syksyn aikana olen joutunut miettimään useaan otteeseen sitä, mitä oikeastaan auttaminen on. Mitä oikeastaan tarkoitan kun sanon ’haluan auttaa’? Kukin meistä tietää, että ystävän auttaminen on joskus yksinkertaisesti kuuntelemista, ihan vain läsnäoloa. Silloin kun toisella on vaikeaa, ei edes tarvita sanoja. Toisaalta joskus se on hyvin konkreettista: autat kaupassa käynnissä tai vaikka avaat oven toiselle, jolla on kädet täynnä kantamuksia. Olen pohtinut, että auttaminen on parhaillaan sitä , että voin yksinkertaisesti tehdä asioita myös vähän  ”ohimennen”, jolloin kaikkea auttamistaan ei edes rekisteröi.

Auttamisesta voi myös vaivaantua. En tiedä miten päin olisi, jos joku haluaa auttamisesta antaa vastapalvelukseksi rahaa. Se tuntuu liioittelulta. Mielessä vilahtaa, että ajatteleeko toinen niin, että autoin siksi, että odotan siitä korvausta tai haluaisin siitä sädekehän pääni päälle. Pahimmillaan siitä saattaa jopa loukkaantua ja tulla tunne, että auttamisen motiivejani aliarvioitaisiin.

Olen itse ollut myös autettavana. Käsi tai jalka paketissa olen saanut jelppiä perheeltä, kavereilta ja tuntemattomilta. Siitä tulee hyvä olo, kun ei olekaan itse yksin taistelemassa säilykepurkkia auki yhdellä kädellä. Autettavana voi tosin loukkaantuakin. Ei ole mieltä ylentävää, kun sinun ohitse puhutaan tai kykyjäsi aliarvioidaan. Pahinta on, että auttamista tehdään säälistä. Uskoisin, että harva meistä ihmisistä haluaa olla kuitenkaan säälitty reppana tai suorastaan holhottu. Sisään rakennettuna lienee meissä ihmisissä kuitenkin se, että haluamme itse vaikuttaa omiin asioihin aina siinä määrin kuin mahdollista on.

KAPUA Guatemalassa auttamisen kohteina ovat tällä kertaa nuoret ja naiset, vammattomat ja vammaiset, joiden itsenäisyyteen, osaamiseen ja kyvykkyyteen uskotaan. Sen kehittymistä halutaan KAPUA:n avulla viedä eteenpäin.  Koska olemme merten ja vuorten takana, ei päivittäinen auttaminen ole niin vain mahdollista. KAPUAan lahjoitetun rahan avulla voimme kuitenkin auttaa rakentamaan paikallista auttamista. Voidaan kehittää vaikutuskanavia, koulutusta ja yhteiskunnan järjestelmiä siten, että nuoret ja vammaiset eivät ole yksin, vaan he voivat auttaa toinen toisiaan ja toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä, eikä holhottuina, aliarvioituina tai ohitettuina.

Paras palkkio auttamisesta on toisen kiitos, myös ilman sanoja: silmien nauru, ilo, huojennus, jopa onnen kyynel. Minkä arvoisia ne ovat sinulle?