Än – Yy – Tee – Kapua! Aamupalan jälkeen punnitsimme vaelluslaukkumme, varmistimme että vesipullot ja sadevaatteet löytyy päivärepuista ja suuntasimme bussilla kohti Simienin vuoristoa.
Pysähdyimme matkalla hankkimaan luvat luonnonpuistoon tulemiseen ja otimme kyytiimme kaksi aseistettua scoutia.
Upeat maisemat saivat matkan sujumaan nopeasti vaikka kauhunkiljahduksia kaikui ilmoille tasaisin väliajoin kun tiellä olleet muulit tai lampaat väistettiin hiuksenhienosti.
Johtuneeko koti-ikävästä vai ohuesta vuori-ilmasta mutta tunteet ovat aivan iholla tänään. Kun näin matkalla pikkuisia paimenia vilkuttamassa meille (selkeästi paimentaminen on täällä lasten tehtävä). Kun tytöt varovasti kävelivät lähemmäs meitä käsitöitä kaupitellen. Kun näin noin kolmevuotiaan lapsen ja tajusin, että hänen kainalostaan pilkisti pikkuruinen, selässä olevan vauvan jalkaterä.
Noin 3090 metrin korkeudessa jatkoimme matkaamme jalan. Kävelimme kostean pilven syleilyyn ja ennen sateen alkua näkymä oli lähinnä surrealistinen. Polku, pieniä kukkasia, suuria lintuja, naavaisia puita ja vieressä tyhjyys. Valkoinen tyhjyys. Harmitti, ettei päässyt näkemään upeaa maisemaa, jonka tiesi olevan valkeuden takana mutta toisaalta korkeanpaikankammoisena säätila oli todennääköisesti itselleni siunaus.
Pienet rääsyissä olevat pojat soittamassa sumun keskellä muovipullosta rakentamaansa jousisoitinta. Niin unenomaista, että kuulen soiton varmasti vielä monena yönä.
Sitten alkoi sade. Ensin pientä tihkua, sitten suuria pisaroita, jotka muuttivat polun mutaisten ja märkien kivien liukumäeksi. Välillä kirkastui ja vieressä avautui näkymä, jota ei voi kuvailla. Sitten taas satoi ja piti keskittyä ainoastaan pysymään pystyssä ja liikkumaan eteenpäin. Hetken satoi rakeita. Sitten taas vettä. Kas, vaelluskenkäni eivät olleetkaan vedenpitävät.
Kun Sankaberin leiri tuli näkyviin, läpimärkä joukkio sai käsiinsä kuumat teemukit ja popcornia. Kuivaa ja lämmintä ylle ja märät vaatteet nuotion ympärille kuivumaan. Kurja olo. Ja silti en voi ajatella mitään muuta kuin niitä sumussa seisseit soittajapoikia ja pikkuruisia paimenia. Heilä ei ole Goretexia ja Ruskovillaa. Tunteet taas pinnassa.
Saara
Ihanaa lukea teidän matkasta. Tsemppiä kaikille kapuajille ja erityisesti siulle siskoni. Kuulostaa todelliselta tunteiden vuoristoradalta. Etiopialaisten lasten arkisen elämän todistaminen pistää varmasti omat asiat uuteen perspektiiviin. Tulkaahan ehjänä takaisin!