Väestöliitto

Väestöliitto on sosiaali- ja terveysalalla toimiva asiantuntijajärjestö, joka edistää perheiden, nuorten ja koko väestön hyvinvointia, terveyttä sekä onnellista ja tasapainoista elämää. Väestöliiton toiminta painottuu näiden lisäksi seksuaaliterveyden edistämiseen sekä suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuuden vahvistamiseen.
Väestöliitto toimii yhteiskunnallisena vaikuttajana, luotettavana tutkijana ja kehittäjänä sekä palveluiden tuottajana. Väestöliiton kansainvälinen työ keskittyy seksuaaliterveyden ja -oikeuksien maailmanlaajuiseen edistämiseen vaikuttamistoiminnan ja kehitysyhteistyön keinoin.

Seksuaaliterveys ja -oikeudet ovat kaikille kuuluvia perusihmisoikeuksia, mutta laajemmin myös koko yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kehityksen edellytyksiä. Seksuaaliterveydellä tarkoitetaan kaikkia seksuaalisuuteen liittyviä terveysasioita. Tällaisia ovat muun muassa mahdollisuus käyttää nykyaikaisia ja luotettavia ehkäisymenetelmiä, sukupuolitautien ehkäisy ja hoito, raskauden seuranta ja hyvä synnytyksen aikainen hoito. Seksuaalioikeuksilla tarkoitetaan yksilöiden ja parien oikeuksia päättää omaan seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista, kuten avioitumisesta sekä lasten saamisesta ja ajoituksesta. Tärkeä osa seksuaalioikeuksia ja -terveyttä on seksuaaliterveyspalvelujen saatavuus: helposti saatavilla olevat, tehokkaat ja laadukkaat perhesuunnittelu- ja ehkäisypalvelut voivat merkittävästi vähentää muun muassa äitiyskuolemia, seksitautitartuntoja sekä synnytyksen ja raskauden aiheuttamia vammautumisia.

Väestöliiton kehitysyhteistyöhankkeet Nepalissa ja Malawissa keskittyvät erityisesti nuorten naisten seksuaaliterveyden ja -oikeuksien edistämiseen. Nepalissa Väestöliitto edistää kestävää luonnonvarojen käyttöä sekä seksuaaliterveyttä ja -oikeuksia yhdessä WWF Suomen kanssa. Työn lähtökohtana on ajatus, että panostamalla ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen voidaan vahvistaa työn tuloksia myös ympäristönsuojelutyössä. Yhteishankkeella pyritäänkin entistä vaikuttavampaan ja laaja-alaisempaan kehitysyhteistyöhön. Malawissa Väestöliitto edistää tyttöjen koulunkäyntiä nuorten seksuaaliterveyttä edistämällä ja ehkäisemällä koulukiusaamista. Hanketta toteutetaan yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja malawilaisen YECE-järjestön kanssa.

Scroll to Top