Taksvärkki ry on toteuttanut kehitysyhteistyöhankkeita suomalaisten koululaisten ja opiskelijoiden Taksvärkki-kampanjoiden keräystuotoilla jo vuodesta 1967 lähtien. Monivuotiset hankkeet edistävät lasten ja nuorten ihmisoikeuksia, elämänhallintataitoja ja vaikutusmahdollisuuksia. Tavoitteena on, että nuorista tulee omien yhteisöjensä aktiivisia toimijoita ja kehityksen edistäjiä. Suomalaisia nuoria Taksvärkki ry haluaa kannustaa maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen.
”Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan käydä koulua. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.”
Edlyn Smith, 14, Freetown, Sierra Leone
Center for Coordination of Youth Activities (CCYA) on Taksvärkki ry:n kumppanijärjestö Sierra Leonessa. Nuorisojärjestö CCYA tukee ja kouluttaa nuoria sekä mobilisoi heitä vaikuttamis- ja vapaaehtoistyöhön. CCYA toimii Freetownista käsin, ja sen Youth Action Network tavoittaa nuoria maan jokaisessa 12 piirikunnassa. Haasteita Sierra Leonessa ovat koulutuksen puute sekä tyttöihin ja nuoriin naisiin liittyvät ongelmat kuten nuorena solmitut avioliitot ja teiniraskaudet.
Yli 15-vuotiaista sierraleonelaisista vain 42% osaa lukea. Koulunkäynnin keskeyttämään joutuneet nuoret, erityisesti heikoimmassa asemassa olevat tytöt ja nuoret naiset, tarvitsevat elämässään toisen mahdollisuuden. CCYA haluaa saada nuoret slummeista, kouluista ja koulujen ulkopuolelta toimintansa piirin.
Paikallinen toimija CCYA toteuttaa Taksvärkki ry:n hankkeen neljällä alueella eri puolilla Sierra Leonea. Hankkeessa pikkukaupungeissa ja kylissä asuville nuorille tarjotaan elämänhallintaan kuten seksuaaliterveyteen liittyvää koulutusta sekä tukea perus- ja ammatilliseen koulutukseen pääsemiseksi. Nuoret saavat koulutusta ihmisoikeuksista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja siten paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ja yhteiskuntaansa.
”Sierra Leonessa ilman koulutusta on vaikea saada arvostusta. Kun on käynyt koulut, voi auttaa perhettään. Jos ei käy koulua, voi myös helposti syrjäytyä.”
Delight Konneh, 16, Bo, Sierra Leone
Ole mukana antamassa sierraleonelaisille nuorille toinen mahdollisuus ja tue työtä tasa-arvon puolesta!
Lisätietoa, videoita ja kuvia Taksvärkin Sierra Leone -koulukampanjasta ja hankkeesta täällä.