Kohti unelmia

Hei!

Minulla on ollut viimeiset vuodet aika työn- ja opiskelun täyteisiä ja haastavia monessa mielessä. Olen myös kasvanut ihmisenä paljon ja oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Tämä projekti tuli minulle hyvään aikaan, koska koen olevani omassa elämässäni jonkilaisessa risteyksessä, jossa nyt pohdin mihin suuntaan ja miten lähden etenemään. Kesän olen käyttänyt voimien keräämiseen ja lepäämiseen ja nauttinut lasteni seurasta. Nyt syksyn kolkutellessa ovia, koen olevani jälleen tarpeeksi vahva ja energinen, jotta voin auttaa, tehdä yhdessä hyvää ja oppia uusia asioita itsestäni ja elämästä.

Keräystavoitteeni on kova enkä ole vielä oikeastaan aloittanutkaan, mutta uskon että hyvän asian puolesta monet haluavat osallistua. Minulla on nyt syksy aikaa kerätä joten toivon että autatte minua, yhdessä tai yksin. Ryhmänä, työporukan voimin tai yrityksenä. Kaikki käy ja otetaan vastaan.

Olen aina halunnut auttaa ja tehdä asioita joista tulee hyvä mieli minulle ja muille. Arjessa usein unohdamme ne tärkeät asiat jotka meillä kaikilla on. Minulla on nyt se hetki kun haluan pysähtyä ja astua ulos arjen oravanpyörästä, katsoa kaikkea uusin silmin, sillä vaikka kuinka yritän en osaa aina iloita pienistä asioista…muistatko ne hetket; mies ei ymmärrä mitään, lapset kiukuttelee, unohdat palaverin ja hukkaat avaimet, sataa vettä ja kiukuttaa.

Nepalissa huonosti näkevä lapsi ja hänen äitinsä, saattavat olla täysin yhteiskunnan ulkopuolella, vain koska lapsi ei näe kunnolla. Kymmenellä eurolla saadaan kolmelle lapselle silmälasit ja mahdollisuus oppia ja leikkiä niin minusta se hyvä sijoitus.

31.7.2018 Susanna Rask
Scroll to Top