Uusi haku

Jos et ole tyytyväinen alla oleviin hakutuloksiin, voit tehdä uuden haun.

Arkisto kategorialle: KAPUA 2014 Etiopia

11

Vuoren valloitusta huippu kerrallaan

Heräsimme aamulla neljän jälkeen jostain läheltä kuuluvaan hurjaan kirkunaan ja kiljumiseen. Myöhemmin aamupalalla oppaamme kertoi shakaalien tapelleen telttojemme takana. Aamupalan jälkeen klo 7.15 oli lähtö kohti Chennekin leiriä. Vaellusta päivälle oli suunniteltu 9 tuntia. Alkumatka mentiin todella kapeaa, heinäturppaiden reunustamaa muulipolkua. Askeltaminen ei ollut vaelluskengillä aivan helppoa. Mutta joka asiasta löytyy aina hyvät puolensa. Tiina […]

12

Sumuisten vuorten Kapuajat

  Havahduin pian viiden jälkeen heräävän leirin ääniin. Ulkona oli vielä pimeää ja makuupussissa mukavan lämmin. Aamiainen oli luvassa vasta seitsemältä, joten hieman harmitti varhainen herääminen. Pian myös leirin kukon virkaa toimittava paksunokkakorppi (huom. kapuajan suomennos, Thicked-billed Raven) aloitti ääntelynsä, syvältä kurkusta tulevan matalan raakkumisen. Se voisi hieman säikäyttää, jos ei tietäisi mistä ääni tulee. […]

13

Sydän sykkii

Retkikuntamme heräsi aamulla varhain ja jatkoimme matkaamme Sankaberin leiristä kohti Gichin leirialuetta. Aamulla heräsimme linnun lauluun ja meille oli tehty aamiainen. Kasvojen pesua varten saimme lämmintä vettä vadillisen jokaisen teltan eteen. Tiimimme yhteishenki on todella hieno ja auttavainen toisiamme kohtaan. Tämän päivän vaelluksemme oli noin 14 kilometriä ja ylöspäin menimme 350 metriä. Täytyy tunnustaa, että […]

14

Sadekausi on suhteellinen käsite

Än – Yy – Tee – Kapua! Aamupalan jälkeen punnitsimme vaelluslaukkumme, varmistimme että vesipullot ja sadevaatteet löytyy päivärepuista ja suuntasimme bussilla kohti Simienin vuoristoa. Pysähdyimme matkalla hankkimaan luvat luonnonpuistoon tulemiseen ja otimme kyytiimme kaksi aseistettua scoutia. Upeat maisemat saivat matkan sujumaan nopeasti vaikka kauhunkiljahduksia kaikui ilmoille tasaisin väliajoin kun tiellä olleet muulit tai lampaat väistettiin […]

15

TORSTAIKAHVIT

Torstai on suomalaisille tuttu hernekeittopäivä, mutta tänään koimme jotain muuta, sillä EWDNAn tiloissa juodaan torstaisin etiopialaiseen perinteeseen kuuluvat torstaikahvit. Aamu alkoi kuitenkin jo tutuksi tulleella hotelliaamiaisella ja vanhainkotityylisin kysymyksin, että “Kuinkas tänään voit?” Reissu alkaa vaatimaan jo verojaan, kun vatsanpohjat alkavat kurnimaan enemmän tai vähemmän. Lähes kaikki kuitenkin pakkauduimme tuttuihin vuokra-autoihin keskelle sekavaa aamuruuhkaa, joka […]

16

Työn touhussa

Tänään meillä oli työpäivä. Meidät kapuajat jaettiin kolmeen ryhmään ja menimme eri järjestöjen työpajoihin tutustumaan. Tavoitteena oli, ei ainoastaan katsella ympärilleen, vaan myös itse osallistua työntekoon. Itse pääsin Annen, Juhan ja Sampsan kanssa tutustumaan Hulegeb-järjestön vammaisille tarkoitettuihin työpajoihin. Johtaja Tigineh Bogale kertoi meille seikkaperäisesti keskuksen toiminnasta ja esitteli työpajat, joissa valmistetaan mm. mattoja, huonekaluja ja […]

17

Mount Entoto huiputettu!

Tiistai aamuna laskeutui joukko väsyneitä kapuajia Addis Abeban lentokentälle. Lento sujui oikein mukavasti ja nukuttua tuli sen verran mitä koneessa pystyy. Viisumin oston ja maahantulotarkastuksen jälkeen tapasimme kentällä matkanjärjestäjän, joka oli meitä vastassa hotellimme autokuskien kanssa. Jo heti lentokentällä saimme kokea jotain mihin emme ole Suomessa tottuneet, sillä kun olisimme itse halunneet kantaa laukkumme niin […]

18

Tänään lähdetään…

Olipahan hieno Philomelan hyväntekeväisyyskonsertti Kapuan hyväksi viime perjantaina. Kiitos Marja-Leena ja ystävät hienon konsertin järjestämisestä! Viikonloppuna kotona vallitsi täysi kaaos kun etsin tavaroitani ja heittelin niitä lattialle. Kauhean vaikeaa oli ajatella itsensä kauas Etiopiaan Addis Abebaan ja vieläpä vaeltamassa kohti Ras Dashenin huippua. Tavallaan kaksi kohdetta ja ihan erilaiset varusteet. Ajatuksena mielessä ettei vain tule […]

19

Kapuajat matkalle Etiopiaan – samalla käynnistyy haku vuoden 2015 Kapuaan!

Kapua 2014 Etiopia -hankkeessa joukko suomalaisia kerää varoja kehitysmaiden tyttöjen ja naisten tukemiseksi sekä valloittaa vuoren. Hankkeen kohokohta on 6.10. alkava matka Etiopiaan, jonka aikana ryhmä tutustuu avustuskohteisiin, joihin varoja on kerätty. Ryhmä kiipeää myös maan korkeimman vuoren Ras Dashenin (4550m) huipulle. ”Olkoon vuori millainen hyvänsä, on vain tehtävä parhaansa päästäkseen huipulle”, matkalle osallistuva Anne […]

20

Korkean paikan leirillä

Harmittavan pieneksi kutistunut ryhmä kapuajia kohtasi entisestäänkin karsitulla kokoonpanolla viikonloppuna Keski-Suomessa. Halauksia, naurua, syvällistä pohdintaa ja käytännön juttuja kakkakuopista paikallisvaluuttaan. Kaikkea tätä eikä vielä olla edes vuoren juurella. Ei olla vielä, mutta ihan kohta ollaan. Olemme tienneet tulevasta reissusta jo lähes vuoden. Silti lokakuun 6. on hiipinyt nurkan taakse aivan yllättäen. “Etiopian reissu yllätti kapuajat” […]