Change your cover photo
Change your cover photo
This user account status is Approved

This user has not added any information to their profile yet.

Malawi 2018

Tavoite: 6004 €

Kerätty: 1220 €

Keräysmittari:
Saavutettu 20%
Espoo, Finland

Communicator with a passion to make an impact

Be the change that you wish to see in the world.

Vuosi 2018 on minulle tyttöjen ja naisten vuosi. Uskon vahvasti, että maailma muuttuu pala kerrallaan ja pienilläkin asioilla on merkitystä.
Tarkoituksenani on kerätä mahdollisimman paljon varoja tyttöjen koulutukseen ja tasa-arvon edistämiseen Malawissa. Maa on yksi mailman köyhimpiä maita, jossa valtaosa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella (alle 1€/päivä).
Erityisesti tyttöjen aseman parantaminen ja koulunkäynnin edellytysten takaaminen tarvitsevat tukea. Alla oleva koskettava video kertoo koulutuksen merkityksestä yhteisöissä, joissa esimerkiksi lapsiavioliitot ovat yleisiä.
Kun tytöt pääsevät kouluun ja tulevat kuulluksi, he pystyvät vaikuttamaan oman elämänsä lisäksi myös kokonaisten yhteisöjen ja yhteiskuntien tulevaisuuteen. Jo 15 euron lahjoitus takaa koulutarvikkeet vuodeksi yhdelle peruskoulua käyvälle tytölle. 50 euron lahjoitus antaa puolestaan koulunkäynnin mahdollistavat koulupuvut 10 tytölle.
Tuhannet kiitokset tuestasi!
--------
In 2018 I will be focusing my energy and passion on helping girls and women in Malawi, one of the poorest countries in the world.
As a group we raise a total of 100 000 Euros, which will be used to improve education and equality in Malawi's rural communities.
I strongly believe that girls and women have the power to change the world for better. When their rights are recognized, their needs are met and their voices are heard, they drive positive change in their families and communities.
I invite you to join my journey to make sure that little girls with dreams are able to grow into women with vision.
Thanks for your support!

Lahjoitukset
  1. 20.02.2018 klo 14:40
    Aira Försti lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    200 kilometriä yhteiseen matkaan!
  2. 19.02.2018 klo 13:53
    Patricia Yule lahjoitti 20.00 €
  3. 15.02.2018 klo 11:16
    Aldis Bokmelders lahjoitti 50.00 €
  4. 14.02.2018 klo 23:12
    Eija Salminen lahjoitti 20.00 €
  5. 14.02.2018 klo 16:36
    Kirsi Oksanen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Ystävänpäivän kunniaksi kävelylahja kolmelle ystävälle Kiitos, Aino, että annoit tähän mahdollisuuden!
  6. 14.02.2018 klo 02:33
    Riikka Simonen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    ❤️
  7. 13.02.2018 klo 23:39
    Tiina Lintunen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Taas pari kaveria lisää haastettu matkaan eli 200 km lähempänä Malawia ollaan.
  8. 10.02.2018 klo 10:42
    Lotte Bruns lahjoitti 40.00 €
  9. 08.02.2018 klo 18:02
    Eini Suominen lahjoitti 50.00 €
  10. 08.02.2018 klo 10:45
    Marjo Tiitto lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Upea hanke, upea Aino! Jokainen tyttö tässä maailmassa ansaitsee mahdollisuuden koulutukseen. Hienoa olla omalta osaltani tätä mahdollistamassa ja viemässä Aino sinua kohti huippua. Go girl!
  11. 07.02.2018 klo 08:23
    Anonyymi lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Aino! /LC
  12. 06.02.2018 klo 22:39
    Kirsi Oksanen lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvää asiaa edistät, Aino!
  13. 06.02.2018 klo 21:22
    Heini Hirvonen lahjoitti 40.00 €
    Kannustusviesti:
    Teet Aino tärkeää työtä! Olen ylpeä sinusta ystäväni ❤️
  14. 06.02.2018 klo 19:29
    Pia Päiväniemi lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Kilsat tulee kasaan lenkkeilemällä koiran kanssa päivittäin.
  15. 06.02.2018 klo 09:01
    Leena Volinsky lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Askel askeleelta kohti Malawia! Juoksen/hiihdän 100km helmikuussa
  16. 05.02.2018 klo 13:01
    Erja Järvelä lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Erja yrittää kevään aikana hiihtää tämän 100, ja haastan Ronjan kävelemään! <3
  17. 04.02.2018 klo 20:22
    Aino Försti-Smith lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Aino kutsuu tulevan ystävänpäivän kunniaksi kamuja liikkumaan eli sponssaa satasen lenkin Anskille, kahdelle Riitalle, kahdelle Mialle, Ainolle, Pirjolle, Hannelle, Liisalle ja Keinazille. Liikkumisen riemua kaikille!
  18. 04.02.2018 klo 16:44
    Birgitta Bergen-Kavanto lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Gitta kävelee golf-kentällä 100 km. Hyvää matkaa Aino!
  19. 04.02.2018 klo 12:17
    Tita Liikanen lahjoitti 30.00 €
  20. 04.02.2018 klo 09:22
    Tiina Lintunen lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Tiina ja Katja lähtevät kuntoilemaan. Yhteistavoite 200 km.
  21. 03.02.2018 klo 13:34
    Heidi Kekkonen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Heid kävelee ja hiihtää tyttöjä kouluun. 100 kilsaa kummallakin tyylillä.
  22. 03.02.2018 klo 10:47
    Riikka Aarnio lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kampanjointiin Aino! Minä aion taittaa matkaa näin alkuun kävellen, hiihtolomalla hiihtäen ja loput pyöräillen heti kun kevät alkaa olla ovella. Voidaan mennä yhdessä juoksemaankin!
  23. 01.02.2018 klo 10:12
    Anja-Leena Leppänen lahjoitti 20.00 €
  24. 01.02.2018 klo 09:23
    Dina Ikävalko lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Onnea tälle matkalle. Arvostan.
  25. 31.01.2018 klo 20:31
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Todellakin hyvän asian puolesta! Tsemppiä keräykseen!
  26. 28.01.2018 klo 16:31
    Liisa Kevo lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Upea juttu ja hienoa,että lähdit mukaan! Uskon sekä sinuun että muihin tyttöihin!!
  27. 22.01.2018 klo 21:54
    Anonyymi lahjoitti 50.00 €
  28. 22.01.2018 klo 07:51
    Pirjo Pohjonen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Sanoista tekoihin ❤ mahtavaa!
  29. 22.01.2018 klo 06:42
    Aino Huhmarkangas lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Kaikki ansaitsevat mahdollisuuden koulutukseen.
  30. 21.01.2018 klo 22:24
    Outi Honkala lahjoitti 50.00 €
  31. 21.01.2018 klo 21:37
    Hannele Haaanpää-Holappa lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Huikean hienoa, Aino! Go, go, go! ❤️
  32. 21.01.2018 klo 18:32
    Tiina Lintunen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tyttöjä kouluttamalla VOIDAAN muuttaa maailmaa!
  33. 21.01.2018 klo 17:41
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
  34. 21.01.2018 klo 17:32
    Riitta Gahmberg lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Kapuamiseen. Tässä on oikea nainen oikealla asialla. Tästä tulee hyvä. Uskoo Kaanperit.
  35. 21.01.2018 klo 16:33
    Anna-Kaisa Försti lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Juuri tähän minäkin uskon. Educate a girl! <3
  36. 15.01.2018 klo 21:34
    Erja Järvelä lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tervetuloa Kapua-tiimiin, ilo toimia konkarina ja tästä se lähtee <3