Haku
Mietteitä vuoren juurella
Kapua on erinomainen ja hienolla tavalla erilainen keino laittaa hyvä kiertämään. Se tarjoaa minunlaisilleni tavallisille ihmisille konkreettisen keinon auttaa ja samalla haastaa itseään. Kapua kolahti, koska naisena ja tytön äitinä...
Hyvää tekevä helmikuu!
Hyvää ystävänpäivää! Minusta tuntuu, että koko alkuvuosi on ollut monenlaisia ystävänpäiviä. Siitä asti kun lähipiirini kuuli, että olen lähtenyt mukaan KAPUA-hankkeeseen, olen saanut valtavasti siihen tukea; sekä ajatuksen kauniilla tasolla,...
Tarve ja halu auttamiseen
Kapuan sivuilla jo kerrotaan mihin varoja kerätään ja miten merkittäviä asioita niillä saadaan aikaan. Omassa blogissani kerron nyt avoimesti siitä, miten ja miksi minä olen tähän päätynyt. Kaikki lähti innostuksesta vuorivaellukseen,...
Miksi Sari kapuaa?
Täytän pian 50 vuotta ja haluan tehdä tästä juhlavuodestani merkityksellisen. Hulppeita bileitä ei kuitenkaan ole tarjolla. Sen sijaan tarjoan itselleni – ja sinulle – mahdollisuuden olla mukana tekemässä hyvää. Vapaaehtoistyö...
Mitäkö mietin, kun hain Kapua-projektiin?
Yhteiskunta huolehti minun lapsistani jo kauan ennen heidän syntymäänsä. Heidän ääniään kuunneltiin, vaikka he olivat vielä kohdussani. Heidän kasvuaan seurattiin ja terveydestäni huolehdittiin, jotta he saisivat syntyä turvallisesti. Heti syntymänsä...
Uusi vuosi, uudet kujeet
Olen niin iloinen, että pääsin mukaan vapaaehtoiseksi Kapua 2019 Etiopia –hankkeeseen. Näin hakuilmoituksen sattumalta joskus loppusyksystä, ja se kolahti kaikin puolin niin, että kirjoitin hakemuksen samalta istumalta. Tärkeä tehtävä ja...
Kapua 2019 Etiopia – Kone käynnistyy
Kun kirjoitan tätä, on vierähtänyt viikko ryhmämme ensitapaamisesta – haikeudella muistelen Heinolan viikonloppua ja koen olevani hyvin onnekas! Hyppy tuntemattomaan Joululahjaksi kilahti sähköpostiini viesti, että minut on valittu...
Autetaan Nepalin erityislapset kouluun!
Kapua-porukkamme kanssa saimme ilolla todeta, kuinka upeaa työtä Nepalin erityislapsiprojektin yhteistyökumppani BP Eye Foundation tekee. Kuntoutuskeskuksen ammattilaiset ovat omistautuneita erityislasten auttamiselle. Tavoitteena on saada kaikki näkö- ja kuulovammaiset lapset kouluun....
Mitä kannamme repussamme Nepalista kotiin Suomeen?
Toissapäivänä kotiuduimme. Matkalaukkuja on ludesaunotettu, pyykkejä pyykätty, makuupusseja tuuletettu ja samalla hivuttauduttu takaisin normielämään. Matkatoverini Niina pohti viimeisessä blogissaan, mitä kukin meistä yhdeksästä kapuajasta ottaa Nepalista mukaansa, kun palaamme Suomeen....
2018 vuotta aiemmat blogikirjoitukset
Kapua matkalla
Kesäkuun alussa 2012 lähti hakemukseni Kapua Guatemala 2013 projektiin. Siitä alkoi Kapua matkani. Se ei ole ollut ainoastaan tuo vaikuttava matka Guatemalaan, vaan olen joutunut tekemään matkan myös omaan itseeni....
KAPUA Guatemala-reissun jälkeen
Kotiinpaluustamme on kulunut jo kuukausi, aika on mennyt todella nopeaan. Olen kertonut matkasta monelle, viimeksi lauantaina päivällisvieraille, kesänaapureilleni, jotka pari viikkoa ennen matkalle lähtöäni kolkuttivat oveani ja antoivat tuntuvan tuen...
Käteen jäi muistoja kultaakin kalliimpia
Toukokuu lähenee loppuaan ja sen myötä myös matkani yhtenä kapuajista. Vielä tämän kuun ajan teemme töitä Kapua 2013 Guatemala – projektin parissa, minkä jälkeen Kapua jatkaa elämistään muiden projektien muodossa...
KAPUAMISTA ASKEL ASKELEELTA, PORRAS PORTAALTA KOHTI TAVOITETTA
Palasin ajatuksissani viime syksyyn ja KAPUA 2013 Guatemala -projektin hakemukseeni. Hakemukseeni kirjoitin mm., että olen aina halunnut olla mukana sellaisissa asioissa, joilla voidaan auttaa muita. Kansainvälisyys on lähellä sydäntäni. Haluan...
Elämää Guatemalan matkan jälkeen
Toukokuu on saapunut! Aurinko paistelee ja linnut laulaa. Palasimme Guatemalasta n. 2 viikkoa sitten. Yhtä kauan kuin matka kesti. Ajantaju on kyllä hassu asia; matkamme Guatemalassa tuntui kestävän paljon kauemmin...
VAPAAEHTOISTYÖN MATKASSA
Hakiessani mukaan Kapua Guatemalaan tunnustin, etten ole kovinkaan kokenut hyväntekijä. Olen aiemmin ollut lähinnä passiivinen lahjoittaja, enkä ole käyttänyt osaamistani vapaaehtoistyössä. Osallistuminen Kapuaan tarjosi minulle tilaisuuden saada kokemuksia hyväntekemisestä aktiivisena...
Kotona taas
Muutama päivä ja yö on nyt vietetty Suomessa. Nyt on ollut rauhassa aikaa miettiä ja märehtiä parin viikon reissua kaikkine seikkailuineen ja kokemuksineen. Muutamana yönä olen herännyt ja ihmetellyt missä...
Adios Guatemala!
Viimeinen aamu uskomattoman kauniin Atitlán-järven rannalla. Hotelli Posada de don Rodrigon puutarha kylpee auringossa. Käyn vielä banaanilehdossa, hidastelen askeleita vihreällä ruoholla ja nautin kukkien loistosta. Aamiaispöytään asetun niin, että näen...
Chicken bus vai pickup?
Kellon soidessa viideltä, muutama pirteä kapuaja heräsi majatalossamme. Auringonnousun metsästäjät kulkivat läpi heräävän kylän kohti näköalapaikkaa, josta saisimme ihailla aamun sarastusta Atitlan järven yllä. Aurinko nousi utuisessa aamussa ja...

