Pelottaako?

Kapua-matka lähestyy. Lähtöön on aikaa alle kolme viikkoa. Mielenkiintoisia ajatuksia käy läpi omassa päässä ja samalla on tullut tavaksi tarkistaa erilaisia listoja ja ohjeita, joita on kertynyt kapuaja-kumppaneilta ja konkareilta eli niiltä, joilla matka on jo takana. Hauskinta on kuitenkin ollut tarkkailla toisaalta niitä kysymyksiä, joita muilla ihmisillä on. Samat ajatukset toistuvat useaan kertaan. Viime viikkojen yleisin kysymys minulle on ollut se, että pelottaako minua? Mikä minua voisi pelottaa? Tai minkä pitäisi pelottaa? Se, etten selviydy vuoristosta voittajana vai se, että sairastun vuoristotautiin, enkä sen vuoksi pääse huipulle. Vai pitääkö olla huolissaan mahdollisesta kulttuurishokista? Tai ehkäpä siitä, että on jotenkin aivan liian rankkaa kohdata paljon ihmisiä, joilla on erilaiset elämän lähtökohdat kuin itsellä. Onhan siinä pelkojen aiheita, mutta en usko, että etukäteen noihin asioihin voi mitenkään vaikuttaa ainakaan niitä etukäteen pelkäämällä. Ihmisillä on paljon erilaisia luuloja ja uskomuksia Kapua-matkaan liittyen – toissapäivänä minulle toivotettiin jaksamista helteisessä Afrikassa. Ilmeisesti kuitenkin lämpötila tulee Ras Dashenilla olemaan lähempänä nollaa celsius-astetta, joten se siitä helteestä, ei tarvitse sitäkään pelätä.

Huomaan kuitenkin, pelkoa itsessäni tunnistamatta, että puhetapani matkasta on muuttunut. Kapua-vuoteen liittyvä matka ei ole enää niin kaukainen ajatus kuin projektin alussa. On ollut pakko tehdä konkreettisia asioita. Rokotukset on hankittu, matkustusilmoituksen  voi tehdä ja elektronisen viisumin saa hankkia. Ja monia muita, pienempiä ja isompia varustukseen liittyviä asioita olen jo tehnyt. Yllättäen olen huomannut, että puhun paljon siitä mahdollisuudesta, että Jotakin Tapahtuu. Arkeen ja tietysti matkustamiseen liittyy aina yllätyksen mahdollisuus. Mahdollisuus siihen, että jokin muuttuu, vaikka lopullisesti. Itse en osaa pelätä, mutta olen yllättänyt tämän matkan lähestyessä itseni sillä, että tutkin elämääni ja arkeani ikään kuin ulkopuolisen silmin. En varmasti palaa Kapua-matkaltani entiselläni – elämänkokemukseni tämän oman 50-vuotisjuhlavuoteni antamalla kokemuksella tiedän sen jo etukäteen. En palaa omaan mukavaan pieneen arkeeni Etiopiasta aivan samana ihmisenä, kuin mitä olen nyt. Siihen uskon vahvasti, pelkäämättä.

Itsetutkiskelu jatkuu, Kapua-varainkeruu jatkuu ja oman elämän sankarina oleminen jatkuu. Kaikella tällä on vaikutusta siihen, miten suhtautuu ympärillä oleviin ihmisiin, minkälaisia keskusteluja arjessa saa käydä ja miten niihin suhtautuu. Tämä vuosi on ollut mielenkiintoinen sukellus uusiin ajatuksiin, ihmisten tapaamisiin ja kokemuksiin. Ilman pelkoa ja pelkäämistä voin jatkaa omaa matkaani kohti Etiopiaa ja oman itseni kanssa ajatusten virtaa tutkien. Hienoa, että olen voinut olla osana tätä kokemusta jo tähän saakka. Ja ehkä vielä parempaa on se, että matka jatkuu.