Kapua 2019 Etiopia

Kapua kohtaamisia

Toukokuun viimeinen päivä käsillä ja Kapua-vuosi alkaa lähestyä puolta väliä. Kapua-vuoden alku on edennyt innostuksen myötä vauhdilla. On ollut vaiherikasta suunnitella keinoja, miten kerätä varoja tähän itselleni niin merkitykselliseen hankkeeseen. Nyt on jo mukava vilkaista taaksepäin vaikka paras on vasta edessä.

Erilaiset kohtaamiset ovat niitä, jotka jättävät meihin mieliinpainuvimmat jäljet. Kohtaamiset ovat elämän suola ja sydämen ravintoa. Kohtaaminen sananakin viittaa kohtaan, hetkeen ihmisen polulla. Mitä syvällisemmin keskitymme kohtaamisiin, sitä arvokkaampia ja merkityksellisimpiä ne ovat.

Alkuvuoteen on sisältynyt useita arvokkaita, aitoja ja innostavia kohtaamisia!

Paikallinen sanomalehti kirjoitti vuoden alussa Kapua-hankkeeseen osallistumisestani. Lehden ilmestymisen jälkeen sain puhelun herrasmieheltä, jonka poika on työskennellyt Etiopiassa Simien-vuoriston kupeessa parin vuoden ajan. Soittaja oli kovin kiinnostunut Kapua-projektistani ja sain kuulla pitkän puhelumme aikana mielenkiintoisia asioita kohteesta ja paikallisista oloista. Tämä ystävällinen hankkeesta kiinnostunut soittaja teki lahjoituksen tililleni ja myöhemmin myös tapasimme. Innostava kohtaaminen!

Keväällä sain kuulla, että eräs asiakkaamme oli tehnyt sosionomiopintoihin liittyvän työharjoittelujaksonsa Addis Abebassa, missä hän kiersi Pelastakaa Lapset ry:n rahoittamia projektikohteita. Kuulin hänen käyneen lapsille suunnatussa vankilassa, seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten tukikeskuksessa sekä kouluissa, joista yhdessä oli myös erityislapsia. Häntä oli silloin ihmetyttänyt Addiksen katukuvassa vammaisten ihmisten määrä. Useat heistä olivat kodittomia ja omien perheidensä hylkäämiä. Hänen mukaansa mieleenpainuvinta harjoittelujaksossa oli nimenomaan erilaiset kohtaamiset, ihmisten ystävällisyys ja kiinnostus Suomea kohtaan. Asiakkaamme on etiopialaisen kahvin ystävä ja hän onkin tukenut omalta osaltaan hanketta ostamalla Cafetorian varainkeruuta varten paahdettua kahvia.

Lukuisia ovat ne tapaamiset ja keskustelut, joita olen käynyt työpaikalla, harrastuksissa ja tapahtumissa. Ihmiset ovat olleet poikkeuksetta kiinnostuneita Kapua-hankkeesta ja aiheen ympäriltä on käyty pitkiäkin keskusteluja. Aitoja, ihania kohtaamisia!

Näin joitakin vuosia sitten mainoksen Wild – Villi Vaellus -elokuvasta. Samantien lähti viesti ystävälle ja kutsu elokuviin! Tässä tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Cheryl Strayed teki vaelluksen, joka kesti sata vuorokautta ja matkaa oli tuhat kilometriä. Vähän enemmän kuin Kapua-vaelluksessa Ras Dashenille:)

Cheryl Strayed on myöhemmin kertonut, että yksi tärkeimmistä asioista vaelluksen aikana oli itseensä perinpohjainen tutustuminen mutta sen lisäksi nimenomaan kohtaamiset tuon pitkän vaelluksen aikana. Kohtaamiset ovat hienoja hetkiä ihmisen polulla!

The Wild-kirjan jälkeen Cheryl on kirjoittanut myös muita kirjoja. Yksi niistä on se, jonka tyttäreni oli osuvasti laittanut tervetuliaiskirjaksi vuoteelleni, kun vierailin keväällä heidän Kalifornian kodissaan. Kirjan nimi on Brave enough ja se on koottu Cherylin mietelauseista, joita hän on kerännyt nuoresta tytöstä alkaen. Hän käytti näitä aforismeja voimalauseinaan pitkällä vaelluksellaan. Mietelauseiden kerääminen yhdistää meitä. 😊 Voisin myös helposti kerätä kirjan verran aforismeja kaikista lukemistani merkityksellisistä mietelauseista. Yksi suosikeistani on kulkenut mukanani jo vuosikymmenien ajan ”Please don´t move the mountain, but give me the strength to climb it”

Odotan innolla Kapua-vuoden etenemistä ja monia uusia kohtaamisia! Aidot kohtaamiset osoittavat sen, että meidän kaikkien olemassaolollamme on merkitystä. Kohtaaminen voi olla hyvinkin lyhyt hetki ja silti se voi jättää jäljen sydämeen.

Tapaamisiin!

”Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.”

-Tommy Tabermann-

31.5.2019 Merja Varjus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top