Kapua 2019 Etiopia

Hyvää tekevä helmikuu!

Hyvää ystävänpäivää!

Minusta tuntuu, että koko alkuvuosi on ollut monenlaisia ystävänpäiviä. Siitä asti kun lähipiirini kuuli, että olen lähtenyt mukaan KAPUA-hankkeeseen, olen saanut valtavasti siihen tukea; sekä ajatuksen kauniilla tasolla, mutta myös ihan konkreettisesti. Tuntuu, että KAPUA-hanke on ollut aika vieras täällä pohjoisessa ja siksikin on tuntunut etuoikeutetulta olla mukana tekemässä tätä arvokasta työtä. On ollut ihana huomata, että hyvätekeväisyystyö on niin lämpimästi ja positiivisesti latautunutta. Ihmiset uskovat hyvään, haluavat olla mukana rakentamassa oikeudenmukaisempaa maailmaa. Trveyden ja koulutuksen edistäminen kehitysmaissa koetaan meidän yhteiseksi tavoitteeksi, sydämen asiaksi.

Alkuvuoden hyväntekeväisyystyö on lähtenyt reippaasti liikkeelle. Olen käynyt nukketeatterikeikoilla lasten syntymäpäivillä (minut saa muuten tilata keikalle ;) )  olemme tukitiimiläisten kanssa pitäneet yhdessä kirpparipöytää, olen myynyt lakua (älyttömän hyvää lakua!),olemme olleet porukalla tekemässä kahvitarjoilua sekä tänään juuri myin ystävänpäiväjuhlassa Kapua-arpoja. Pienin askelin siis kohti suurta päämäärää.

Tiedättekö muuten sen elokuvan ”Anna hyvän kiertää (2000)”. Jos et, niin kipin kapin lainaamaan se vaikka kirjastosta (lainaako muuten kukaan enää elokuvia kirjastosta, vai katsotaanko kaikki netistä:D) Siinä pieni poika keksii koulutehtävän maailman parantamisesta. Kun teet jonkin ison hyvän työn kolmelle ihmiselle ja kun hekin taas tekevät ison hyvän työn kolmelle ihmiselle, niin maailmasta tulee huomattavasti parempi paikka.

Nyt on meidän aika laittaa hyvää kiertämään. KAPUA on jo muuttanut ja muuttaa isosti erityisesti tyttöjen ja naisten asemaa kehitysmaissa. Tämä hyvä kiertää, maailman ympäri, olethan mukana.

Hyvän kiertoa pohjoisessa voit seurata myös omasta blogistani

https://vallatonvalloitustenvuosi.blogspot.com

ja minut löydät Kapuan sivuilta

Suvi Immonen

Hyvää helmikuuta!

Suvi

14.2.2019 Suvi Immonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top