Saapuminen Chitwaniin ja tutustuminen elefantteihin

Pitkien yöunien jälkeen lähdimme Katmandusta lentokentälle, josta lentomme lähti kotimaan terminaalista Bharatpuriin. Lentokone oli pienehkö potkurikone, jolla matkustaminen oli osalla ryhmästänne ensimmäinen kerta – hienoista yläilmojen maisemista puhumattakaan! Bharatpurista matkustimme bussilla tasokkaaseen Sapana Village -hotelliimme Chitwaniin. Tapasimme heti paikallisten avutuskohteiden koordinaattoreita WWF:stä ja Väestöliitolta sekä kuulimme hotellijohtajalta, kuinka he auttavat hotellin pyörittämisestä saaduilla voitoillaan paikallisia aloittelevia yrittäjiä työllistämään itsensä ja perheensä työllään. Hotellihuoneisiin majoittautuessa saimme taas huomata, kuinka rikkaita olemme: ero maan luksusoloissa on järkyttävän suuri verrattuna automatkalla ja kaduilla nähtyihin paikallisten oloihin.

Hotellilla nautitun maittavan lounaan jälkeen suuntasimme elefanttifarmille. Olimme kuulleet, että Chitwanissa kansallispuiston viidakossa vähenevän elefanttikannan vuoksi on perustettu suojeluohjelma, jossa tuetaan raskaana olevia ja juuri synnyttäneitä elefantteja. Ohjelma onkin onnistunut tavoitteissaan ja kanta on lähtenyt kasvuun. Paikalle saapuessamme huomasimme, etteivät elefantit olleetkaan niin auvoisissa oloissa kuin olimme uskoneet. Elefantit olivat poikasineen kahlittuina jaloistaan ja kaikki niistä tekivät jonkinlaisia pakkoliikkeitä. Kysyimme paikan vetäjiltä, miksi elefantit ovat kahlittuja, ja saimme vastaukseksi sen, että he kahlitsevat elefantit illan ajaksi turisteille nähtäväksi ja yöksi, jotteivat ne tuhoa lähistöltä ihmisten rakennuksia ja peltoja. Valtaosalle meistä jäi kuitenkin paikasta surullinen mieli. Ihmettelimme, miksei elefanttifarmille, jossa kuitenkin oli laajalti maata, olisi voitu vaikka rakentaa aidattua aluetta, jossa elefantit olisivat voineet olla turisteille suunnatun ajan ja yön ajan vangittuina, ja muina aikoina kansallispuiston viidakossa vapaana.

Päivän vierailu herätti meissä monia tunteita; toisaalta morkkista eläinten oloista, mutta myös ymmärrystä siitä, miten hyvinvoinnin yltäkylläisyydessä elävän länsimaalaisen on helppo moralisoida kehitysmaassa ihmistä, joka tekee vain sen, mitä hänen täytyy, jotta pystyy elättämään itsensä ja perheensä, sekä ehkä siinä samalla pelastamaan paikallisen elefanttikannan.