Tämä on viimeinen blogini kapuajana. Tunnen suurta haikeutta siitä, että tämä mielettömän hieno ja työntäyteinen vuosi on päättymässä. Mietin jopa onko elämää ilman Kapuaa <3 Onnekseni pääsen vielä tilaisuuteen, jossa tapaan mahdollisia uusia kapuajia Kapua 2015 Boliviaan. Ihana nähdä heitä :)  Ja tiedän…kyllä on elämää…Ras Dashen huiputettu

Päätin jo vuosia sitten, että jonain vuonna olen kapuaja, kunhan oma elämäntilanne antaa siihen tilaa. Oikean hetken odottaminen vei vuosia, mutta kannatti odottaa. Siinä odottaessa ehti tehdä monenlaista muuta hyvää ja parantaa maailmaa mm Nicaraguan kummilapsia tukemalla, pitämällä ekologista ja eettistä vaateputiikkia, hankkimalla ekologisia ja eettisiä tuotteita omaan arkeen ja juhlaan sekä ostamalla niitä Reiluja tuotteita.

Kapua-vuoden päättyessä jatkan maailman parantamista hyväksi koetuilla tavoillani. Ehkä löydän jotain uutta vielä lisäksi?  Ehkä parin vuoden päästä löydän itseni Oma-Kapua hankkeesta ja löydän itseni valloittamassa jonkin toisen vuoren? Näin toivon ja toivon saavani mukaan uusia ihmisiä, sillä itsensä haastaminen hyvän tekemiseen tekee hyvää itselle. Lisäksi itsensä haastaminen fyysiseen suoritukseen, pois omalta mukavuusalueelta tekee hyvää ihmiselle. Nähdä toisenlaista maailmaa, nähdä maailman kauneutta ja kurjuutta, oppia tekemään matkaa hitaasti ja kiirehtimättä, kokea yhteisöllisyyden ja yhteisen kokemuksen tunteita jotka jäävät elämään forever – siinä asioita, jotka tekevät ihmiselle ja ihmisenä kasvamiselle hyvää.

Kuten matkan aikaisessa blogissani kirjoitin, että olen vaeltanut hienon tiimimme kanssa läpi äärettömän kauneuden ja äärettömän köyhyyden, niin olen ylpeä meidän äärettömän hienosta Kapua 2014 Etiopia tiimistämme. Olen onnellinen, että olen saanut olla yksi. Nousevat pilvet

Mitä tästä haluaisin omille, jo aikuisille, tyttärilleni jäävän käteen?  He ovat nähneet minun maailman parantamisjuttuni jo vuosien ajalta ja ovat tsempanneet minua caminollani (reilu 600 km kävelyä) sekä eläneet tätä vuotta kanssani auttaen minua erilaisissa varainhankintatapahtumissa sekä ostaen minulta askeleita.  He tuntevat kummilapsemme valokuvista ja kirjeistä ja toivon heidän jonain päivänä pääsevän Nicaraguaankin kummilasta tapaamaan. Toivon, että tyttärilleni jää kipinä tehdä maailmaa omalta osaltaan paremmaksi paikaksi tekemällä eettisiä valintoja elämässään, ja että hekin kokevat voivansa vaikuttaa kaukaisen lähimmäisen elämään myönteisesti.

Näin joulun alla ajatukset kääntyvät joululauluihin. Kävin viime sunnuntaina Helsingin Vanhassa kirkossa laulamassa Snygeimmät joulubiisit stadin slangilla jo kolmantena adventin aikana peräkkäin. Rakastan laulamista ja musiikki on yhteinen kieli ilman yhteistä kieltä, sen koimme Etiopiassakin Talent Showssa. Yksi lempijoululauluistani on Joulumaa. Myös Etiopiassa Simienin vuoristossa tähtitaivasta ja linnunrataa katsellessa saattoi kokea rauhan sekä rakkauden kaikkea taivaan kannen alla olevaa kohtaan. Joulumaan sanoman voi elää joka päivä.

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; 
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa, 
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, 
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä! 

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista, 
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, 
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan! 

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta, 
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, 
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, 
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha –
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha. 

 

Kapua ryhmis huipullaTiimin työ jatkuu vielä 31.12.14 asti, joten ehdit hienosti vielä mukaan lahjoittamaan. Kapua Shopissa tarjolla eettisiä ihanuuksia sekä seinäkalenteri vuodelle 2015, jossa on kuvia ja ajatuksia Etiopian matkaltamme.

Oman itsensä kasvatusta ja maailman parannusta hamaan tulevaisuuteen asti jatkaen, tästä vuodesta ja teistä tukijoista sekä lukijoista kiittäen Kapuaja Seija <3

Ja ensi kesäksi on suunnitteilla jo uusi camino, noin 800 km. Toivon sen toteutuvan, sillä olen oppinut myös, että elämä voi tehdä ylläreitä :)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top