Niinpä niin, tuo laulu raikui radiossa menneinä vuosina lähes taukoamatta. Jopa niin, että verenpaineet kohosivat  pilviin ja aiheuttivat  pieniä ”raivokohtauksia” kuulijassa. Töitä oli….

Ja nyt vuonna 2016 laulun sanoilla on aivan erimerkityksensä, kuin  menneinä vuosina. Työpaikat ovat vähentyneet ja työttömyyttä on yhä enemmän ja sen myötä jokainen on yhä tarkempi siitä mihinkä rahansa käyttää.

Tähän olen törmännyt kirjaimellisesti aloittaessani varainkeruun Nepalille. Ja toisaalta hyvä näinkin – ollaan tarkkoja siitä mihin rahaa käytetään ja miksi ja miten.

Kuitenkin minä saan työvoiton siitä, kun olen kertonut tästä huikeasta asiasta johon olen päässyt mukaan ja jonka hyväksi olen ryhtynyt tekemään töitä. Mielipiteet muutuvat pikkuhiljaa ja pienin askelin.

” Jää siemen itämään ja ajatukset muuttuvat” näinhän olen kirjoittanut mottolauseessani!

Entä Nepal – työnteko siellä? Rankaa ja olosuhteet tyystin erilaiset, joihin me täällä Suomessa olemme tottuneet. Matin ja Tepon laulun sanat ovat totisinta totta Nepalissa, siellä lapset ja nuoret tekevät töitä ankarissa olosuhteissa nöyrästi. Me suomalaiset emme todellakaan tekisi työtä niillä ehdoilla.

Koulutus ja tieto ovat avaimet, joka katkaisee todella köyhyyden kierteen. Tätä meidän kamppanjamme tukee ja tähtää sen antamiseen.

Ja vaikka kaikki me olemme jo ehkä kokeneet tai tulemme ehkä kokemaan pettymyksiä vuoden aikana ei se poista sitä suurta tyytyväisyyden tunnetta tästä työstä mitä teemme toisten hyväksi.

Me kaikki Kapuajat olemme täydellä mukana tässä keruussa. Se näkyy jo kaikissa viesteissä mitä tulvii joka päivä FB:ssa.

Tästä  vuodesta tulee varmasti elämäni hienoimpia vuosia. Kaikki ne kokemukset – tunteet jotka jo nyt myllertävät sisälläni muuttavat minua ja lähimmäisiäni, työtovereitani.

IMG_1917pJa eikö ole suuri asia muuttua ajattelemaan toisin, yrittää auttamaan niin, että jokaisen ihmisen elämä on elämisen arvoista?

1 ajatus aiheesta “MÄ JOKA PÄIVÄ TÖITÄ TEEN – joka ainut päivä seitsemäksi meen”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top