Kapua Kirgisia 2017 -teamimme kokoontui eilen koulutuspäivän merkeissä. Saimme tavata Kirgisian kunniakonsulin Petri Nummisen. Olemme elokuussa matkustamassa omakustanteisesti Kirgisiaan, jossa vierailemme ensin Kynnys ry:n yhteistyöpaikoissa. Näemme, kuinka keräämiämme varoja käytetään.

Kirgisia on yksi maailman köyhimmistä maista. Se on paimentolaiskansaa ja maassa on koskemattomia vuoristomaisemia, kristallinkirkkaita vesiä, upeita maisemia. Vaellusretkemme aikana vastaan tulee niin paimentolaisia kuin suuria hevoslaumoja.

Maan keskiansio on 200 dollaria ja eläke 50 dollaria. Pääosa väestöstä saa elantonsa maanviljelyllä. Kirgisiassa kasvaa niin pähkinät, luumut kuin aprikoositkin, joita yritetään saada ulkomaan markkinoille.

Vaikka ihmiset ovat köyhiä, vieraille ruokaa valmistettaessa pöytä notkuu ja tärkeälle vieraalle teurastetaan jopa viimeinen lammas. Kunniavieraalle, joka istutetaan pöydässä kauimmaksi ovea, tarjotaan lampaan pää syötäväksi. Tyypillisessä kodissa ruokaillaan lattialla istuen ja ruokailuvälineinä ovat haarukka ja lusikka.

Maa on muslimimaa, jossa ihmiset pukeutuvat länsimaiseen tyyliin. Naiset eivät peitä itseään. Toki naiset eivät yleisesti kättele miehiä kulttuurissaan.

Lapset menevät esikouluun 5-vuotiaina ja heidän oletetaan osaavan lukea ennen kouluun menoa. Valitettavasti vuoristossa asuvilla lapsilla matka kouluun saattaa olla liian pitkä ja kaikille ei ole mahdollisuutta näin aloittaa opintojaan.

Halu on suuri kehittää maata. Ja meidän apumme on sinne todella tervetullut. Suomea ja suomalaisia Kirgisiassa arvostetaan suuresti. Olen onnellinen, että pääsen elokuussa paikan päälle katsomaan kyseistä maata, tapaamaan ihmisiä ja oppimaan uutta paimentolaiskulttuurista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top