Onpa ollut haipakkaa Kapuan merkeissä viime viikkoina eri puolilla Suomea!

Näin juhannuksen edellä ja loman kohta alkaessa pitänee pysähtyä miettimään tähän mennessä kevään aikana tapahtuneita ja koettuja asioita.Minä pysähdyin vanhimman lapseni syntymäpäivänä 13.6.- kuten toki aina kunkin lapseni syntymäpäivän aikaan- miettimään äitiyttä, joka minulle itselleni on todella tärkeä asia. Mitä kaikkea liittyykään lapsen syntymään ja kuinka erilaiset mahdollisuudet lapsilla on eri puolilla maailmaa kasvaa ja kehittyä taaperoista tytöiksi ja pojiksi, miehiksi ja naisiksi, aikuisiksi!

Etiopiassa vuosi sitten huomasin kadunkulmassa kyltin,joka viestitti niin äitien kuin vauvojen selviytymisen puolesta. Äiti- ja lapsikuolleisuus on kehitysmaissa erittäin korkea. Monen perheen ja lapsen terveyden ja turvallisuuden uhkana on myös HIV-infektio. Avustushankkeitten ja koulutuksen kautta voidaan jo varhemmin antaa nuorille tietoa lisääntymisterveyteen liittyvistä asioista,kuten toinen Tansaniassa kuvaamani kyltti viestittää,”Graduate with ”A”s Not with AIDS”.( A on korkein arvosana).

Graduate with "A"s  Not with AIDS
Graduate with ”A”s Not with AIDS

Tampereella kesäkuun alussa pidetyssä Global Health- seminaarissa olin kuuntelemassa,kun presidentti Tarja Halonen omassa puheenvuorossaan puhui nimenomaan kehitysmaiden naisten aseman parantamisesta, heidän voimaannuttamisestaan sekä erityisesti tyttöjen koulunkäynnin tärkeydestä lapsiavioitumisen ja varhaisen synnyttämisen sijaan : ”They are ready for schools but not for bedrooms!” Olin iloinen päästessäni vaihtamaan muutaman sanan hänen kanssaan, koska meillä on Kapua-kampanjan kautta yhteinen tärkeä avustuskohderyhmä. KAPUA 2014 Etiopian yhteistyökumppani Väestöliitto tekee omissa avustushankkeissaan Nepalissa ja Malawissa työtä naisten ja tyttöjen lisääntymisterveyden parantamiseksi. Neljäsosa keräämistämme varoista ohjautuu näihin hankkeisiin.

Vammaisjärjestö Kynnys ry:llä on avustushankkeet Etiopiassa. Vammaisen naisen ja tytön asema on vielä heikompi kuin terveen kanssasisarensa, joten heidän tukemisensa on erittäin tärkeää. Neljänneksellä Kapua-keräyksen varoista tuetaan vammaisten naisten ja tyttöjen asemaa, naisten voimaannuttamista ja tukemista itsenäiseen toimeentuloon. Näihin avustushankkeisiin käymme tutustumassa ja osallistumassa itse työhön ensi lokakuun matkallamme. Minun tutustumiskohteenani on Misrach Center.

Viime viikonloppuna sain ”väliaikatuntuman” kapuamiskunnostani, kun monien vuosien tauon jälkeen teimme mieheni kanssa noin 100 km polkupyöräretken Helsingin työväenopiston kulttuuripyöräilyn merkeissä Tuusulanjärven rantatien kulttuurikohteisiin. Pyöräily sujui mainiosti, mutta kaikki pyöräilyä harrastaneet tietänevät, että reisilihakset eivät ole ne,jotka eniten kipuilevat äkkiseltään moisen matkan jälkeen!

Varoja Kapua-hyväntekeväisyyskampanjaan on saatu kasaan tässä vaiheessa lähes 47 000 €, mutta tavoitteeseen on vielä matkaa. Omasta henkilökohtaisesta tavoitteestanikin puuttuu vielä paljon mutta tässä vaiheessa lyhyehkön loman kohta alkaessa on minun – suuresta Kapua-innostuksestani huolimatta- paras vähän vetää henkeä.
Aion nauttia omien läheisteni kanssa kesästä ja lomasta ja sitten suunnata kohti uusia Kapua-tempauksia. Saattepa tuonnempana nähdä, mitä sitten tuleman pitää. Toki voit käydä tuuppaamassa pottia hengähdystauon aikanakin kohti 100 000 euron varainkeruutavoitetta täällä.

Kapua-kampanjan kautta voimme itse kukin pienellä osallistumisella tukea naisia ja helpottaa ainakin joidenkin lasten kasvua ja kehittymistä, turvallisuuttakin. Auttamalla naisia ja tyttöjä, autat koko yhteisöä.
Hyvää kesää!

1 ajatus aiheesta “Kapuan lomaan”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top