Olin joskus kuuntelemassa Veikka Gustassonia, kun hän ensimmäisiä kertoja oli valloittanut Mount Everestin huipun.  Tämä kuuluisa huippu siinsi valkeana verkkokalvoillani ja seurasin muutamien rohkeiden kiipeilyä tällä vuorella. Vuonna 1993 Veikka oli noin 455. huipulle kiivennyt.

Vuonna 2012 Veikka pohtii relaa.comin kirjoituksessaan vuorikiipeilyn tilaa: ”Mount Everestillä nähdään tällä hetkellä vuorikiipeilyn alennustila. Milloin huipulle kiipeää jalaton, milloin päätön, ollaan viisi minuuttia alasti huipulla, siitä on tullut ihan älytöntä ….” Huiputtajia taitaa olla vuodessa tuo sama määrä 455. Näiden lisäksi vuoren alemmilla vaelluspoluilla vaeltaa vuosittain tuhansia retkeilijöitä

Vuorikiipeily Everestillä tuo rahaa ja työtä paikallisille, ja siksi sitä ei tule lopettaa. Samalla se luo eriarvoisuutta. Aivan samoin kuin meillä, on eriarvoisuutta kaikkialla maailmassa. Ne joilla jo on, saavat enemmän, heikoimmat jäävät aina vähemmälle tai ilman.

Vuoden takainen maanjäristys Nepalissa on meiltä monelta jo unohtunut.  Uutisointi loppui aikalailla siihen, kun vuorilla olleet kiipeilijät saatiin turvaan. 19 perusleirillä ollutta menetti henkensä. Nepalilaisia kuolonuhreja oli tuhansia ja kymmenet tuhannet menettivät kotinsa. Taas vähäosaisimmat kärsivät eniten.

Ristiriitaisin tuntein osallistun Kapuan Nepal 2016 hankkeeseen. Haluan nähdä tuon valkoisen huipun, ja myönnän, että suuri syy osallistumiselleni on kiipeäminen tuon vuoren rinteillä. Olen etuoikeutettu, että voin tehdä niin. Kapuan myötä uskon kuitenkin, että voin auttaa paikallisia ja paikallisista nimenomaan niitä vähäosaisimpia, niitä jotka eivät suoraan hyödy kiipeilyturismista.  Samalla haluan uskoa ja nähdä, että myös tuo kiipeily voidaan hoitaa vastuullisuutta tuntien ja paikallisten tapoja kunnioittaen.

En pysty poistamaan eriarvoisuutta maailmasta ja siksi joudun valitsemaan aina jonku pienen uoman autettavien valtavasta virrasta. Tänä vuonna se on Kapua ja Nepal.

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top