Aikainen herätys Thuchila hutilla jo klo 4.45, tosin suurin osa porukkaa olikin jo hereillä. Neljän hitaimman (Mervi,Pauliina, Veera ja allekirjoittanut) ryhmä sai jo eilen illalla ohjeen olla valmiina klo 6 lähtöön. Mukaamme lähtivät vuorta, jonka nimi on osuvasti elefantin pää, ”kaatamaan” Mike, Patrick ja Alain, joista kaksi jälkimmäistä kantoivat tavaroitamme(ei reppuja). Matka alkoi hieman viileässä säässä mutta ei kestänyt kuin muutaman minuutin kun alamäki alkoi ja hiki virtasi. Niin sanottu ”iskuryhmä” lähti peräämme tunnin päästä meistä – usein alastullessa mietimme ehdimmekö ennen heitä kylään.

Korkeutta Thuchila hutilla oli 2000 m ja matka kylään 6,5 km, tämä tieto tuntui vielä hyvältä kunnes kuulimme,että mäen jyrkkyys olikin 1250 m! Tämä matka alas kylään on tähän astisen elämäni jyrkin ja sisälsikin allekirjoittaneen kompuroinnin kalliolla siten,että muuamia ruhjeita ja turvonnut sormi saatiin merkattua vammalistaan.

Tämän jälkeen Mike kertoi vielä iskuryhmän lähteneen liikkeelle kämpiltä, voi olla, että hieman jopa kiristimme tahtia…ehkä. Järkyttävien 4,5 tunnin vuorilta alastulon jälkeen reiteni huusivat hoosiannaa (Samuli tosin olisi ollut tyytyväinen treeniin)mutta saavutimme kuitenkin vihdoin kylän.

En muista milloin kylmä Fanta ISTUEN olisi maistunut näin hyvälle (tosin en juurikaan juo limsaa). Vihdoin ”iskuryhmä” saapui paikalle jopa 15 min. meidän jälkeemme.

Kokkimme olivat loihtineet meille taas maukkaan lounaan paikallisen Mulli Brothers baarin terassille. Syönnin lomassa lahjoitimme käyttämiämme vaatteita kantajille joista he olivat oikein onnellisia.

Pian pääsimme jatkamaan matkaa kohti viimeistä etappiamme Blantyrea, tosin matkaan tulikin yllättävä mutka kun Pauliina huomasi,että hänen kallis makuupussinsa puuttuu linja-autosta. Kauhuksemme saimme kuulla,että pussi oli vahingossa annettu kantajalle. Puskaradio soimaan ja kuinka ollakaan saimme Pauliinan makarin takasin eräästä pienestä kylästä.

Paljon on kahteen viikkoon mahtunut tapahtumia ja aktiviteettejä niin sielulle kuin ruumiillekin. Päällimmäisenä on kuitenkin kiitollisuus tästä porukasta, uusista siskoita ja veljistä. Nauraa on saanut niin paljon,että siitä riittää iloa moneksi vuodeksi.

Blantyressa kohtasimme jälleen kolme Kapua siskoamme,joita olikin jo ikävä. Tälläkään kertaa he eivät pettäneet meitä sillä meille oli järjestetty skumppa tarjoilu altaalla. Viimeisen iltamme kruunaa yhteinen illallinen, jota olemme odottaneet mutta odotetuin asia oli kuitenkin suihku, sänky ja WC.

Makalla olen oppinut ainakin kaksi asiaa; hyväntekeväisyyttä en lopeta enkä vuorille enää kiipeä. Lisäksi olen oppinut sen ettei onnellisuuteen tarvita kovinkaan paljon eikä hymy ja kiitos maksa mitään mutta antaa paljon.

Tuulikki kapuaja

0 kommenttia

Jätä kommentti

Haluatko aloittaa keskustelun tai tietää lisää?
Kirjoita mielipiteesi ja kannustuksesi alle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *