Seitsemäs aamu Malawissa ei ole vielä edes valjennut, kun herään ääniin melko varmana siitä, että bungalowimme alapuolella pyörii puskasika. Nämä isot, mutta kuulema ystävälliset siat pyörivät leirialueellamme ruantähteiden toivossa. Mielikuvistus lähtee lentoon, ja kuvittelen eksoottisten liskojen ja hämähäkkien kiipeilevän bungalowin seinillä. Kello näyttää kolmea aamulla; laitan korvatulpat korviin ja käännän kylkeä. Seuraavan kerran herätessäni on jo valoisaa. Puen uimapuvun päälle, kävelen rantaan ja pulahdan kirkasvetiseen ja tyyneen Malawi-järveen. Kalakuiskaaja Outi on jo parhailla kala-apajilla kameransa kanssa yrittäen taltioida vedenalaista maailmaa. Nousen järvestä, kuivaan itseni ja siirryn 10 metrin päähän ruokailukatokselle, jossa muut jo odottelevat aamupalaa. Ninnu ja Kaisakin palaavat aamuiselta melontaseikkailultaan, jonka yksityiskohdat eivät ole julkaisukelpoisia.

Aamupalan jälkeen reippaimmat lähtevät kapuamaan ylös kohti saaren korkeinta kohtaa. Taitavat tarvita vielä harjoitusta Mulanje-vuoren valloitusta varten. Me vähän vähemmän reippaat asetamme itsemme riippumattoon, vaaka-asentoon rantahiekkaan tai x-asentoon järven pintaan, kuka mihinkin. Ja Outi kuvaa kaloja.

Itse viritän riippumattoni Tuijan ja Marjon terassille, ja nostan jalat kohti kattoa. Katson ympärilleni. Malawi-järvi jatkuu silmiinkantamattomiin niin, että kutsun sitä mereksi koko ajan. Vasemmalla häämöttää ranta, jolta meloimme tänne eilen. Väkisin ajatukset karkaavat kaikkeen jo täällä kokemaamme; kouluihin ja kyliin joissa olemme vierailleet, ihmisiin ja kasvoihin, joita olemme kohdanneet sekä tunteisiin ja ajatuksiin, joita olemme käyneet läpi. Tuntuu jotenkin väärältä nauttia tästä kauniista saaresta tietäen, minkälaista elämää paikalliset viettävät kylissään ja majoissaan. Toisaalta tieto siitä, että apumme oikeasti menee perille, ja siitä on todellista hyötyä, lohduttaa. Olemme kaikki jo tehneet paremman maailman puolesta enemmän, kuin moni tekee koko elämänsä aikana.

Palaan tähän hetkeen. Vuorenvalloittajat palaavat reissultaan onnellinen hymy hikisillä kasvoillaan. Ennen lounasta ehtii vielä pulahtamaan veteen virkistäytymään. Lounaan jälkeen päivä kuluu snorklaten, uiden, lukien ja rentoutuen, kukin omalla tavallaan. Muuta tekemistä täällä saarella ei oikein ole. Luulen tämän lepopäivän tulevan kuitenkin tarpeeseen monelle, sillä vierailupäivät kouluilla olivat todella intensiivisiä ja raskaita niin henkisesti kuin fyysisestikin. Täällä on vihdoin ollut aikaa pohtia kaikkea jo kokemaamme ja kerätä omia ajatuksia kasaan.

Lähdemme vielä pienellä porukalla Kaisan kajakkiretkien järjestämälle auringonlaskun melontaretkelle. Melomme saaren päähän, jonne on Kaisan mukaan matkaan 15 minuuttia, mutta ihan maksimissaan puoli tuntia. Matkaan menee 35 minuuttia. Kaisa on jo hyvin sisäistänyt paikallisen aikakäsityksen. Melomme pienelle paratiisirannalle, jonka kauneutta ja rauhaa häiritsevät vain ympärillä pörräävä drone sekä rannan muoviroskat. Paluumatkalla auringonlasku värjää järvenpinnan turkoosin ja liilan eri sävyin samalla kun aurinko hehkuu punaisena taivaanrannassa. Kaisa lupaa osallistujille vielä kylmät oluet perillä, joten retki on kyllä lunastanut lupauksensa. Kaisa lupaa vielä kaikille osallistujille muistoksi valokuvat vain 10 € kappalehintaan.

Illallispöydässä tätä kirjoittaessani Jyri lukee vielä runon, jonka on kirjoittanut todennäköisesti samoina yön pimeinä tunteina kun itse kuuntelin puskasian ääniä. Jyrillä tosin runosuonen laittoi sykkimään vessaähätä. Ilta täällä nyt jo pilkko pimeällä saarella jatkuu vielä yhdessä seurustellen. On saattanut muuten juttujen taso hieman laskea alkumatkasta.

Terveisiä kotiin!

1 reply

Jätä kommentti

Haluatko aloittaa keskustelun tai tietää lisää?
Kirjoita mielipiteesi ja kannustuksesi alle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *